Käsittelen artikkelissani kirjoituskoneella toteutettua konkreettista runoutta kielen materiaalisuuden näkökulmasta. Analysoin Steve McCafferyn 1960- ja 70-luvun tuotantoa, joka on tekstuuriltaan siinä määrin runsasta ja jopa kaoottista, että sitä on luonnehdittu termillä dirty concrete.

Mammame constitutes a cinematic exploration that disarticulates the apparently natural synchronic link between sound-track and image-track, subverting a kind of dualism that presupposes the preeminence of logos or spoken discourse over moving bodies on screen.

Glenn Gouldin pianonsoitto leviää audiovisuaalisessa kulttuurissa yllättäviin paikkoihin ja käyttöyhteyksiin – esimerkiksi kauhuelokuviin. Tämä artikkeli käsittelee sitä, minkälaisia merkityksiä tämä prosessi on saanut aikaan paitsi välittömissä audiovisuaalisissa yhteyksissään osana Hannibal Lecter -elokuvia, mutta myös Gouldin julkisuuskuvassa ja kuolemanjälkeisessä elämässä osana musiikki/populaari-kulttuuria.

Spanish cinema of the 1940s has generated growing interest in recent years for musicologists as well as film scholars. In this paper I propose a brief approach to prominent song genres that defined Spanish cinema in the early years of the Franco regime.

Hirveä kosto -elokuvassa kuullaan raiskaavaa ja vainoavaa musiikkia. Musiikki tekee vainoaja-raiskaajasta akusmaattisen hahmon, joka operoi vahvasti raiskausmyyttien läpitunkemassa kulttuurissa.

This article aspires both to position Labyrinth (1986) in the career of David Bowie and question his role in it. In addition, audio-visual analyses of Bowie’s songs seek to reveal hidden themes.