Populaarimusiikin kulttuuriperintöä paikantamassa – Johdannoksi

Erikoisnumeron toimittajat, pääkirjoituksen kirjoittajat:

Anna Peltomäki | ankpel [a] utu.fi | toimittaja | Kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija | Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma | Turun yliopisto

Tommi Iivonen | ttiivo [a] utu.fi | toimittaja | Kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija | Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma | Turun yliopisto

Anna Sivula | ansivu [a] utu.fi | toimittaja | Kulttuuriperinnön tutkimuksen professori | Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma | Turun yliopisto

WiderScreen 1/2023: Pääkirjoitus

Populaarimusiikin kulttuuriperintöä paikantamassa

See English version below

WiderScreen-journaalin erikoisnumero tarkastelee populaarimusiikin kulttuuriperintöä ja perinnöllistämisen prosesseja. Numeron painopisteenä on populaarimusiikin kulttuuriperinnön suhde paikkoihin ja paikallisuuksiin. Teemanumero pohjautuu Porin yliopistokeskuksessa ajalla 24.–25.11.2021 järjestettyyn hybridiseminaariin. Sen suunnittelusta ja rahoituksesta vastasi Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaine. Valmisteluihin osallistui lisäksi edustajia muista Turun yliopiston historiaoppiaineista. Kaksipäiväisen seminaarin ohjelma koostui yhteensä 13 puheenvuorosta, joita tutkijat Turun ja Helsingin yliopistoista sekä Taideyliopistosta esittivät. Neljän temaattisen alueen alle jaotellut esitelmät käsittelivät populaarimusiikin kulttuuriperinnön kentän ja tutkimusalueen määrittelyjä, paikallisuutta ja paikkoja, perinnöllistämisen käytäntöjä ja instituutioita sekä populaarimusiikkiperinnön kipukohtia ja pimeää perintöä. Vaikka nyt julkaistavan erikoisnumeron teemaksi nousevat erityisesti paikat ja paikallisuus, kulkevat myös muut seminaarin aihealueet mukana numeron artikkeleissa.

Musiikkia on luonnehdittu ajalliseksi taiteeksi, mutta se on myös monisyisesti tilallista ja paikallista. Musiikki syntyy akustisessa ympäristössä, rakentaa äänimaisemia, taustoittaa tai ylevöi arkiympäristöjä sekä voi luoda ja palauttaa mieleen muistoja erityisistä paikoista (Brusila, Johnson ja Richardson 2016). Myös populaarimusiikin kulttuuriperintö on merkitsevästi territoriaalista, paikkojen kautta määrittyvää ja paikkoja määrittelevää (Brandellero ja Janssen 2014). Musiikkiperintö voi toimia kaupungin virallisena imagona, kuten ”bluesin kodin ja rock’n’rollin synnyinkaupungin” Memphisin tapauksessa (Gibson ja Connell 2007). Se voi ylläpitää diasporisten yhteisöjen kotipaikan muistoa (Whiteley 2004). Musiikkiperintö voi jopa symbolisesti hiljentää paikkoja New Yorkin Keskuspuistossa sijaitsevan John Lennonin muistomerkin tavoin (Kruse 2003).

Kuten muukin kulttuuriperintö, populaarimusiikin kulttuuriperintö koostuu prosesseista, joita tuottavat ja ylläpitävät erilaisiin paikkoihin ja paikallisuuksiin kiinnittyvät populaarimusiikin kulttuuriperintöyhteisöt. Populaarimusiikin aineettomat ja aineelliset jäänteet eivät muutu kulttuuriperinnöksi, ellei jokin yhteisö omaksu, monumentalisoi ja historioi niitä (vrt. Sivula 2015). Harvaan kulttuurin osa-alueeseen on kuluneina vuosikymmeninä kohdistunut samankaltaista perinnöllistämistahtoa kuin lähimenneisyyden populaarimusiikkiin. Kuluneiden vuosikymmenten musiikki on paikoin turhauttavankin läsnä ajassamme saaden yhä uusia revivalistisia ja ”retromaanisia” olomuotoja (Reynolds 2011). Se on kenties myös kansallisesti ja kansainvälisesti jalustalle-nostetumpaa kuin koskaan ennen. Tästä huolimatta – tai pikemmin tämän johdosta – populaarimusiikin kulttuuriperintö on yhä useammin myös kilpailevien määrittely-yritysten ja vaalimisen käytäntöjen kohteena. Populaarimusiikin kulttuuriperintö, kuten kulttuuriperintö yleisesti, onkin lähtökohtaisesti dissonanttista (Tunbridge ja Ashworth 1996).

Kulttuuriperintöprosessit ovat myös valikoivia: kaikkia menneisyyden jälkiä ei nosteta säilytettäviksi todisteiksi tuosta menneisyydestä. Tämä pätee myös populaarimusiikin perinnöllistämiseen, jota leimaa yhä 1900-luvun jälkipuolen angloamerikkalaisiin musiikkikulttuureihin painottuva, maskuliininen ja valkoinen “perintörockin” valtavirta, kuten Andy Bennett (2015) huomauttaa. Paradoksaalisesti kyllä, myös kerran tunnustetut populaarimusiikillisen menneisyyden jäljet ovat usein vähemmän vakiintuneita kuin miltä ne vaikuttavat. Tämä johtuu paitsi kulttuuriperinnön hauraasta ja katoavasta luonteesta yleisesti, myös kulttuuriteollisuuden ja erityisesti populaarikulttuurin nopeasyklisestä tuotannon, levittämisen ja hiipumisen logiikasta, jota populaarimusiikin heritagisaatio monella tavalla toisintaa (Istvandity ja Cantillon 2019). Voidaankin todeta, että populaarimusiikin kulttuuriperintö on paitsi nopeasti karttuvaa usein myös nopeasti katoavaa.

Jotta tähän populaarimusiikin moniulotteiseen ja ristiriitaiseenkin perinnöllistämisen prosessiin voitaisiin päästä käsiksi, on sitä tarkasteltava niistä paikoista ja paikallisuuksista käsin, joissa sitä tuotetaan, määritellään ja ylläpidetään:

Musiikkia tunnustetaan ja tuotetaan enenevissä määrin kulttuuriperintönä myös kansainvälisten ja kansallisten kulttuuriperintöhallinnon instituutioiden ja sopimusten puitteissa. AV Villén tarkentaa tähän musiikkiperinnön kansainväliseltä tasolta kansalliseen kurottuvaan skalaarisuuteen erikoisnumeron artikkelissaan, jonka aineiston muodostavat Unescon ja Museoviraston hallinnoimat aineettoman kulttuuriperinnön luettelot. Havainnollistavien poimintojen kautta artikkeli valaisee, kuinka populaaria neuvotellaan, rajataan – ja häivytetään – perintönä kulttuuriperintöhallinnon kielen ja käytäntöjen tasolla. Toisin sanoen artikkeli avaa näkökulmia siihen, “miten ‘perintö’ tuottaa ‘populaaria’ musiikin kontekstissa”.

Tommi Iivosen artikkeli tarkastelee 1990-luvulla Porissa syntynyttä alternative-musiikin skeneä, jonka puitteissa paikalliset yhtyeet tekivät pesäeron 1980-luvun huippusuosittuun Pori-rockiin. Ainakin näennäisesti jyrkkä pesäero pitää kuitenkin sisällään kytköksiä, joiden kautta Porin musiikkimaailman eri vuosikymmenet ja paikallisuus nivoutuvat erottamattomasti yhteen. Iivonen tarkastelee materialistiselta pohjalta niitä tekijöitä, joiden varaan Porin alternative-skene rakentui pyrkien samalla ymmärtämään ja mallintamaan skenen kehityksen laaja-alaisempia säännönmukaisuuksia. 

Anna Peltomäki ja Anna Sivula kartoittavat artikkelissaan laulaja-lauluntekijä Juice Leskiselle omistetun torin vaiheita Juankoskella vuosina 1986–2019. Tarkastelun keskiössä ovat erilaiset paikalliset ja ylipaikalliset toimijat, jotka osallistumalla Juicen torin kehittämiseen ovat jouduttaneet Leskisen ennakoivaakin perinnöllistämistä ja samalla jättäneet jälkensä Juankosken kulttuurimaisemaan. Juicen torin tapausesimerkin valossa artikkeli pohtii myös populaarimusiikin kulttuuriperinnön samanaikaista kulttuurista hallitsevuutta ja toisaalta sen jälkien haurautta ja katoavuutta.

Toni-Matti Karjalainen lähestyy suomalaisen hevimetallin paikallisuutta kartoittamalla yhtyeiden kotipaikkoja. Encyclopaedia Metallum -nettiarkiston avulla hän koostaa tilastokarttoja, joiden avulla on mahdollista hahmottaa suomalaisen hevimetallin levinneisyyttä sekä muodostaa siitä alustavia paikka- ja maakuntakohtaisia jaotteluja. Karjalaisen artikkeli avaakin mielenkiintoisia näkökohtia sen pohtimiseen, mitä paikallisuus hevimetallissa tarkoittaa, mutta sen esittelemillä työkaluilla on myös laajempaa sovelluspotentiaalia kulttuurikartoituksen alueella.

Kimi Kärki pohtii eurooppalaisen pimeän perinnön sitkeää lumovoimaa audiovisuaalisessa kulttuurissa ja sen tuotteissa. Hän tarkastelee esimerkiksi fasististen massatapahtumien ja spektaakkelien sekä stadionrock-konserttien yhtymäkohtia sekä avaa populaarimusiikin kulttuuriperinnön monikerroksista rakennetta ja siihen liittyvää tulkintojen vaikeutta ja moninaisuutta. Kuten Kärki toteaa, pimeää kulttuuriperintöä on toistaiseksi tutkittu ennen kaikkea kollektiivisten trauman paikkojen ja niihin kytkeytyvän matkailuteollisuuden näkökulmista. Pimeän perinnön jatkumoiden kriittiselle tutkimukselle audiovisuaalisessa kulttuurissa ja populaarimusiikissa on kuitenkin edelleen tarvetta.

Lähimenneisyyden musiikkiperinnön symbolisesti tiheimpiin muistin paikkoihin (Nora 1989) lukeutuu Woodstock-festivaali – tosin, kuten Rami Mähkä katsauksessaan muistuttaa, festivaalin tapahtumapaikaksi valikoitui lopulta yli 60 kilometrin päässä Woodstockista sijaitseva Bethelin pikkukaupunki. Mähkä ruotii artikkelissaan kenties historian tunnetuimman festivaalin perinnön rakentumista peilaten sitä kriittisesti tapahtuman moninaisiin ja paikoin ristiriitaisiin historiallisiin konteksteihin ja myöhempiin tulkintoihin. Artikkelin kiintopisteenä toimii festivaalin avainhetkeksi muodostunut Jimi Hendrixin tulkinta Yhdysvaltain kansallislaulusta.

Samantha Martinez Ziegler tarkastelee esseessään grunge-musiikin aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä Seattlessa. Martinez Ziegler luo katsauksen 1980- ja 1990-lukujen Seattlen yhtyeisiin ja grungeen musiikkityylinä sekä pohtii kansainvälisen “grungemanian” muuntumista paikalliseksi muistelutyöksi, joka levittäytyy laajalle nykyisen Seattlen kaupungin alueella.

Kansainvälinen tutkimuskeskustelu populaarimusiikin kulttuuriperinnön ympärillä on käynyt vilkkaana erityisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Populaarimusiikin kulttuuriperinnön kenttää on alettu hahmottaa paremmin samalla kun siihen kiinnittyvään teorianmuodostukseen on löydetty konsensusta. Käsillä olevat artikkelit ja niiden muodostama kokonaisuus esittelevät ilmiökenttää uusista historiallisista ja teoreettisista lähtökohdista käsin ja avaavat siten näkymiä tulevalle populaarimusiikin kulttuuriperinnön tutkimukselle. Tämä erikoisnumero toimii päänavauksena erityisesti aiheesta käytävälle keskustelulle Suomessa kiinnittyen samalla tiiviisti alan kansainväliseen tutkimukseen.

Lämpimät kiitokset kaikille erikoisnumeron artikkelikäsikirjoituksia kommentoineille referee-lausujille. Kiitokset myös Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineelle ja Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmalle, Porin yliopistokeskukselle, päätoimittaja Petri Saarikoskelle ja kaikille mukana olleille!

WiderScreen 1/2023: Editorial

Locating Popular Music Heritages

This WiderScreen special issue addresses the cultural heritage and heritagization processes of popular music. Of particular interest is how popular music as cultural heritage is produced and maintained in specific places and localities. The issue is based on a hybrid seminar held at the University Consortium of Pori, Finland over 24–25 November 2021. The seminar was coordinated and funded by the Turku University’s Department of Cultural Heritage Studies, with planning support from the University’s other history disciplines. Altogether, the two-day seminar comprised 13 talks presented by researchers from the Universities of Turku and Helsinki and the University of the Arts Helsinki. Divided into four thematic areas, the presentations inquired after the conceptual definitions of the field of popular music heritage and its study; the sites and localities, and practices and institutions associated with the making and keeping of this heritage; as well as the linkages between popular music heritage and “dark” or “difficult” heritages. While the special issue’s emphasis is on popular music heritage’s relation to places and localities, these other themes are also explored in the included articles.

According to the classical denomination, music is a temporal form of art, but it is equally, and on many levels, spatial and local. Music comes into being in acoustic environments, it takes part in the composition of soundscapes, serves as a background for everyday environments or elevates them, and may create and evoke memories of particular places and settings (Brusila, Johnson & Richardson 2016). Correspondingly, popular music heritage is also markedly territorial, in that it both ascribes meaning to, and is ascribed meaning through its connection to places (Brandellero & Janssen 2014). Music heritage may serve as the official image of a city as in “Memphis: Home of the Blues and the Birthplace of Rock ’n’ Roll” (Gibson & Connell 2007). It can sustain the memories of a homeplace for diasporic communities (Whiteley 2004). Music heritage may even symbolically silence sites as in the case of John Lennon’s memorial in New York’s Central Park (Kruse 2003).

Popular music heritage—as with all cultural heritage—is constituted of processes that are produced and maintained by communities in specific places and localities. The intangible and tangible traces of popular music do not turn into cultural heritage unless a community actively assimilates, monumentalizes, and historicizes them (cf., Sivula 2015). Within the past few decades, few cultural forms have become as avidly and widely heritagized as popular music. The music of the recent past continues to loom over the present even to a frustrating extent, constantly taking on new revivalist and “retromanic” forms (Reynolds 2011). Popular music is possibly more commended and consecrated—locally, nationally, and transnationally—than ever before. Despite all of this, or better; as a result, popular music heritage is increasingly the subject of different and frequently competing notions regarding its meaning and means of preservation. As cultural heritage in general, popular music heritage is characterized by dissonance (Tunbridge & Ashworth 1996).

The processes of cultural heritage are, by default, selective: not all cultural traces become elected and preserved as valuable documents of the past. This applies also to the heritage processes of popular music that are still predominated by an exclusive, masculinist, and white “heritage rock” mainstream often centered on the Anglo-American music cultures of the 20th century (Bennett 2015). However, and paradoxically, once acknowledged traces of popular music’s past are often less permanent than they appear. This is due both to the precarious nature of cultural heritage in general, but also to the fast-paced cycles of production, diffusion, and wearing that are characteristic of the cultural industries and that the heritagization processes of popular music tend to reproduce (Istvandity & Cantillon 2019). It can, then, be claimed that popular music, as a category of cultural heritage, is concurrently proliferating and being lost.

In order to reach this multifaceted and, in many ways, dissonant heritage process of popular music, it needs to be assessed from the viewpoint of the sites and localities in which it is produced, defined, and maintained:

Music is progressively recognized and retained as cultural heritage also by international and national heritage actors and through multilateral treaties. AV Villén focuses on this multi-scalar production and conceptualization of music heritage in his article, which explores the UNESCO administered Lists of Intangible Cultural Heritage and their national counterparts in Finland. Through illustrative excerpts and examples, the paper sheds light on how ideas of “the popular” are negotiated, defined—and effaced—within the administrative discourses and practices of cultural heritage. In other words, the article explores how “‘heritage’ produces ‘the popular’ in the context of music”.

Tommi Iivonen’s article examines the alternative music scene that emerged in Pori, Finland in the 1990s. Within it, local bands made a sharp departure from the nationally highly popular Pori rock of the 1980s. However, as sharp as this nest difference may have seemed, it still contained connections through which the different decades and localities of Pori’s music world are inextricably linked. Iivonen examines the factors on which Pori’s alternative scene was built from a materialistic basis, while at the same time trying to understand and model the broader regularities of scene development.

Anna Peltomäki’s and Anna Sivula’s article retraces the creation and development of a public square dedicated to the Finnish artist and songwriter Juice Leskinen in his hometown of Juankoski in 1986–2019. Special attention is given to the various local and translocal actors who, through engaging in the development of the site, have participated in the heritagization of Leskinen and left their mark in the cultural heritage landscape of Juankoski. By taking Juice Leskinen’s square as an example, the article also reflects on the concurrent cultural pervasiveness of popular music heritage and the fragility of its traces.

Toni-Matti Karjalainen approaches the locality of Finnish heavy metal by mapping the hometowns of bands active in the genre. Based on data gathered from the Encyclopaedia Metallum online archive, he compiles statistical maps, through which it is possible to understand the prevalence of Finnish heavy metal and to form preliminary location- and province-specific divisions of it. Karjalainen’s article opens up interesting aspects for further examination of what locality means in heavy metal. Moreover, the tools it presents have potential for wider application in the field of cultural mapping.

Kimi Kärki reflects on the persistent fascination with Europe’s dark heritage as it is represented and remediated within audiovisual culture and its products. By analyzing, for example, the commonalities between fascist spectacles and stadium rock concerts, the paper explores the multilayered structures of popular music heritage and the challenges with regards to interpreting its phenomena. As Kärki remarks, the notion of dark heritage has heretofore been approached mostly from the viewpoints of sites of collective trauma and the tourism industries associated with them. Hence, the need for critical research on the connections between dark heritage, audiovisual culture, and popular music, remains current.

When it comes to the sites of memory (Nora 1989) of the recent musical past, Woodstock festival undoubtedly remains among the most symbolically dense—although, as Rami Mähkä reminds in his review article, the festival actually took place in the small town of Bethel, located more than 60 km from Woodstock. In his article, Mähkä explores the heritage-production of one the most famous festivals in history, critically reflecting it against the event’s various, and at times, contradicting historical contexts and later interpretations. As the focal point for his analysis, Mähkä adopts Jimi Hendrix’s performance of The Star-Spangled Banner, which has been celebrated as one of the key moments of the festival.

In her essay, Samantha Martinez Ziegler examines the tangible and intangible cultural heritage of grunge music in Seattle. Martinez Ziegler provides an overview of the Seattle bands of the 1980s and 1990s and grunge as a musical style. Finally, she reflects on the conversion of the international “grungemania” into a localized commemorative work that currently spreads out across the urban area of Seattle.

Especially within the past decade, research on the cultural heritage of popular music has proliferated internationally, amounting to a significant body of literature. The field has become better defined, while conceptual and theoretical tools for understanding the production and preservation of popular music heritage have been established. Individually and together, the articles at hand offer new contextual and theoretical viewpoints for the study of popular music heritages and thus open perspectives for future research. This special issue serves as an opening for the discussion on the subject in Finland, while grounding the articles firmly to the international field of study and literature.

The editors want to thank all the reviewers for their insightful feedback. We would also like to acknowledge the support of the Cultural Heritage Studies Department of the University of Turku and the Degree Programme in Digital Culture, Landscape and Cultural Heritage, the University Consortium of Pori, WiderScreen editor-in-chief Petri Saarikoski and everyone else involved!

Lähteet/Literature

Bennett, Andy. 2015. ”Popular Music and the ‘Problem’ of Heritage.” In Sites of Popular Music Heritage: Memories, Histories, Places, edited by Sara Cohen, Robert Knifton, Marion Leonard, and Les Roberts, 15–27. London and New York: Routledge.

Brandellero, Amanda and Susanne Janssen. 2014. ”Popular Music as Cultural Heritage: Scoping out the Field of Practice.” International Journal of Heritage Studies 20, no. 3: 224–240. https://doi.org/10.1080/13527258.2013.779294

Brusila, Johannes, Bruce Johnson, and John Richardson. 2016. ”Introduction.” In Memory, Space, Sound, edited by Johannes Brusila, Bruce Johnson, and John Richardson, 1–17. Bristol: Intellect Ltd.

Gibson, Chris, and John Connell. 2007. “Music, tourism and the transformation of Memphis.” Tourism Geographies 9, no. 2: 160–190. https://doi.org/10.1080/14616680701278505

Istvandity, Lauren, and Zelmarie Cantillon. 2019. “The precarity of memory, heritage and history in remembering popular music’s past.” In Remembering Popular Music’s Past: Memory-Heritage-History, edited by Lauren Istvandity, Sarah Baker, and Zelmarie Cantillon, 1–8. London and New York: Anthem Press.

Kruse, Robert. 2003. ”Imagining Strawberry Fields as a place of pilgrimage.” Area 35, no. 2: 154–162. https://doi.org/10.1111/1475-4762.00248

Nora, Pierre. 1989. ”Between Memory and History: Les Lieux de Mémoire.” Representations 26/1989, 7–24. https://doi.org/10.2307/2928520

Reynolds, Simon. 2011. Retromania: Pop Culture’s Addiction to Its Own Past. New York: Faber & Faber.

Sivula, Anna. 2015. “Tilaushistoria identiteettityönä ja kulttuuriperintöprosessina: paikallisen historiapolitiikan tarkastelua.” Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja: 56–69.

Tunbridge, John E., and Gregory J. Ashworth. 1996. Dissonant heritage: The Management of the Past as a Resource in Conflict. Chichester: John Wiley & Sons.

Whiteley, Sheila. 2004. “Introduction.” In Music, Space and Place: Popular Music and Cultural Identity, edited by Sheila Whiteley, Andy Bennett, and Stan Hawkins, 1–22. Burlington: Ashgate.