Elina Ruddock
Viittaaminen: Ruddock, Elina. 2009. ”Sukupuoli ja sen representaatiot”. WiderScreen 12 (2). http://widerscreen.fi/numerot/2-2009-widerscreen-12-2/johdanto-sukupuoli-ja-sen-representaatiot/
Sukupuoli ja sen representaatiot nousevat säännöllisin välein keskusteluun mediassa. Aiheet käsittelevät usein naisen asemaa ja median suhtautumista naiseuteen. Esimerkkeinä aiheista viimeaikoina ovat olleet keskustelut missikisoista, prostituutiosta, tyttöjen ja naisten väkivaltaisuudesta, sukupuolineutraalista koulusta ja hunnutetusta naiseudesta. Porno ja sen tarjoama naiskuva ovat myös herättäneet keskustelua aina 1970-luvulta lähtien. Keskustelut ovat usein tunteita herättäviä ja vastavuoroista dialogia ei juurikaan synny. Aiheesta esitetään vahvoja näkökantoja, joissa joko ei huomioida vastakkaista näkökantaa tai pyritään kumoamaan se virheellisenä.
Koska keskustelu jatkuu yhä toistuvasti, nostaa se kysymyksen siitä, ovatko valtasuhteet mediassa muuttuneet. Martha Lauzen, Women in Film instituutin toiminnanjohtajan, mukaan tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Vuonna 2007 tehdyn tilaston mukaan USA:ssa 250 eniten tuottaneessa elokuvassa vain 15 %:ssa naiset työskentelivät ohjaajana, tuottajana, kuvaajana tai editoijana. Määrä on jopa laskenut aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vastaavasti näiden menestysfilmien joukossa ei ollut yhtään elokuvaa, jossa mies ei olisi ollut läsnä joko kameran edessä tai takana. Näihin faktoihin nojautuen voi väittää, ettei valtavirtaa edustava Hollywood vieläkään tuota naisnäkökulmaa valkokankaalle.
Entä sitten valtavirran ulkopuolella? Laura Mulvey kehotti jo 1973 kuuluisassa esseesään ”Visual Pleasure in Narrative Cinema” naisia etsimään naisrepresentaatiota Hollywoodin ulkopuolisesta vastavirrasta. Mulveyn teoria naisesta passiivisena objektina elokuvassa voidaan haastaa vanhentuneena, kuitenkin haaste pätee valitettavan usein valtavirran naiskuvan suppeuteen. Esimerkiksi pornoteollisuudesta sekä japanilaisesta kauhuelokuvasta voidaan löytää erilaisia naiseuden malleja. Tässä numerossa tarjoamme myös edellä mainittujen elokuva lajien naismallien analyysejä.
Jenny Säilävaara käsittelee Suomessakin esiin noussutta aihetta ”Väkivaltaisen Naisen Ongelma” -artikkelissaan. Hän tuo esiin ajatuksen siitä, ettei ole olemassa yhtä naista, vaan enemminkin monia naiseuksia. Säilävaara käsittelee aihepiiriä toimintaelokuvagenren pohjalta. Koska genre on rakenteeltaan perinteisesti miehinen niin näyttelijävalinnoiltaan kuin narratioltaan, sen suhde naiseuteen on usein ongelmallinen. Genren perinteiset naishahmot ovat usein ylinaisellisia protagonistin suojelun tai toiminnan ylläpitäjiä. Jos nainen on toimintaelokuvassa keskiössä ja aktiivinen, liittyy hänen persoonaansa yleensä vahvasti maskuliinisia piirteitä. Artikkeli käy läpi perinteisestä toimintaelokuvien naiseuden malleista poikkeavia representaatioita käsittelemällä kolmea tunnettua toimintaelokuvaa.
Jessica Möter pohtii sukupuolta italialaisen Dario Argenton noituutta käsittelevän Suspirian kautta. Tässä kauhuelokuvassa sukupuolisuus kuvataan korostuneesti naisen kautta, sillä mieshahmojen tietynlainen sukupuolittomuus kohdistaa kaiken kehollisen ja kognitiivisen kokemuksen naiseuteen. Korostamalla naiseutta Suspirian voi nähdä osittain korostavan olemassa olevia sukupuolirooleja, mutta Möterin mukaan ensisijaisesti elokuva tulee purkaneeksi länsimaisen naiseuden rakenteita.
Japanilainen kauhuelokuva on saavuttanut menestystä viime vuosina Japanin ulkopuolellakin Euroopassa, sekä Yhdysvalloissa. Leena Eerolaisen artikkeli ”Perheonnea ja Sorretun Kostoa – Naiseuden representaatiot uudessa japanilaisessa kauhuelokuvassa” analysoi kauhuelokuvagenren kaidan – alalajin edustajia. Artikkeli tarjoaa analyysin japanilaisen kauhuelokuvan tuottamista naiskuvista, johon modernin ajan naisihanne ja postmodernin ajan murros luovat ristiriitoja. Eerolainen pohtii, kuinka kauhuelokuva käsittelee japanilaisen yhteiskunnan murrosta ja perhe-elämän muutosta sodan jälkeisessä maailmassa, jossa avioerot, äidin työskentely kodin ulkopuolella ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat yleistyneet. Nämä tosiasiat ovat tuoneet toiseuden aiheuttaman pelon ja uhan kodin ulkopuolelta kodin sisälle. Tämä uusi uhka näkyy myös elokuvien tarinoissa, joissa äiti-lapsi -suhde on usein keskiössä ja sen rikkoutuminen aiheuttaa tuhoa. Eerolainen sisällyttää artikkeliin mielenkiintoisena lisänä länsimaisen kauhuelokuva-analyysin tuottaman Final Girl -käsitteen kääntämällä sen Final Girlin kuolemaksi ja pohdinnaksi siitä, ovatko japanilaisten elokuvien naispuoliset kauhun aiheuttajat yûreit lopulta kuitenkin Final Girl -hahmoja.
Jenny Kangasvuo ja Jaakko Meriläinen käsittelevät artikkelissaan moraalipaniikin aihetta. ”Raiskaus sivuraiteella: RapeLay, etnofetisistinen halu ja torjunta” on saanut alkunsa japanilaisen raiskaussimulaatiopelin RapeLayn aiheuttamasta keskustelusta. Artikkelin mukaan peli synnytti angloamerikkalaisella keskusteluareenoilla taifuunin. Suomenkielisessä perinteisessä mediassa aihetta ei ole juurikaan käsitelty, joten artikkeli tarjoaa mielenkiintoisen alustuksen aiheeseen. Kangasvuo ja Meriläinen liittävät aiheeseen taustoituksena japanilaisten eroottisten pelien genrekatsauksen, joka auttaa hahmottamaan kulttuurista eroa. He käsittelevät myös japanilaisen ja länsimaisen pelikulttuurin eroja sekä tästä nousevia mahdollisia väärinkäsityksiä. Pelin tarjoama naisvihamielinen samastuma on artikkelin mukaan väistämätön osa niin länsimaista kuin japanilaistakin kulttuuria. Peliin kohdistuva reaktio on kirjoittajien mukaan erilainen kuin reaktio siihen, miten raiskaus on viihteellistynyt yhdysvaltalaisissa rikossarjoissa. Tämä kertoo edelleen vallitsevasta länsimaisesta näkökannasta, jossa japanilainen kulttuuri käsitetään stereotyyppisesti seksuaalisen kieroutuneisuuden ja naisen alisteisen aseman symboliksi.
Tommi Paalanen käsittelee esineellistämisen käsitettä ”Esineellistäminen ja pornografia – pieni filosofinen tutkielma” kirjoituksessaan. Hän käy läpi aihepiiriin liittyvän feministisen keskustelun historiaa pornovastaisen liikkeen keulakuvien, Andrea Dworkin ja Catherine Mackinnonin luomista uhkakuvista nykypäivän feministisiin debatteihin. Paalanen haastaa perinteisen esineellistäminen väitteen pornoelokuvassa vääryyden tunnusmerkkinä käymällä läpi käsitteen ongelmallisuuden. Hän puolustaa liberaalifeminististä näkemystä, joka ajaa naisen oikeutta valita omat seksuaaliset roolinsa ja ilmaisunsa.
Otamme kiinnostuksella vastaan artikkeleiden herättämiä pohdintoja keskusteluiden jatkamiseksi.
Elina Ruddock
Vastaava toimittaja