Outi Hakola
Viittaaminen: Hakola, Outi. 2009. ”Star Wreck – vaihtoehtoista elokuvantekoa”. WiderScreen 12 (1). http://widerscreen.fi/numerot/1-2009-widerscreen-12-1/star-wreck–vaihtoehtoista-elokuvan-tekoa/

Syksyllä 2005 kotimainen vaihtoehtoelokuva nousi pinnalle, kun Internetissä julkaistu Star Wreck: In the Pirkinning alkoi kerätä ensin satojatuhansia ja sittemmin miljoonia katsojia. Ilmiö herätti kiinnostusta yleisön, kriitikoiden, median ja muiden elokuvakentän toimijoiden parissa. Hämmästystä aiheutti paitsi suuri suosio, niin myös se, että elokuva tuli täysin totuttujen tekijöiden ja laajan yleisön sekä median tuntemien elokuvapiirien ulkopuolelta. Sen sijaan Star Wreck: In the Pirkinning oli tehty vapaaehtoisten ja harrastelijoiden voimin. Kaiken lisäksi seitsemän vuoden puurtamisen jälkeen tekijät päättivät levittää teoksensa ilmaiseksi kaikkien nähtäville. Tässä artikkelissa elokuvan ohjaaja ja työryhmän vetäjä Timo Vuorensola kommentoi projektin kulkua ja kokemuksia vaihtoehtoisesta elokuvatuotannosta, joka perustui enemmän yhteisöllisyyteen kuin kaupallisuuteen.
Ideasta elokuvaksi
Star Wreck: In the Pirkinning on seitsemäs osa elokuvasarjasta, jossa parodioidaan Star Trekiä. Yhtäläisyyksiä voidaan nähdä sarjan aiempien ja sen seitsemännen osan välillä, kuten tuotosten levittäminen online-yhteisöille. Silti seitsemäs osa erottuu aikaisemmista siinä, että tämä Kapteeni Pirkin hahmon ympärille rakennettu scifi-seikkailu on kokopitkä elokuva ja se on tarkoitettu myös muille kuin puhtaasti Star Trek –faneille.
Vuorensola kommentoi alkuperäisen toimintaidean laajentumista seuraavasti: ”Alkujaan ajatuksena oli tehdä lyhytelokuva, parinkymmenen minuutin tehosteprätkyttely Star Trekiä parodioiden. Työn edetessä käsikirjoitus ja ideat alkoivat kuitenkin paisua, ja jossain vaiheessa päätimme siirtyä tekemään kokopitkää elokuvaa.”
Star Wreckin voi nähdä vertautuvan fanipohjaiseen toimintaan, jossa fanit haluavat omien tuotostensa kautta kommentoida alkuperäistä tuotetta. Kuitenkin, kuten Star Wreckin tekijät painottavat, lopputulos on laajempi kuin vain fanituotos. Sen sijaan lopputulos on itsenäinen parodiaelokuva tai avaruusseikkailu, jonka juoni, kokonaisuus, hahmot, huumori ja tekniset ratkaisut ovat pitkälle mietittyjä, eikä elokuvaa ole suunnattu vain muille Star Trekin faneille.

Lähtökohtiensa takia tämän elokuvaprojektin taustalla ei toiminutkaan jokin tuotantoyhtiö, vaan elokuvaa ryhdyttiin tekemään vapaaehtoisvoimin. Ydinryhmän muodosti viisi tamperelaista opiskelijaa ja työtöntä. Vuorensola toteaa, että ”Star Wreck rahoitettiin pääasiassa tuottaja Torssosen taskusta – työttömyys- ja opintotuista – ja osittain myös fanien suotuisalla avustuksella. Kalusto lainattiin Samulin koululta – Pirkanmaan Ammattikorkeakoulun Virtain yksiköstä, ja osaaminen kasattiin netistä kyselemällä ja ystävien avustuksella.”
Ylipäätään, tämä pitkä elokuva tuotettiin ydinryhmän, heidän ystäviensä, lainattujen laitteistojen ja kotitietokoneiden avulla. Kokonaisbudjetti elokuvalle jäi pieneksi, ja elokuvan suurin polttovoima olikin tekijöiden mukaan intohimo rahoituksen tai rahallisten tavoitteiden sijasta. Tekijöiden mukaan elokuvan tekeminen ei siis loppujen lopuksi ole ainoastaan rahasta kiinni, vaan tärkeimmät elementit tekemiseen löytyvät muualta.
Elokuvan levittäminen
Seitsemän vuoden tekemisen jälkeen työryhmä sai vihdoin elokuvansa valmiiksi. Elokuvalle haluttiin saada katsojakuntaa, mutta rahasta ei tässäkään suhteessa haluttu tehdä kynnyskysymystä. Tekijät olivat jo aiemmin julkaisseet tuotoksiaan Internetissä, ja saamansa positiivisen vastaanoton vuoksi he päättivät toimia samoin myös kokopitkän elokuvan kanssa. Niinpä Star Wreck julkaistiin ryhmän kotisivuilla, jossa se oli kaikkien käyttäjien vapaasti ja ilmaiseksi ladattavissa.
”Nettilevityksen ongelma oli etenkin vuonna 2005 kaistanleveys. Nyttemmin, kun torrent-tekniikka on kehittynyt, elokuvia on helpompi ladata vaikka olisikin vähän avuttomampi netin kanssa, ja online-levityksen ongelmat ovat helpommin ratkaistavissa,” Vuorensola kuvailee ratkaisun toimivuutta.
Jo ensimmäisen neljän päivän aikana elokuvaa ladattiin yli 400 000 kertaa ja elokuvasta alkoi muodostua ilmiö sekä Suomessa että kansainvälisesti. Suuren suosionsa vuoksi elokuva on löytänyt muitakin levityskanavia, mutta online-levitys on säilynyt projektissa keskeisenä. Vuorensola toteaa, että ”aluksi ideana oli vain nettijulkaisu, mutta lopulta päädyimme myös, että pistetään omakustanne-DVD elokuvasta pihalle julkaisun alla. Kun yllättäen tilauksia alkoi sadella tuhatmäärin, jouduimme tilaamaan melkoisen klimpin levyjä. Omakustanne-DVD:n levitys on melkoinen operaatio ja riski tilata hirveä vuori levyjä pyörimään varastoihin. Oli mietittävä, mitä tapahtuu, jos ne eivät löytäisikään ostajaa, mutta toisaalta katteet ovat erinomaiset, kun kauppa käy.”

Mitä enemmän suosio kasvoi, myös perinteisemmät elokuvalevittäjät kiinnostuivat tuotteesta. Varsinaisessa elokuvateatterilevityksessä Star Wreck ei ole ollut, mutta elokuvaa on jonkin verran ollut nähtävillä elokuvafestivaaleilla sekä televisiossa. Vuorensolan mukaan suosion kautta tekijät oppivat paljon myös elokuvan tuottamisesta ja elokuva ”on pyörinyt jonkun verran festareilla pitkin palloa, ja palaute on ollut erittäin positiivista. Perinteistä festarikierrosta ei kuitenkaan järjestetty, kun ei juuri tiedetty moisista silloin.”
Elokuvan suuri suosio toi mukanaan myös muita kiinnostuneita. Vuorensola kuvailee elokuvalevityksen huimaa laajenemista seuraavasti: ”Myöhemmin sitten Universal Pictures kiinnostui elokuvan levityksestä, ja seuraavien vuosien aikana sitten erilaiset DVD-levittäjät kiinnostuivat ja aloittivat DVD-levityksen Briteissä, Jenkeissä ja Japanissa. Universalin kaltainen levityskumppani saa tuotteen hyvin kauppojen ja markettien hyllyille, ja kansainvälisesti tunnettuna brändinä nimestä on hyötyä jatkoakin ajatellen. Toki kun välikäsiä alkaa tulla ketjuun, katteet pienenevät mutta potentiaalinen volyymi on suurempi. Samoin TV-oikeudet myytiin melko nopeasti julkaisun jälkeen TV2:lle, ja sittemmin niitäkin on kaupiteltu eteenpäin – kuitenkin niin, että elokuva on ollut laillisesti ladattavissa ilmaiseksi verkosta koko sen ajan.”
Star Wreckin tekijät lähtivät liikkeelle online-jakelusta ja vaikka pikkuhiljaa elokuva päätyi yhä moninaisempiin levityskanaviin, puhuvat tekijät edelleen ilmaisen online-jakelun eduista ja elokuvailmiön yhteisöllisyydestä: ”Suoraan nettilatauksestahan ei tuloja muodostu, mutta sen markkina-arvo on häkellyttävän suuri, ja fiksusti suunnittelemalla oheistuote- ja tallennekaupan sen ympärille, mukaan lukien tip jar” -tyyppisen tukijärjestelmä – mahdollistaa huomattavasti enemmän menekkiä kuin perinteisellä markkinoinnilla.”
Vuorensola avoimesti myös suosittelee heidän käyttämäänsä levitysmuotoa: ”Levitysmuotoon kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen ja suosittelen sitä lämpimästi paitsi kaikille ensimmäistä elokuvaansa tekeville, mutta myös kokeneemmille veijareille. Homma pitää vain miettiä läpi muutaman kerran huolellisesti, jonka jälkeen rajana ei suinkaan ole hyllytila kaupoissa, vaan taivas.”
Elokuvan vastaanotto
Kolme kuukautta julkaisusta lataukset ylittivät jo kolmen miljoonan rajan ja tuosta eteenpäinkin sekä online- että dvd-levitys on jatkanut menestystään. Jo nämä numerot osoittavat, että yleisö otti mielellään vastaan elokuvan. Vuorensola mainitsee, että ”kun uutinen Star Wreckistä alkoi kiertää maailman mediassa – että suomalaiset hullut tekivät seitsemän vuoden ajan leffaa ja julkaisivat sen netissä – yleisö löysi meidät hyvin nopeasti.”

Elokuvajournalismin puolella Star Wreck sai huomiota enemmän ilmiönä kuin elokuvatuotteena, mutta tätä kautta elokuvaa huomioitiin hyvin myös kritiikin puolella. ”Joidenkin mielestä Star Wreck oli kaikkien aikojen huonoin suomalainen elokuva, mutta useammat pitävät sitä parhaana ja kiinnostavimpana täällä tehtynä elokuvana ikinä. Ota siitä nyt sitten selvää, itse olen elokuvasta ylpeä ja siihen tyytyväinen, vaikka toki tiedostan ongelmakohtiakin – mutta amatöörimäisyydet tuntuvat kuuluvan ja istuvan leffaan ja sen huumoriin melko hyvin.”
Star Wreck toteutettiin Suomen perinteisen elokuvakoneiston ulkopuolella, ilman tuotantoyhtiöitä ja Elokuvasäätiön tukea. Tuotanto- ja levitysmuotonsa takia elokuvalla onkin ollut töitä oman paikkansa löytämisessä elokuvakulttuurissa: ”Varmasti aluksi oli epäilyksiä ja naureskeluakin, mutta luvut puhunevat puolestaan elokuvan menestyksen suhteen. Edelleenkään Star Wreckiä ei mielletä kovin helposti oikeaksi elokuvaksi”, ja monet uskovat, että leffalla ei ole tehty juurikaan tuloja johtuen ilmaisesta levityksestä, vaikka asia onkin hyvin pitkälti toisin. Vaan enpä anna tämän harmittaa, kukin taaplaa tyylillään ja Wreckin kohdalla huomasimme tämän tyylin toimivan erinomaisesti.”
Vuorensola toteaa, että elokuvaprojektiensa myötä hän on päätynyt tekemään elokuvia ammatikseen ja Star Wreckillä on ollut iso rooli tässä. Miten sitten Star Wreck päätyy vaikuttamaan suomalaiseen elokuvakulttuuriin laajemmin, jää nähtäväksi: ”Aika näyttää mikä on Star Wreckin merkitys suomalaisen elokuvahistorian kohdalla – jääkö se vain yksittäiseksi erikoisuudeksi vai onko kyseessä uuden ajan alku.”
Lähteet
Vuorensola, Timo. Haastattelu 29.10.2009, Haastattelija Outi Hakola.
Star Wreck -kotisivut. http://www.starwreck.com/index.php. Tarkistettu 29.10.2009.