Avainsana: kommentaari

Hanna Pihlajamäki
hanna.k.pihlajamaki [a] utu.fi
Digitaalinen kulttuuri
Turun yliopisto

Viittaaminen / How to cite: Pihlajamäki, Hanna. 2014. ”Kiinni verkossa”. WiderScreen 17 (3-4). http://widerscreen.fi/numerot/2014-3-4/kiinni-verkossa/

Tulostettava PDF-versio

Suomen miesten lentopallomaajoukkue laulaa Facebookissa, toivottaa uutta vuotta ja lähettää terveisiä koti-Suomeen. Urheilijat juttelevat kuin kavereille ja tulevat ruudulla lähelle. Fanien mielikuva huippu-urheilijoista ei ole enää vain perinteisen median varassa – likimainkaan.

Kaksi päivää h-hetkeen. Suomen miesten lentopallomaajoukkue on Marco Polon lentokentällä Venetsiassa. Vielä samana päivänä joukkue majoittuu hotelliin slovakialaisessa Popradin kaupungissa – paikassa, jossa joukkue aloittaa karsintaturnauksen kauan himoitusta paikasta lentopallon MM-kisoihin. Joukkue tutustuu peliareenaan, harjoittelee ja tekee taustajoukkoineen jotain, mitä ei ensiarvaamalta tule mieleen: videon. Lyhytelokuva ”Perillä Popradissa” saa ensi-iltansa Facebookissa.

Oikeastaan videosta pitäisi puhua trailerina. Näin siksi, että video on tarkoitettu antamaan esimakua siitä, mitä tulevina päivinä on luvassa. Trailerin julkaisua ja MM-karsintamenestystä nimittäin seuraavat mieletön fanitus, mediajulkisuus, riehakkaat tunteenpurkaukset ja onni siitä, että syyskuussa Suomi pelaa maailman parhaiden lentopallomaiden kanssa Puolassa järjestettävissä lentopallon MM-kisoissa.

Mistä tiedän tämän kaiken? En ollut mukana turnausmatkalla. En ole tavannut joukkueen jäseniä. En ole liiemmin lukenut edes karsintaturnausta käsitellyttä uutisointia. Sitäkin ahkerammin olen seurannut Facebookia ja Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päivityksiä. Toisin kuin pelikentällä, Facebookissa joukkue on – ja haluaa olla – kiinni verkossa.

Suomen lentopallomaajoukkueen pääsy syksyn MM-turnaukseen ratkesi jännittävällä ja fanijoukkoja villinneellä tavalla tammikuun alussa. Lentopallomiesten hienot otteet ja Ylen televisiolähetykset kasvattivat mediahuomiota, mutta osansa fanihuumasta synnytti sosiaalinen media, lentopallomiesten tapauksessa erityisesti Facebook. Suomen miesten lentopallomaajoukkue villitsi kyseisessä palvelussa karsintaturnauksen alla yli 11 000 tykkääjää. Siellä, kuten kentälläkin, joukkue on aktiivinen toimija. Se lataa kymmenittäin kuvia pelimatkoiltaan ja julkaisee videopätkiä. Kyse ei ole vain muiden tekemien uutisten linkittämisestä, vaan paljon muusta. Pelaajat antavat maajoukkueelle kasvot ja faneille jotain, mitä he eivät muualta saa. Pelaajat tekevät uutisia, tai ainakin osallistuvat aktiivisesti niiden tekemiseen.

Mielenkiintoista on, että Facebookissa syntynyt, tai tietoisesti rakennettu, mielikuva maajoukkueesta ei ole vain kiiltokuva. Joukkue ei luo itsestään siloteltua brandia, vaan päinvastoin tuo pelaajien arjen ja jokapäiväisen elämän lähelle faneja. Videot eivät ole sekunti sekunnilta harkittuja. Kuvat on ”vain otettu” – milloin syntymäpäiväkakusta, tienviitasta, hotellin aulasta tai pelaajien pyykkivuoresta. Oma kiinnostava kysymyksensä on, onko Facebook-toiminta joukkueelta tietoista imagon rakennusta. Jos on, niin tavoite on onnistunut. Päivityksistä pilkahteleva huumori ja faniläheiset viestit keräävät sympatiat. Urheilun seuraaja ei ole vain valtamedian uutisoinnin varassa.

Sama ilmiö näkyy yhä enemmän muuallakin mediaurheilussa, niin kansainvälisellä tasolla kuin alasarjoissa ja vapaaehtoisvoimin tehtävässä urheilun seuratyössäkin. Kuten muidenkin verkkojulkaisijoiden, myös urheilijoiden julkisuuden ja yksityisyyden raja hämärtyy. Tämän ansiosta urheilua seuraava yleisö saa urheilijoista entistä monipuolisemman kuvan – hyvässä ja pahassa.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue loi ammattilaisurheilujoukkueen profiilin Facebookiin toukokuussa 2011. Tämän jälkeen joukkue on ladannut palveluun 26 videota, sadoittain kuvia ja lukemattoman määrän linkityksiä ja uutisia. Myös YouTubeen on ladattu joukkuetta esitteleviä videopätkiä ja niitä linkitetty edelleen maajoukkueen Facebook-sivulle. Katsomisen arvoisia näistä videoista ovat muun muassa Popradin karsintaturnausta edeltäneet lähtölaskentavideot. Niissä pelaajat kertovat kimmoisuutensa salaisuuksia, toivottelevat hyvää uutta vuotta ja laulavatkin. Katso vaikkapa videot ”11 päivää MM-karsintoihin” ja ”10 päivää MM-karsintoihin”, niin näet.

Video 1. 11 päivää MM-karsintoihin: Making of joululaulu.

Video 2. 10 päivää MM-karsintoihin: Maajoukkueen joulukuoro.

MM-kisapaikan ratkettua kuhina lentopallomaajoukkueen Facebook-sivustolla yltyi. Fanit alkoivat kysellä kisamatkojen perään ja joukkue kasvattaa kisahuumaa. Maajoukkueen kapteeni Antti Siltala muun muassa neuvoi MM-kisoihin haikailevia faneja Facebookissa seuraavasti: Jos ostaisin lippupaketteja, ostaisin samalla jo jatkolohkoon”.

Lausahdus sisältää sopivassa suhteessa tietoa, huumoria ja etenkin uskoa omaan tekemiseen. Sama luottamus välittyy myös joukkueen Facebook-julkaisuista. Videot ja kuvat on tehty pilke silmäkulmassa ja joukkuehengellä.Se lupasi hyvää syyskuun MM-kisoihin, joissa Suomi teki lopulta historiaa sijoittuen yhdeksänneksi. Facebook-tykkääjiensä määrän joukkue kasvatti yli 18000:een.

Lähteet

Linkit tarkastettu 3.12.2014.

Facebook. 2014. Suomen miesten lentopallomaajoukkue – Finnish Mens Volleyball National Team 1.1.2014. https://www.facebook.com/photo.php?v=589811707735446&set=vb.185684918148129&type=2&theater

YouTube. 2013. 11 päivää MM karsintoihin.
http://www.youtube.com/watch?v=YhpXpMtyzqM

YouTube. 2013. 10 päivää MM karsintoihin.
http://www.youtube.com/watch?v=pIMDni5n3nI

elokuvaopetus, lukupiiri

Petri Saarikoski
Yliopistonlehtori
Digitaalinen kulttuuri
Turun yliopisto

Viittaaminen / How to cite: Saarikoski, Petri. 2013. ”Elokuvalukupiiri – uusia kokemuksia audiovisuaalisen kulttuurin opetuksesta yliopistossa”. WiderScreen 16 (2-3). http://widerscreen.fi/numerot/2013-2-3/elokuvalukupiiri-uusia-kokemuksia-audiovisuaalisen-kulttuurin-opetuksesta-yliopistossa/

Tulostettava pdf-versio

Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin keväällä 2013 vetämä elokuvalukupiiri palkittiin Porin yliopistokeskuksen lukuvuoden 2012–2013 opetustekopalkinnolla. Palkinnon perusteissa arvostettiin erityisesti henkilökunnan ja opiskelijoiden ansiokasta yhteistyötä. Lukupiirin vastuuopettaja selvittää kurssin taustoja ja sen pitämisestä saatuja käytännön kokemuksia.

Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineessa käytetään alalle tyypilliseen tapaan varsin runsaasti audiovisuaalista materiaalia opetuksen tukena. Yleensä tämä on tarkoittanut lyhyiden YouTube-nettivideoiden katsomista luennon aikana. Esimerkiksi sosiaalisen median historiaa tarkastelevalla luentosarjalla voidaan vilkaista pätkä Facebookin tarinaa käsittelevästä David Fincherin The Social Network -elokuvasta tai poimia käyttäjien itsensä kuvaamia Twitter-dokumentteja. Verkon intermediaalisia suhteita on myös helppoa valaista vaikkapa pyörittämällä muutamia ”Hitler kuulee” -parodioita.

Toisenlaista pedagogista lähestymistapaa edustaa kokonaisten elokuvien katselu esimerkiksi suljetussa opintopiirissä. Olen itse vetänyt vuosina 2005 ja 2006 muutamia tällaisia opetuskursseja, joista yksinkertaisuuden vuoksi käytettiin nimitystä elokuvalukupiiri. Kurssien teemat liittyivät tuolloin 1950- ja 1960-luvun yhdysvaltaisiin tieteiselokuviin, jotka käsittelivät robotiikkaa, tietokonefantasioita, muukalaisten invaasiota ja atomisodan pelkoa. Kurssien kaava oli melko yksinkertainen ja varmasti tuttu monille media-alalla toimiville yliopisto-opettajille. Ensin oli lyhyt esitys kurssin teemaan linkittyvästä elokuvasta, minkä yhteydessä esitettiin muutamia lukutehtäviä, sitten elokuva katsottiin kokonaisuudessaan ja lopuksi seurasi tehtäviin perustuva keskustelutuokio. Lukupiirissä toimi vierailevana luennoitsijana Kimmo Ahonen, joka väittelee kesäkuussa muukalaisten invaasiota käsittelevistä 1950-luvun yhdysvaltalaisista tieteiselokuvista Turun yliopiston yleisen historian oppiaineeseen. Kurssisuorituksena oli joko opintopäiväkirja tai essee. Opintopisteet sijoitettiin vapaavalinnaisiin opintoihin, sillä elokuvalukupiirillä ei ollut vakiintunutta paikkaa tutkintovaatimuksissa.

Noiden vuosien jälkeen elokuvalukupiirin pitämisestä luovuttiin, pääasiassa sen vuoksi, että kysymys oli enemmän kokeilusta ja työpanostani tarvittiin muualla. Kokemukset lukupiirien vetämisestä olivat pääasiassa myönteisiä, vaikka osallistujamäärät vaihtelivat. Varsinkin nuorten opiskelijoiden näkökulmasta 1950- ja 1960-luvun teknologiafantasiat – erityisesti tietotekniikkaa liittyvät – tuntuivat epäilemättä hieman vierailta ja vaikeaselkoisilta. Toisaalta elokuvat näkyivät opetuksessa aina tavalla tai toisella. Lisäksi vetämälläni tieteellisen kirjoittamisen kurssilla harjoiteltiin toisinaan elokuvakritiikkien kirjoittamista. WiderScreen ja Film-O-Holic ovat myös aina olleet tärkeitä aineistojen ja tutkimusten lähteitä. Vuosien varrella ajatus uuden elokuva-aiheisen kurssin toteuttamisesta alkoi viritä varsinkin kun tutkinnonuudistuksen yhteydessä lukupiiritoiminnalle luotiin viralliset puitteet. Aktiivinen opiskelija pystyi ehdottamaan lukupiiriä jostain tietystä erikoisaiheesta ja vetämään sen itsenäisesti ennalta sovittujen sääntöjen mukaan. Toteutetuissa lukupiireissä aiheet ovat liittyneet opiskelijoiden omiin kiinnostuksen kohteisiin kuten Japanin populaarikulttuuriin tai digitaalisten pelien tutkimukseen.

Vuonna 2012 olin vahvasti mukana opiskelijamarkkinointiin liittyvissä työtehtävissä, jolloin vedin myös siihen liittyvää syventävien opintojen kurssia. Samassa yhteydessä pohdimme työryhmissä, miten opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta saataisiin kehitettyä. Koulutusohjelman hyvän maineen tiedettiin vaikuttavan suoraan rekrytoinnin onnistuneisuuteen. Tutorien ja aineistojärjestö Kulma ry:n edustajien kesken käytyjen keskustelujen aikana kysyin, kiinnostaisiko opiskelijoita uusi elokuvalukupiiri. Ajatus sai heti innostuneen vastaanoton, minkä vuoksi uskalsin ehdottaa kurssia kevään 2013 opetusohjelmaan.

Vanhan kurssikonseptin henkiin herättäminen vaati kuitenkin uudistuksia. Päätin, että tällä kertaa olisi parempi jos opiskelijat itse valitsisivat esitettävät elokuvat. Ainejärjestön koordinoimana Facebook-ryhmässä suoritettiin äänestys ja korkeimman pistemäärän saaneet valittiin kurssiohjelmaan. Yllätyksekseni listan kärkisijoilta löytyi Andrei Tarkovskin Stalker ja Alfred Hitchcockin Takaikkuna. Kiinnostus näitä elokuvahistorian merkkipaaluja kohtaan oli toisaalta ihan ymmärrettävää, koska nykyisillä opiskelijoilla ei ole ollut välttämättä mahdollisuutta nähdä näitä klassikoita kuin satunnaisesti elokuvakerhoissa. Lisäksi molemmat edellä mainituista elokuvista ovat sellaisia, että ne saavat täyden oikeutensa vain isolta valkokankaalta katsottuna. Valmiissa ohjelmassa nähtiin myös mm. Katsuhiro Otomon, Todd Solondzin, Cristian Mungiun ja Taika Waititin tuotantoa, joten valikoima oli melko monipuolinen ja kansainvälinen.

Elokuvalukupiiri aloitti kevätlukukauden ykkösperiodissa ja sille osallistui yhteensä 25 elokuvakulttuurista kiinnostunutta opiskelijaa. Pyrin alussa painottamaan kurssin yleissivistyksellisiä tavoitteita ja korostamaan, että opiskelijat olivat itse pitkälti vastuussa järjestelyistä. Taka-ajatuksena oli, että kynnys kurssille osallistumiselle olisi mahdollisimman matala. Ajankohtaa oli myös sorvattu siten, että tilaisuudet järjestettiin normaalin päiväopetuksen jälkeen. Aidon elokuvatunnelman luomiseksi opiskelijoilla oli myös mahdollista tuoda popcorneja, sipsejä ja juotavaa saliin. Muuten kurssilla noudatettiin pitkälti vanhan elokuvapiirin ohjelmaa. Opiskelijoiden puolelta suurinta vastuuta kantoivat ainejärjestövastaavat Esa Keskinen ja Aleksi Malinen. Esitelmät ja keskustelut olivat myös hyvin opiskelijavetoisia. Saatoin tyytyväisenä pistää merkille, että tilaisuudet etenivät pitkälti omalla painollaan. Kurssi päättyikin hyvin myönteisissä tunnelmissa.

Yliopisto-opetukseen liittyvät mielikuvat ovat varsinkin ulkopuolisille usein stereotypioiden värittämää. Tylsä professori jorisee hiljaa jotain salin edessä ja epätoivoiset opiskelijat tekevät käsin muistiinpanoja ja kiroilevat luennon vaikeaselkoisuutta. Luennon aiheet ovat jotain käsittämätöntä teoriahöpinää, jolla ei ole oikean elämän kanssa mitään tekemistä. Herkästi mieleen tulee myös Ketosen ja Myllyrinteen sketsi ”filosofit”, jossa selvästi korkean akateemisen sivistyksen omaavat yliopistoammattilaiset keskustelevat henkevästi kahvilassa. Lopuksi he vaikenevat ja miettivät yhteen ääneen: ”Mutta saako tällä naista?” Ja vastaus on tietenkin, että ei saa.

Elokuvalukupiiri edusti lähtökohdiltaan pedagogista lähestymistapaa, jossa ei korostunut opettajalähtöinen näkökulma, mutta jota ei voitu pitää myöskään puhtaasti opiskelijalähtöisenä. Useinhan opetusta käsitellään juuri tällaisten mustavalkoisten dikotomioiden kautta. Tuloksena oli mielenkiintoinen kokeilu, jossa raja-aitoja pyrittiin puolin ja toisin kaatamaan. Vuoropuhelua edisti huomattavasti, että kummallakin osapuolella oli selkeä näkemys toiminnan hyödyllisyydestä. Loppukeskusteluissa päätimme jatkaa toimintaa myöhemmin syyslukukaudella ja valitsimme aiheeksi tällä kertaa dokumentit. Tarkoituksena on saada mukaan myös alalla toimivia vierailevia luennoitsijoita. Kurssille anottiin ja saatiin avustusta Turun ylioppilaskunnalta.

Elokuvalukupiiritoiminnasta saatuja kokemuksia voi varmasti hyödyntää myös muilla kursseilla. Yliopisto-opettajana halusin välittää näkemyksiäni samalla alalla toimiville ammattilaisille. Lisäksi olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia muilla on vastaavantyyppisestä opetushankkeista. Kommentteja ja palautetta voi laittaa päätoimittajalle :-P