Petri Saarikoski
petsaari [a] utu.fi
Päätoimittaja
Yliopistonlehtori
Digitaalinen kulttuuri
Turun yliopisto
Viittaaminen / How to cite: Saarikoski, Petri 2019. ”Tubecon 2018 Helsingin Messukeskuksessa 17.–18.8.2018”. WiderScreen Ajankohtaista 30.8.2018. http://widerscreen.fi/numerot/ajankohtaista/tubecon-2018-helsingin-messukeskuksessa-17-18-8-2018/
Osallistuin vanhimman tyttäreni kanssa Helsingissä järjestettyyn Tubecon-tapahtumaan ensikertalaisena. Aikaisemmin olen tutunut tubettamiseen lähinnä mediakirjoittelun ja tutkimusten kautta, ja tietenkin tarkkailemalla sivusilmällä jälkikasvuni tube-innostusta. Eniten olin kiinnittänyt huomiota Wildeemin (Jonna Paananen) Minecraft-aiheisiin pelivideoihin. YouTube on ollut muuten hyvin tärkeässä roolissa omassa tutkimustyössä ja puhtaasti viihteen osalta palvelua tulee käytettyä käytännössä päivittäin. Lähdin paikan päälle hakemaan tuntumaa harrastuksen kaupalliseen puoleen ja hankkimaan lisää kokemusta myös ammatillisessa mielessä. Ja tietenkin ajan viettäminen tyttären kanssa kaksistaan oli mukava tapa kerätä sopivaa aineistoa jälkityöstöä varten. Kerron pääpiireissään vierailuni aikana nousseita havaintoja ja ajatuksia, lopuksi pohdin myös tubettamisen tutkimuksellista näkökulmaa.
Tubecon järjestettiin nyt viidettä kertaa, ja tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Helsingin Messukeskus. Järjestäjätaho (Suomen tubettajat ry) oli aikaisemmin tehnyt järjestelyihin merkittäviä rakenteellisia muutoksia, ja ohjelmaa oli pyritty rakentamaan niin, että tubettajilla itsellään oli enemmän sanavaltaa ohjelmaa järjestettäessä. Paikalla kävi yhteensä noin 17 000 vierailijaa, ja lauantai oli loppuunmyyty, joten ainakin tässä suhteessa Tubecon 2018 onnistui tavoitteissaan. Vaikka järjestäjiä on aikaisempina vuosina syytetty rahastuksesta, on tosiasia, että Tubeconin kaltainen tapahtuma on aina iso taloudellinen riski.
Messukeskuksessa tapahtuman keskuspaikkana oli TubeCity, joka oli jaettu teemakohtaisiksi kortteleiksi. Omien havaintojen mukaan paikalla oli myös runsaasti vanhempia, jotka olivat tulleet paikalle lastensa kanssa. Vanhemmat olikin otettu hyvin huomioon, ja paikalla oli paljon koko perheelle sopivaa ohjelmaa. Aikuisille oli varattu myös aika huomaamattomaksi rakennettu K-18 -alue ”chillailua” varten.
Ohjelmaa oli tarjolla paljon, ja sopivien tilaisuuksien valinnassa mentiin lähinnä tyttären ehdoilla. Lauantain aikana tungos oli iltapäivällä Messukeskuksessa melkoinen ja joidenkin käytävien kohdalla syntyi paikoin melkoista ruuhkaa. Tytär muistutti, että aikaisempina vuosina liian innokkaat fanit olivat aiheuttaneet tiettyjä järjestyshäiriöitä. Tubeconin verkkosivuilla saatavilla olevissa vanhempien ohjeissa korostettiinkin huomaavaisesti, että Tubecon oli monille lapsille se ensimmäinen oikea massatapahtuma, jonka aikana tunteet saattoivat toisinaan kuohahtaa. Mitään varsinaisia isoja ongelmia ei kuitenkaan viikonlopun aikana näkynyt. Messukeskuksen ruokapaikoissa jonot tosin kasvoivat melkoisiksi, joten omille eväille tuli tarvetta. Fazerin lounaskuppilassa istuimme samassa pöydässä neljän poliisin kanssa, jotka naureskellen totesivat että ”ainakaan täällä ei ole noita humalassa örveltäjiä”. Poliisilla oli tapahtumapaikalla oma esittelypisteensä, ja he osallistuivat myös nettikiusaamista käsitelleeseen paneelikeskusteluun. Suomen partiolaiset ja Mannerheimin lastensuojeluliitto olivat myös edustettuina omalla lavallaan.
Paneelikeskusteluja oli joka lähtöön, ja niissä pohdittiin muun muassa tubettajan valtaa ja vastuuta, tubettamisen ja tieteen vuorovaikutusta, vanhemmuuden asemaa harrastuksessa, ammattitubettajan työn haasteita, luovan prosessin merkitystä tubevideoissa sekä nuorten itsetuntoon ja kasvamiseen liittyviä kysymyksiä. Tubettajat esittelivät sopivissa väleissä tuotantojaan ja kertoivat käytännön vinkkejä videoiden tekemiseen. Yleisölle oli myös tarjolla erilaisia haasteita ja kilpailuja. Pelimaailma olikin hyvin edustettuna, ja yhden korttelin sisällä pelit ja kilpailut olivat selkeässä pääroolissa.
Video 1. Lauantaina esteradalla nähdyssä Ninja Challenge -kisassa ottelivat Roni Back ja Miklu – voiton vei Roni Back. Lopussa myös Video Awards -ohjelmanumeron tunnelmia. Video: Roni Back.
Paikalla oli myös kansainvälisiä vieraita niin yleisön kuin tubettajien joukossa. World Meet Challenge -paneelissa edustettuina veteraanitubettajat Softpomz (syntynyt Thaimaassa), Paint (Yhdysvallat) ja MrTrashPack (Saksa), joiden tilaajamäärät lasketaan miljoonissa. Hyväntuulisessa ja vapaamuotoisessa keskustelussa käytiin läpi muun muassa, miten alun perin kiinnostavasta harrastuksesta oli kasvanut kaupallinen ja globaali ilmiö. Tubettajat kertoivat myös omia henkilökohtaisia tarinoitaan. Lopuksi vieraat saivat osallistua Suomi-aiheiseen kilpailuun, joka kliseisyydestään huolimatta nauratti kovasti yleisöä.
Kysymys kaupallisuuden roolista tubettamisessa näytti tapahtuman aikana nousevan tasaisesti esiin. Aivan samaa tapaan kuin on tapahtunut aikaisemmin esimerkiksi suosittujen muotiblogien kohdalla, sponsorit ja mainosrahan liikkuminen vaikuttavat yhä enemmän siihen, millaisia videotuotantoja tehdään ja kenelle ne kohdistetaan. Vaikka nuorten tubeharrastajien suhtautumista mainoksiin on luonnehdittu pääasiassa neutraaliksi, jäin siitä huolimatta pohtimaan, mikä on tubettajien vastuu ja valta esimerkiksi nuorten kulutusvalintojen ohjaajina. Muodin osalta esimerkiksi suosituimpien tubettajien vaikutus nuoriin on täysin kiistaton. Sponsorien roolista oli myös hyvänä esimerkkinä Stockmannin järjestämä muotinäytös, jossa malleina toimivat tubettajat. Intoutuneet fanit huusivat suoraan lavan edessä kuin suosikkiyhtyeen konsertissa, ja älykännykät räpsyivät tähtisateena.
Yleisön ja tubettajien väliset Meet & Greet -tapaamiset nousivat lauantaina selvästi päärooliin. Suosituimpien tubettajien tapaamispaikoilla jonotusajat olivat lähes tunnin mittaisia. Nuoret olivat valmiita ohittamaan monta ohjelmanumeroa, jotta pääsivät hakemaan idoliltaan nimikirjoituksen ja yhteiskuvan. Epäilemättä nuorille oman idolin henkilökohtainen tapaaminen oli selvästi se tärkein ja merkityksellisin hetki koko Tubeconin aikana. Raskaasta työtaakasta huolimatta tubettajat ottivat tehtävänsä hyvin haltuun, ja jaksoivat hymyillä ja vaihtaa muutamia sanoja seuraajiensa kanssa. Oma tyttäreni kävi tapaamassa Jossutossua (Johanna Bormann), joka on yksi hänen henkilökohtaisista suosikeistaan. Jossutossu on keskittynyt tekemään lyhytelokuvia ja parodioita, tubettajan uraa hänelle on kertynyt jo kymmenen vuotta. Tubettamisen lisäksi hänet tunnetaan myös kirjailijana ja säveltäjänä.
Yleinen havainto on, että monilla tubettajilla on esiintymistaustaa: on harrastettu näyttelemistä tai opiskeltu ilmaisutaitopainotteisessa lukiossa. Kuvankäsittely- ja videoeditointitaidot on saatu usein itseopiskelulla. Monille nopeasti kasvanut suosio on kuitenkin tullut yllätyksenä. Lauantain loppupäivän ohjelmasta seurasimme Yleisradion ”Mä oon tällainen, seuraa tai älä seuraa – Itsetunto ja minäkuva” -paneelikeskustelua, jossa osallistuivat tubettajat Mandimai, Namikolinx, Henry Harjusola ja Kaisa Ottelin. Mukana oli myös radiotoimittaja ja mediapersoona Jenny Lehtinen. Yleisradion kortteli oli aivan tupaten täynnä. ”Onko sinulla hyvä itsetunto?”-kysymys pyöri samaan aikaan Instagramissa, ja ohjelman loppupuolella gallupin lopputulos oli, että ”voisi olla parempikin” -valinta voitti. Mediakasvatusta käsitelleiden puheenvuorojen lisäksi pohdinnoista kävi selvästi ilmi, että jatkuva julkisuus ja isot tilaajaluvut nostavat herkästi tubettajien suorituspaineita. Nuorimmat tubettajat ovat usein suosiostaan huolimatta tavallisia nuoria, jotka jännittävät lukiomenestystä tai yleensä sitä mihin suuntaan elämä on menossa. Heille tubettaminen on ollut kuitenkin itseilmaisun väline, josta on tullut osa identiteettiä. Ennen paneelin loppua toimittaja kysyi vielä millaisia vinkkejä panelisteilla olisi nuorille itsetunnon kohottamiseksi. Selvästi liikuttuneen oloinen Namikolinx kiteytti sanomansa: ”Antakaa niitä mulle”.
Lopuksi Tubecon Video Awards -ohjelmanumerossa valittiin vuoden parhaita videotuotantoja. Yhteensä kilpailuun osallistui 36 videota yhdessätoista kategoriassa. Tubeconiin osallistuneet tubettajat valitsivat voittajat keskuudestaan, ja lisäksi yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan. Vuoden parhaaksi videoksi valittiin Mmiisas-kanavan video ”Kohtaan suurimman pelkoni”, ja yleisöäänestyksen voitti Jan Nybergin video “Ope räppää aamunavauksessa”.
Tubecon tutkijan silmin
Tubecon 2018 vaikutti kaikin puolin onnistuneelta ja hyvin järjestytyltä tilaisuudelta. Tubettaminen on sosiaalisen median historian valossa jo tuttu ja kauan kehittynyt ilmiö. Ensimmäiset ”tube-julkkikset” astuivat Suomessakin mediajulkisuuteen vuonna 2006, ja tämän jälkeen useampikin videotuotantojen sukupolvi on astunut kentälle ja muotoutunut nykyiseksi tube-kulttuuriksi, jolle on selvästi leimallista videotuotannoissa tekijöiden kasvanut kunnianhimo ja kaupallisuus. Nykynuorille suosituimmat tubettajat ovat joka tapauksessa tämän päivän tähtiä ja idoleja.
YouTubessa saatavilla olevan Suomi-aineiston systemaattinen analysointi vaatisi melkein kokonaisen tutkimushankkeen perustamista. Oman havaintoni perusteella Tubecon 2018 näytti omalla esimerkillään, että alan kulttuuri on edennyt vaiheeseen, jossa vanhempien roolia (media)kasvattajana ja empaattisina seuraajina pidetään tärkeänä. Yleisesti ottaen tubekulttuurin arvopohja vaikuttaa kuitenkin olevan kunnossa. Tähän viittaa myös Tubeconissa selvästi esillä ollut kiusaamisen vastainen toiminta.
Tubettaminen on kulttuuri-ilmiönä arkipäiväistynyt ja tullut ymmärrettäväksi, ja tässä toistuu samanlainen kehityksen kaari, jota oli nähtävissä aikaisempina vuosikymmeninä esimerkiksi digitaalisten pelien harrastuksen yleistyessä. Lasten kasvattamisen kannalta isän ja äidin ja tietysti myös sisarusten ja kaverien merkitys on tärkeä, koska tavallaan heidän avullaan nuori pystyy samaistumaan paremmin tubekulttuuriin, ja löytämään sieltä itselleen mielekkäitä ja puhuttelevia sisältöjä. Suosituimmissa videotuotannoissa ollaan selkeästi siirrytty pois teknisesti huonolaatuisista ja sisällöltään köyhistä My Day -videoista, jotka ovatkin toimineet lähinnä uteliaiden ja nuorten kuvaajien harjoitusvälineinä. Ne ovat päiväkirjamaisia tuotantoja, jotka tallentavat tiettyjä tuokiokuvia eletystä elämästä ja nuorten omasta arvomaailmasta. Niitä tehdään edelleen valtavat määrät, ja perheenjäsenet ja kaverit saattavat käydä niitä seuraamassa, mutta muuten ne eivät herätä laajempaa kiinnostusta. Lelujen ja leikkien kuvaaminen edustaa tuotannoissa toista, huomattavasti kiinnostavampaa kokonaisuutta. Tubettajat ovatkin usein aloittaneet harrastuksensa kuvaamalla esimerkiksi Littlest Pet Shop -figuureilla kevyesti käsikirjoitettuja ja puheella juonnettuja leikkejä, jotka tarjoavat mielenkiintoisen välähdyksen lasten mielikuvitusmaailmasta.
Suosituimmat tubettajat ovat selvästi lahjakkaita ja rohkeita persoonia, joille harrastuksesta on kasvanut luova itseilmaisun väline. Omien taitojen jatkuva kehittäminen vaatii heiltä epäilemättä melkoisia panostuksia, varsinkin jos sillä halutaan tehdä myös rahaa. Toisaalta jatkuva julkisuudessa olo ja menestymisen tarve nostaa varmasti varsinkin nuorempia tubettajien menestyspaineita. Mitä tehdä sen jälkeen, kun kiinnostus videoiden jatkuvaan tuottamiseen hiipuu?
Tubecon-vierailu sai minut myös pohtimaan kaksoisrooliani lapsen isänä ja tutkijana. 1980-luvulla tietokoneisiin ja peleihin tutustuminen oli itselleni kokemus, jolla oli myöhemmän uran kannalta lähtemätön vaikutus. Nykynuorille nämä polut aukeavat jostain muualta, ja usein niihin sisältyy piirteitä, joita ei vanhempana tai edes tutkijana välttämättä aina ymmärrä. Ulkopuolisuuden tunteesta pääsee kuitenkin eroon. Menetelmällisesti lapsen harrastukseen tutustuminen lähietäisyydeltä voi tarjota uusia innostuksen kokemuksia, joihin ei saa kosketusta työhuoneella. Tubeconin kaltaiseen isoon nuorisotapahtumaan osallistuminen osoittautui juuri tässä suhteessa silmiä avaavaksi tilaisuudeksi.