|
|
|
|
TOPRALLI
Ohjaus: Yrjö Tähtelä Pääosissa: Yrjö Tähtelä, Irwin Goodman, Katri Helena, Carola |
 |
Yömiehen päiväkirja Vuosi 1966 Suomessa oli hartaasti myytillistetyn vuosikymmenensä käänteentekevä vuosi poliittisen ja kulttuurisen radikalismin noustessa julkisuuteen. Se oli myös taitekohta suomalaisen elokuvan historiassa. Vaikka elokuvien tuotantomäärät olivatkin 60-luvun lopulla vuosikymmenen tuotannollisen alamäen jälkeen pienet, alkoivat yleisömäärät lopultakin nousta ja uudentyyppiset, nousevan sukupolven realistisiksi kokemat aiheet kömpiä valkokankaille. Vuoden 1966 seitsemästä elokuvasta Moskovan elokuvakoulun kasvatin Mikko Niskasen Käpy selän alla edusti näitä molempia suuntauksia. Vuosikymmenen alun hapuileva suomalainen uusi aalto ei tähän ollut kyennyt, vaan se oli jäänyt pitkälti taiteensisäiseksi ja siten marginaaliseksi ilmiöksi. Vuonna 1966 valmistui myös näyttelijä Yrjö Tähtelän ainoaksi pitkäksi näytelmäelokuvaohjaukseksi jäänyt Topralli. Tähtelä oli vuonna 1962 perustanut Tähtelä-Filmi Oy:n ja tuottanut sille Jarno Hiilloskorven esikoisohjauksen Varjostettua valoa, television lääkärisarjojen innoittaman sairaalatarinan. Idean yhtiön toiseen pitkään elokuvaan Topralliin antoivat hämeenlinnalaiset 60-luvun uuden pop-musiikin vaikuttajat Markku Veijalainen ja Vexi Salmi. Iskelmäelokuvat olivat olleet vuosikymmenen taitteessa kohtalaisen suosittuja ja ennen kaikkea niillä oli ollut merkittävä vaikutus populaarimusiikin esittäjien tunnetuksi tekemisessä melko matalan levymyynnin Suomessa. Sukupolvi oli nyt vaihtumassa myös popmusiikissa ja uusien esiintyjien arveltiin kaipaavan jälleen elokuvaa tuekseen, sillä levymyynti perustui edelleen hittisingleihin, joita radio ei paljon suostunut soittamaan ja joita nuorisolla oli vieläkin hyvinkin rajalliset mahdollisuudet ostaa. Vexi Salmella elokuvan tekoon oli hyvin konkreettinenkin motiivi: hänen sanoittamansa, Irwin Goodmanin esittämä Työmiehen lauantai oli vuoden suuria hittejä ja Irwin siten uuden iskelmäelokuvan itseoikeutettu tähti. Irwinin lisäksi elokuvassa esiintymään pääsivät myös uuden polven iskelmälaulajattaret Katri Helena ja Carola, Suomessa tuolloin hyvin suosittu englantilainen rock-yhtye The Renegades sekä Remu Aaltosen ja Kirka Babitzinin The Creatures, joka ei levylle asti koskaan päässytkään. Myös suomalaisen rockin pioneereihin kuuluvat Eero ja Jussi Raittinen pääsivät näkyville, tosin iskelmäpuoltaan edustavalla kappaleella. Lajityypillisesti Topralli on melkoinen sotkelma. Sen perusjuoni on backstage-musikaalielokuvan mukainen: pyrkimyksenä on järjestää levy-yhtiön vuosipäivän kunniaksi juhlashow ja tätä tarkoitusta varten Yrjö Tähtelän esittämästä levymyyjästä suhdetoimintapäälliköksi puolivahingossa joutunut Rudolf Räpylä tavoittelee elokuvassa esiintyviä artisteja esiintymissopimuksen solmimista varten. Matka johtaa Tukholmaan ja Parolaan ja sen varrella esiityyjät esittävät musiikkinumeronsa kuitenkin usein ns. integroidun musikaalin tapaan ilman ilman selvää tarinallista perustelua tai, Irwinin tapauksessa, yhtenäistä esiintymistilaa. Kaiken keskellä Tähtelän Rudolf Räpylä esittää knallipäisenä koomikkona etupäässä miimisiä koomisia esityksiään. Toprallin tekee poikkeukselliseksi ensinnäkin Tähtelän koomikkohahmo. Elokuvaa voi hyvällä syyllä luonnehtia ainoaksi Suomessa tehdyksi anarkistiseksi komediaksi Rudolf Räpylän kaoottisen toiminnan vuoksi. Koomikoilla on aina ollut tapana suhtautua epäkunnioittavasti tarinaan, mutta Räpylä saattaa sekaantua myös musiikkiesityksiin ja jopa keskeyttää ne mitään auktoriteetteja kunnioittamatta. Toiseksi elokuva ei pyri luomaan sen paremmin yhtenäisiä henkilöhahmoja, tarinaa kuin tilaakaan. Mikael Fränti totesi elokuvasta Helsingin Sanomissa: "Toprallissa ei ilmene minkäänlaista todistusta ohjaajan hallitsevasta näkemyksestä, kuvat ovat nopeasti vetäistyjä ja melkein aina sinne tänne kieppuvia, henkilöohjaus täysin alkeellista." Niin Fränti kuin muutkin aikalaisarvioijat pitivät Toprallia täysin epäonnistuneena roskana, koska arvottivat sitä perinteisen tarinaelokuvan näkökulmasta, jopa halveksittuihin aiempiin iskelmäelokuviin verrattuna se tuntui toivottomana kyhäelmänä. Pahalta epäonnistumiselta Topralli näyttääkin, jos sitä yrittää rinnastaa 60-lukulaisten makutuomareiden elelleenkin palvomiin Käpy selän alla tai Risto Jarvan Työmiehen päiväkirja (1967) tapaisiin, hyvinkin perinteistä muotokieltä käyttäviin elokuviin. Toisaalta tältä kannalta vuoden 1966 Spede-elokuva Millipillerikin vaikuttaa siihen nähdeen onnistuneelta, sillä vaikka sitäkin tyypillisesti moitittiin sketsimäisestä hajananaisuudesta, se kuitenkin säilyttää tarinan ja esitysten perushierarkian ja rajat. Mutta pseudososialistisen realismin tai roskahömpän näkökulmien lisäksi Topralliin voi soveltaa myös avantgarde-näkökulmaa. Tällöin Topralli näyttäytyy elokuvatekstinä suomalaisen näytelmäelokuvan historiassa erikoistapaukselta, samassa poikkeussarjassa on oikeastaan vain vähän myöhempi Tuomo-Juhani Vuorenmaan Julisteiden liimaajat (1970) ja ehkä myös Teuvo Tulion Sensuela (1972). "Koomikkoelokuva ei muistuta niinkään teatterikomediaa kuin humoristista runoa, koska sen juonta kehitellään paljastetusti semanttis-stilisistisin keinoin. Vain aristelu estää näkemästä nykyisten elokuvalajien joukossa paitsi elokuvarunoelmia, myös elokuvalyriikkaa", kirjoitti formalisti Juri Tynjanov 20-luvulla. Kauneus on katsojan silmässä ja sopivasti arvostelukriteerejä rukkaamalla Topralli näyttäytyy 60-luvun epäpuhtaan runouden ideaalin elokuvaversiolta ja tarpeen tullen vaikka koko vuosikymmenen esteettisesti merkittävimmältä suomalaiselokuvalta. Vienona sivuviitteenä voi vielä huomauttaa, että tuon ideaalin tunnetuimman toteuttajan, kirjailija Pentti Saarikosken nimi löytyy myös Tähtelä-Filmin osakasluettelosta. Niin tai näin, hälläpä väliä, sillä Topralli on ennen kaikkea hyvin hauska elokuva, ehkä vähän tahattomastikin, mutta ennen kaikkea hyvin tahallisesti. Suuriin ikäluokkiin kuulumattomalle katsojalle se on sirkeä katsomiskokemus 60-luvun sukupolvielokuviin verrattuna. Harvoin nähdyn elokuvan olisi toivonut ponnahtavan kätköistään esiin viimeistään Irwin-innostuksen merkeissä. teksti: © Jarkko Silén |
[takaisin]
|
|
