|
|
MORE HUMAN THAN HUMAN "I want more life, fucker."
|
Ridley Scottin vuonna 1982 ensi-iltansa saanut Blade Runner on yksi viime vuosikymmenten tutkituimpia elokuvia. Futuristinen film noir -tarina sisältää moniselitteisen ja lukuisia tulkintoja mahdollistavan juonen. Elokuvassa sekoittuvat eri lajityypit ja sen filosofisesti pohtiva, mystinen sävy selittää sitä kohtaan syntynyttä kiinnostusta. Varsinkin vuonna 1992 julkaistun ohjaajan version jälkeen Blade Runner on saavuttanut arvostetun kulttiaseman. Blade Runnerin analysoinnissa voimakkaimmin esille ovat nousseet Harrison Fordin esittämän Rick Deckardin minuus, eli onko hän replikantti vai ihminen, sekä uskonnollinen ja kulttuurinen symboliikka. Tässä esseessäni esittelen eri tulkintoja niin Deckardin minuudesta kuin uskonnollisesta symboliikastakin. Oman analyysini mukaan ne ovat hyvin läheisesti sidoksissa toisiinsa, joten niiden rinnakkainen käsitteleminen on mielestäni rakentavaa. Scottin elokuva on malliesimerkki siitä, miten tulkinnat elokuvasta syntyvät vasta vastaanottajissa. Sitä mitä elokuvalla kyettäisiin kertomaan, ei tainnut tarkalleen tietää kukaan tekijöistä, edes ohjaaja itse. Tätä selittää jo se, että elokuvaa käsikirjoitettiin varsin sekavana prosessina ja joihinkin tärkeisiin kohtauksiin tehtiin kuvaustilanteissa myös lisäyksiä. Nämä ovat synnyttäneet merkityksiä, ja niiden tulkintoja vasta paljon elokuvan julkaisun jälkeen, kun eri symbolit ovat kontekstualisoituneet lukuisin tavoin. Jos Scottilla oli homma täydellisesti hanskassa ja selkeä visio lopputuloksen kokonaiskuvasta koko tuotannon ajan, niin hän olisi silloin kiistattomasti elokuvahistorian suurin nero. Blade Runnerin historia on jo sinällään niin mielenkiintoinen ja vivahteikas, että on paikallaan käsitellä myös hieman sitä |
| Elokuvan eri versiot Blade Runnerin historia on jo siksi mielenkiintoinen, että elokuvasta on olemassa ainakin neljä erilaista versiota. Virallisia, laajassa levityksessä, olleita versioita on olemassa kaksi: vuonna 1982 ensi-iltansa saanut ns. tuottajien versio ja vuonna 1992 julkaistu ohjaajan versio. Vuoden 1982 Blade Runnerista on olemassa myös kaksi eri levitysversiota: ns. Domestic Cut Yhdysvaltojen teattereita varten ja ns. International Cut Euroopan teattereita varten. Erona näissä "cuteissa" oli se, että Euroopassa esitetyssä versiossa oli enemmän graafista väkivaltaa. Elokuvasta on olemassa on myös nk. Workprint-versio. Se on itse asiassa juuri se versio, jota näytettiin alkujaan koeyleisölle. Näiden koe-esitysten jälkeen elokuvaan tehtiin muutoksia. Se leikattiin osin uudestaan ja siihen lisättiin Deckardin (Harrison Fordin) monologi sekä elokuvaan työstettiin uusi loppu eli ns. "happy end". Workprint ilmestyi julkisuuteen 1990-luvun alussa ja sitä esitettiin muutamalla kopiolla Los Angelesissa loppuunmyydyissä teattereissa. Elokuva markkinoitiin ohjaajan versiona, vaikka se ei itse asiassa sitä ollut. Alkujaan Blade Runner oli ollut taloudellinen floppi, joten Warner Brothes ei ollut heti innokas uuden version julkaisemisesta, mutta kun kiinnostus elokuvaa kohtaan näytti olevan yleisön joukossa suuri, niin alettiin koota varsinaista ohjaajan versiota.
Lopulta Blade Runner the Director's Cut (1991) on mitä luultavimmin lähimpänä Ridley Scottin näkemystä, sillä virallinen ohjaajan versio julkaistiin hänen siunauksellaan. Tosin täysin tyytyväinen Scott ei ilmeisesti ollut tähänkään versioon, sillä Warner Brothers työsti sen dollarinkuvat silmissään nopeasti markkinoille. Tässä esseessä olevat viittaukset itse elokuvaan tarkoittavat juuri ohjaajan versiota eli Blade Runner the Director's Cutia. |
| Käsikirjoitus ja kuvaukset Blade Runner perustuu Philip K. Dickin romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968), joka on julkaistu suomeksi nimellä Palkkionmetsästäjä. Ensimmäisenä elokuvan käsikirjoitusta alkoi työstää Hampton Fancher. Hänen käsikirjoituksensa pyrki olemaan melko uskollinen Dickin kirjan tematiikalle. Esimerkiksi Hamptonin käsikirjoituksen varhaisessa versiossa Deckard hankkii lopussa Dickin kirjassa mainitun lampaan. Scott poisti kuitenkin tämän. Fancherin lopullisen version mukaisessa loppukohtauksessa Deckard ampui Rachaelin, ja viitteitä siitä, että Deckard olisikin replikantti ei ollut. Dickin kirjahan ei myöskään tue replikantti-näkemystä. Ridley Scottilla oli kuitenkin omat vahvat näkemykset itse tarinasta. Fancher ei ollut kuitenkaan kovin innokas tekemään käsikirjoitukseen kaikkia Scottin vaatimia muutoksia. Niinpä Scott, Fancherin tietämättä, palkkasi nuoren David Webb Peoplesin muokkaamaan käsikirjoitusta. Peoples jätti lukematta Dickin kirjan ja keskittyi pelkästään Fancherin käsikirjoitukseen ja teki siihen Scottin vaatimat muutokset. Tosin kumpikin käsikirjoittajista on sanonut, että monet ideat, kuten yksisarvinen, ovat lähtöisin juuri Scottilta. (1) Se, että käsikirjoittaja muokkaa toisen käsikirjoitusta ja käsikirjoittajat eivät ole yhteistyössä, johtaa väistämättä ongelmiin ja epäloogisuuksiin. Tilannetta ei myöskään helpota se, että elokuvaa suunniteltiin ja jopa kuvattiin täydellä teholla ennen kuin lopullinen käsikirjoitus oli edes valmis. Mielenkiintoista kyllä, Peoplesin helmikuulle 1981 päivätyssä käsikirjoituksessa on vastaavanlainen loppu kuin vuonna 1982 ensi-iltaan saatetussa tuottajien versiossa. Alkujaan onnelliseksi käsikirjoitettua loppua ei kuitenkaan rahan ja ajan puutteen takia kuvattu, ja Scottkin muutti lopun suhteen mielensä – lopun oli oltava rajumpi ja tulkinnallisempi. Scottin vaikutusta elokuvaan, varsinkin Director's Cutin perusteella, voidaan siis pitää varsin voimakkaana. Kahden käsikirjoittajan päällekkäinen käyttäminen johti epäloogisuuksiin, joista eräs mainittavin on puuttuva kuudes replikantti. Elokuvan alussahan poliisipäällikkö Bryant toteaa Deckardille kuuden replikantin, kolmen miespuolisen ja kolmen naispuolisen, kapinoineen ja saapuneen maahan. Yksi heistä on kärventynyt sähkökenttään yrityksessä murtautua Tyrell-yhtiöön ja neljä on edelleen vapaana. Mihin katosi yksi replikantti, kun Deckardin tehtävänä on eliminoida neljä replikanttia? On esitetty teoria, että Deckard olisi tämä puuttuva replikantti, mutta Fancherin käsikirjoituksessa kuollut replikantti on mies, joten Deckard se ei voi olla. Koska puuttuva replikantti on nainen, voitaisiin olettaa, että puuttuva replikantti on Rachael. Tähän viittaisi myös Bryantin toteamus Deckardille, kun tämä on eliminoinut Zhoran, että jäljellä on vielä neljä replikanttia eli Leon, Pris, Batty ja myös Rachael. Mutta – Tyrell-yhtiössähän käy ilmi, että Rachael on koe, Nexus-6 replikantti, jolle on annettu muisti, ja Rachael on täten ainutlaatuinen. Puuttuvan replikantin mysteeriin on kuitenkin helppo selitys. Fancherin käsikirjoituksessa elokuvasta puuttuva replikantti on olemassa. Tämä on pienessä roolissa oleva naispuolinen replikantti Mary, mutta tuotannollisista syistä hänet jätettiin elokuvasta pois. Myöhemmissä käsikirjoituksissa ei huomattu korjata tarinan alussa olevaa virhettä, eli mainintaa kuudesta replikantista. Elokuvan viimeistelyvaiheessa (aiemmin mainitussa Workprintissä) virhettä yritettiin korjata muuttamalla Bryantin repliikkiä niin, että yhdestä kuolleesta replikantista olisikin tullut kaksi. Se ei kuitenkaan onnistunut sujuvasti, joten Bryantin repliikki jätettiin alkuperäiseen sanomaansa, eli kuudennesta replikantista jäi arvoitus. Kyseessä on siis virhe, mutta koska se on lopullisessa elokuvassa, se ei estä elokuvan vastaanottajia tekemästä tämän kuudennen replikantin suhteen tulkintoja. (mainitut tiedot ks. lähemmin Sammon 1996, s. 35– 70) Elokuvan kuvauksissa tehtiin myös vielä muutoksia/lisäyksiä. Eräs mainittavimmista on lopun takaa-ajokohtauksessa Roy Battyn kädessä oleva kyyhkynen. Se oli nimittäin Battyä esittävän Rutger Hauerin idea. Peoplesin käsikirjoituksessa kyyhkynen mainitaan vain sen lentäessä pois, kun Batty kuolee. Hauer kuitenkin liitti Battyn olemukseen kyyhkysen koko katolla tapahtuvan takaa-ajon ajaksi Scottin suostumuksella. Yhä vahvempi uskonnollinen vertauskuva oli näin valmis. Hauerin esityksestä myös Battyn maagiset kuolinsanat lyhentyivät ja runollistuivat (2). Alkujaan Battyn ja Deckardin piti myös taistella enemmän, mutta Hauerin ehdotuksesta Battyn käyttäytyminen lopussa tehtiin enemmän filosofiseksi, osin kaiketi siksi, että Hauerin fysiikka ei antanut myöden mitään karatekikkailuja. (mainitut tiedot ks. lähemmin Sammon 1996, s. 183–197) Pureutumalla elokuvan käsikirjoituksiin ja kuvauksissa tehtyihin muutoksiin voidaan elokuvan tulkintoja rajata ja sulkea pois väärinymmärryksiä. Myös tekijöiden haastatteluiden pohjalta voidaan tarkentaa elokuvan tarkoitusperiä ja merkitysten määränpäitä. Mutta – onko tässä enää mitään järkeä? Eikö valmista elokuvaa tulisi tulkita vastaanottajalähtöisesti välittämättä siitä, mitä kaikkea tuotannon taakse on kätkeytynyt. Elokuvan merkityksethän syntyvät vasta katsojassa. Blade Runner on kuitenkin sen verran vaikeaselkoinen tapaus, että tulkinnoissa on relevanttia huomioida myös tuotannon vaiheita. Se ei mielestäni heikennä tai ohjaa väärille teille katsojan varassa tapahtuvaa tulkintaa, vaan pikemminkin selkeyttää sitä ohjaamalla huomion tärkeämpiin seikkoihin. Esimerkiksi mystisen, puuttuvan kuudennen replikantin poistaminen tulkinnoista helpottaa analyysin tekemistä.
Yksisarvinen on tulkinnan avain Blade Runnerin suurimpaan ydinkysymykseen, onko Deckard replikantti vai ihminen, ei ole tyhjentävää vastausta. Kummankin tulkinnan puolesta on perusteltuja huomioita. Jos itse ohjaajaa haluaa uskoa, Deckard on replikantti. Näin Scott on monissa yhteyksissä todennut. Koska Dickin kirjassa eikä Fancherin käsikirjoituksessakaan Deckard ole replikantti, niin juuri Scott itse on tuonut elokuvaan vihjeet Deckardin lopullisesta olemuksesta. Merkittävimmät vihjeethän ovat Deckardin silmien (lähes huomaamaton) kimaltaminen samaan tapaan kuin replikanteillakin sekä mystinen yksisarvinen. Muitakin perusteluja toki on, mutta ne ovat mielestäni melko merkityksettömiä. Deckardin replikanttiuden perustamista sille, että mies kestää replikanttien mätkettä niin hyvin, voi pitää vähintäänkin typeränä. Jos Deckardilla on voimia kestää replikanttien lyönnit ja potkut, miksei hänellä ole kuitenkaan voimia antaa takaisin? Epäloogista. Deckardin ihmisyyden puolesta on myös vähemmän perustellusti selkeitä huomioita. Hän on hyvin ihmismäinen hahmo eri puutteineen verrattuna täydellisiin replikantteihin. Deckard juo, replikantit eivät. Tosin Rachael polttaa, joten replikantillakin voi olla nautintoheikkouksia. Toisaalta Rachaelhan on kehittyneempi replikantti tai onko hänkään loppujen lopuksi enää replikantti? Replikantit eivät myöskään käänny toisiaan vastaan, toisin kuin ihmiset, esimerkiksi Deckard. Deckardilla on myös sosiaaliset ja kulttuuriset juuret: mm. ex-vaimo ja oma asunto, mitä replikanteilla ei ole. Deckardin huoneistossa on paljon vanhoja valokuvia, mutta myös replikanteilla on pakonomainen suhde valokuviin. Toisaalta taas Bryantin työpöydällä on myös valokuvia. Ristiriitaista. Näiden huomioiden pohjalta voisi rakentaa pitkälle meneviä johtopäätelmiä, mutta kuinka uskottavia ne olisivat? Pidän yksisarvista oikeastaan ainoana merkittävänä avaimena Deckardin olemuksen tulkinnalle. Elokuvassa on kohtaus, jossa Deckard uneksii yksisarvisesta ja elokuvan loppukohtauksessa Deckard löytää asuntonsa ulkopuolelta Gaffin jättämän yksisarvista esittävän origamin (Gaff tekee elokuvassa useampia Deckardiin liittyviä origameja). Kohtauksien välillä on selvä ja tarkoitettu yhteys, ja se miten tämän yhteyden haluaa tulkita, määrittää Deckardin perimmäisen minuuden. |
| Replikantti Peoplesin lopullisen käsikirjoituksen ja Scottin näkemyksen mukaan Deckard on replikantti. Yksisarvinen viittaa tähän siten, että Gaff on tietoinen Deckardin unesta, koska hän poliisina tietää Deckardiin istutetut muistot. Hän jättää origamin huoneen ulkopuolelle viestiksi Deckardille, että tämä lopulta ymmärtäisi, mikä itse asiassa on. Origami olisi myös Gaffin osoitus siitä, että hän tulee oikeana blade runnerina lopulta eliminoimaan molemmat. Teoriaa myös tukevat Gaffin viimeiset sanat: "It's too bad she won't live! But then again, who does?" Näkemystä voidaan syventää. Kun poliisi saa tietää maahan karanneista replikanteista, se lähettää parhaan miehensä (Holdenin) ottamaan karkulaiset kiinni. Kehittyneet ja voimakkaat replikantit ovat kuitenkin liian vaikea vastus (Leon tappaa Holdenin), joten poliisi ottaa käyttöönsä replikantin, johon se istuttaa legendaarisen blade runnerin (Rick Deckard) muistot. Gaff olisi oikea blade runner ja käyttäisi Deckard-replikanttia vain työkalunaan (Gaff on koko ajan Deckardin kintereillä). Poliisin peiteoperaatio ja uusi kehittyneempi Nexus-6 malli (kuten Rachaelkin on) selittäisi Deckardin ihmismäisyyden, muistot ja menneisyyden sekä sen, että Deckard luulee olevansa ihminen. Gaff olisi tästä kaikesta tietoinen, kuten yksisarvisunesta. Tämä tulkinta sopii myös film noirin tyyliin, jota Blade Runner edustaa. Jahtaaja paljastuisikin lopulta jahdattaviensa kaltaiseksi.
Ihminen Yksisarviseen liittyvä mytologia on tuttu monesta eri Euraasian kulttuurista tuhansien vuosien ajalta. Hurjimpien oletusten mukaan tämä taruolento esiintyisi jo yli kymmenen tuhatta vuotta vanhoissa muinaisten eurooppalaisten luolamaalauksissa. Yksisarvinen on yleisesti symboloinut maskuliinisuutta, puhtautta ja oikeaoppisuutta, olentoa, joka voi poistaa pahan. Yksisarvisen voi pyydystää myös vain kauniin neitsyen avulla: neito avaa sylinsä ja yksisarvinen heittäytyy siihen. (3) Vaikka yksisarvinen on pakanallinen hahmo, niin se liitettiin keskiajalla myös kristinuskoon. Monet ritarit kantoivat symbolinaan yksisarvista. Tämä symboloi ritaria pakanuuden poistajana (yksisarvisen sarvessa uskotaan olevan puhdistava voima) ja oikeaoppisuuden puolustajana. Tässä kontekstissa Deckard olisi siis Blade Runnerin ritari, joka taistelee oikeaoppisuuden eli ihmisyyden puolesta pahoja replikantteja vastaan. Replikantit eivät voi voittaa Deckardia (yksisarvista) ilman Rachaelia, joka neitsyenä avaa tälle sylinsä ja jonka syliin Deckard lankeaa. Tässä tulkinnassa Gaffin jättämä origami merkitsisi sitä, että Deckard on yksisarvisena puhdistanut Rachaelin eli antanut tälle ihmisyyden. Taas Rachaelin ansiosta Deckard on oppinut replikanteissa piilevän ihmisyyden, ja tämän takia Deckard ymmärtää ja myös kunnioittaa lopussa kuolevaa Battya. Batty taas pelasti Deckardin osoittaakseen tälle Rachaelin syliinlankeemuksen tärkeyden. Battyhan muuntuu elokuvassa Kristus-hahmoksi, joten hän on anteeksiantava ja uutta opettava hahmo. Yksinkertaisesti Batty pelastaa Deckardin Rachaelille, jotta replikanttien ihmisyyttä alettaisiin kunnioittaa. Näin tulkittaessa Deckardin replikanttiudessa ei olisi juurikaan järkeä. Elokuvan lopussa Gaffin toteamuksetkin voi selittää tällä tulkinnalla. Taustalla on tällöin myös oletus, että Gaff kunnioittaa Deckardia, ja miksi ei kunnioittaisi, sillä vastaava kunnioitussuhde on läsnä myös Deckardin replikanttitulkinnassa. Battyn kuoltua Gaff ilmestyy katolle ja sanoo Deckardille: "You've done a man's job, sir! I guess you are through?" , minkä jälkeen Gaff heittää Deckardille tämän aseen Tämän voi tulkita merkitsevän kunnioitusta legendaariselle blade runnerille ja myös tarkoittaisi Gaffin oivaltaneen Deckardin suhteen Rachaeliin – Deckard ei eliminoisi enää ketään (yhtään replikanttia). Gaffin lähtiessä pois katolta hän sanoo Deckardille: "It's too bad she won't live! But then again, who does?" – samat sanat kuullaan Deckardin mielessä, hänen löydettyään yksisarvisorigamin huoneensa ulkopuolelta. Tämä voidaan tulkita Gaffin osanottona ja ymmärryksenä tilanteelle. Rachael ei välttämättä elä pitkään, mutta toisaalta eivät ihmisetkään ole ikuisia. Gaff tietää totuuden ja kunnioittaa sitä. Tällöin yksisarvisella tulee myös olla blade runnerien keskuudessa jokin kollektiivinen merkitys. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös Deckardin yksisarvisunessa. Yksisarvinenhan heilauttaa osoittavasti päätään juuri ennen leikkausta heräävään Deckardiin. Herättyään Deckard ottaa juuri yksisarvisen osoittamasta suunnasta valokuvan, josta hän löytää käärmenaisen eli Zhoran – yksisarvinen siis osoittaa sarvellaan ritarille vihjeen paratiisiin luikerrelleesta käärmeestä, jonka myrkky tulee puhdistaa. Itse pidän yksisarvisen tulkintaa Deckardin ihmisyyden puolesta mielenkiintoisempana, koska se määrittelee paremmin myös koko elokuvan ihmisyyden tulkinnan. Ja on myös muistettava, että niin elokuvassa kuin Dickin kirjassakin alkuperäistä elollisuutta arvostetaan eniten, koska se on lähes tyystin kadonnut (huomioi, että elokuvassa aidon eläimen omistaminen on suurin mahdollinen vaurauden merkki, edes Tyrellillä ei ole aitoa pöllöä), joten Deckard ei voi puhtauden ja oikeaoppisuuden edustajana olla mitenkään keinotekoinen replikantti. Se kääntäisi elokuvan arvomaailman päälaelleen. Yksisarvisella on siis elokuvassa hyvin vahva kulttuuris-uskonnollinen symbolimerkitys. |
| Inhimillisyys Minun oletukseni on siis se, että Deckard on ihminen, joka käy elokuvassa läpi oman kärsimystiensä oppiakseen ymmärtämään niin itseään kuin ihmisyyttään sekä inhimillisyyttä. Replikantit, jotka ovat Tyrell-yhtön moton mukaan: "more human than human", opettavat Deckardille tämän kaiken. Kristillisessä mielessä replikantit ovat langenneita enkeleitä, jotka ovat tulleet maahan kohtaamaan Luojansa ja hakemaan lunastuksensa. Replikantit eivät voi ymmärtää, miksi heidän elämänsä on rajoitettua. Niinpä heidän johtajansa kohtaa luojansa ja pyytää tältä lisää elämää, mutta edes luoja ei voi korjata tekosiaan. Tämä on hyvin selkeä kristillinen asetelma: Jumala antaa kaikille elämän ja määrittää kunkin elämän pituuden, sen on kohtalo, jota ei voi muuttaa. Tyrell on siis replikanttien isä-jumala. Tyrellin jumaluutta korostaa myös hänen asumuksensa, joka muistuttaa entisaikojen korkeakulttuurien temppeleitä. Tyrell on myös sateen yläpuolella auringon valtakunnassa (aurinkojumala) ja hänen voidaan tulkita aiheuttaneen sateen (vedenpaisumuksen), koska hänen luomuksensa (replikantit) ovat langenneet pahuuden tielle. Tällöin Deckard olisi Nooa, jonka tehtävänä olisi pelastaa luojan täydellisin luomus (Rachael) kyyhkysen (Batty) johdattamana. Joka tapauksessa Batty pettyy luojaansa ja kostaa tälle kohtalonsa (tappaa Tyrellin). Batty on langennut pahuuteen, mutta kun hän kohtaa pahuuden oletetussa hyvyydessä eli Deckardissa, joka tappaa Battyn rakkaan Prisin, Batty löytää tien anteeksiantoon ja synninpäästöön. Battysta syntyy kiusausten kautta Kristus-hahmo, länsimaisen inhimillisyyskäsitteen ruumiillistuma. Kristus-symboliikkaa korostetaan vielä ristiinnaulitsemiseleellä – Batty työntää suuren rautanaulan kämmenensä läpi – ja kyyhkyllä, jota Batty kantaa kädessään.
Miksi sitten replikantit ovat ihmisiä inhimillisempiä? Tämän kysymyksen tarkempi tulkitseminen olisi jo oman esseensä aihe. Johdattelevasti asiaa voisi perustella seuraavasti. Replikanttien lyhyempi elämä, vähäisemmät muistot ja yksinkertaisempi kokemusmaailma merkitsevät yksioikoisempaa tunne-elämää. Replikanttien on helpompi käsitellä minuuttaan ja tunnetiloja. Erittäin älykkäinä olentoina ne pystyvät rakentamaan yksinkertaisemmasta tunne- ja kokemusmaailmastaan puhtaampaa inhimillisyyttä kuin ihmiset, joiden monimutkainen ja sekava tunne-elämä rasittaa yksinkertaisten elämän arvojen määrittelyä.
Loppusanat Blade Runnerissa esitetyt kysymykset ihmisyydestä ja inhimillisyydestä ovat erittäin tärkeitä ja ne tulevat koko ajan geeniteknologian ja tekoälyn kehittelyn myötä yhä ajankohtaisemmiksi. Kuinka pitkälle ihminen voi luomistyössään mennä? Elokuvan alituisessa kuolemanpelossa elävät replikantit herättävät helposti sääliä. Ne ovat inhimillisiä ja tuntevia olentoja, joita kohdellaan pelkkänä materiana. Replikantit haluaisivat elää, mutta heille ei ole annettu mahdollisuutta siihen. Kuinka oikeudenmukaisena sitä voi pitää? Palatakseni vielä itse esseen ydinkysymykseen: dekkariperinteisen tulkinnan mukaan Deckard olisi replikantti. Tälle näkemykselle on olemassa hyvät perustelut, ja voi hyvin olla, että Scott on tätä tulkintaa aikanaan elokuvaansa hakenutkin. Kuitenkin valmista teosta (The Director's Cut) tulkittaessa niin yksisarvisen kulttuuri-uskonnollinen kuin replikanttien kristillinenkin symboliikka puhuvat vahvasti, Deckardin ihmisyyden puolesta. Loppulauseena haluan vielä korostaa, että miksi Batty olisi aloittanut kuolinpuheensa Deckardille näin: "I've seen things you people wouldn't believe.", jos Deckard olisi ollut replikantti? Miksi Batty olisi ylipäätään opettanut elämän kunnioitusta ja anteeksiantoa Deckardille, jos tämä olisi ollut replikantti? Väitetäänhän, että Batty on koko ajan ollut tietoinen Deckardin todellisesta minästä, tiesihän Batty Deckardin nimen heidän ensikohtaamisellaan, vaikka he eivät olleet koskaan aiemmin tavanneetkaan. teksti: © Juha Rosenqvist
|
Viitteet 1. Blade Runnerin eri käsikirjoitusversioita löytyy
verkosta osoitteista: 2. Battyn kuolinsanat (Peoplesin lopullisessa)
käsikirjoituksessa: Battyn kuolinsanat (Hauerin muuttamina) lopullisessa elokuvassa: 3. Yksisarvisesta eri kulttuureissa ja uskonnoissa tarkemmin Walter Forteliuksen artikkelissa "Kaksituhatta vuotta yksisarvisia": http://www.tsv.fi/ttapaht/996/fortelius.htm [takaisin] Lähdemateriaali Bailey, M. Reid: "Review of Blade Runner". A Hollywood Jesus Visual Film Review. http://www.hollywoodjesus.com/bladerunner.htm Bush, Gary: "Blade Runner (Director's Cut) and the Semantics of Semiotic Collapse". http://members.home.net/godawa/bladerunner.html Chapman, Murray: "What is the Significance of the Unicorn?". Blade Runner Insight. http://www.bladezone.com/analysis/article03_std.php3 Fancher, Hampton: "Blade Runner". Screenplay 24.07.1980. Fanncher, Hampton & Peoples, David: "Blade Runner". Screenplay
23.02.1981. Fortelius, Walter: "Kaksituhatta vuotta yksisarvisia". Tieteessä
tapahtuu 1999/6. Lachniel, Mark: "Analysis of Blade Runner". Blade Runner Insight. McOran-Campbell, Adrian: "An essay on Blade Runner – The Director's
Cut". Newland, Dan: "Christian Symbolism". Blade Runner Insight. Pontolillo, James: "Thresholds of Splendor: Mythic and Symbolic Subtexts in Blade Runner". http://www.stanford.edu/~moth/BladeRunner/Texts/EssaysfromtheWeb/JamesPontollilo.html Reagle, Joseph M. Jr.: "The Parting of the Mist". Rosenqvist, Juha: "Blind Runner in the New Bad Future". Wider
Screen 2/1998. Sammon, Paul M.: "Future Noir – The Making Of Blade Runner". HaperPaperbacks 1996. Scott, Ridley: "Blade Runner The Director's Cut". Warner Brothers 1992. Scott, Simon H.: "Is Blade Runner a Misogynist Text?" Zakai, Amotz: "The City, Eyes, and Christ in Blade Runner". |
|
Vuonna 1992 julkaistiin varsinainen ohjaajan versio, eli The
Director's Cut (elokuvan lopussa on jostain syystä Workprintin copyright
maininta eli © 1991), josta puuttui koko monologi ja "happy end". Lisäksi
elokuvaan oli lisätty kohtaus, jossa Deckard uneksi yksisarvisesta. Tämän kohtauksen
lisääminen oli ohjaaja Scottin ehdoton vaatimus koko ohjaajan version synnyttämiselle.
Alkuperäisessä Workprintissä, jonka pohjalta Director's Cut luotiin, ei
ollut yksisarviskohtausta, ja itse asiassa koko kohtauksen negatiivi on kadonnut. Niinpä
kohtaus tehtiin uudestaan. (mainitut tiedot ks. lähemmin Sammon 1996, s.
321–374)
Esitettyä
tulkintaa mutkistavat kuitenkin edelleen yksisarvinen ja Roy Batty. Yksisarvisella on
huomattava kulttuurinen ja uskonnollinen merkitysmenneisyys, joka ei varsinaisesti tue
mainittua teoriaa. Lisäksi Battyn ja Deckardin kamppailulla ja sillä, että Batty
pelastaa Deckardin hengen ei olisi mielekästä vastakkainasettelun merkitystä, jos
Deckard olisi replikantti. Myös elokuvan ihmisyyden määrittelyssä Deckardin
ihmisyydellä on suuri merkitys.
Batty pelastaa
kiusaajansa (kiskoo Deckardin pois varmasta kuolemasta) ja ansaitsee anteeksiannon ja
synninpäästön ja on valmis kuolemaan. Kuolemansa hetkellä kyyhkynen (Pyhän Hengen ja
sielun symboli) vapautuu ja lentää taivaaseen. Samalla myös Deckard saa syntinsä
replikantteja kohtaan anteeksi ja hänestä tulee uutta oppia edustava Apostoli.
Replikantti oli siis ihmistä inhimillisempi "more human than human" ja
ansaitsi synninpäästön myös ihmisille. Tapahtuman ainoana todistajana Deckard
kunnioittaa hänelle annettua opetusta ja on valmis puolustamaan sitä – Deckard
vastaa Gaffin "You've done a man's job, sir! I guess you are through?"
-kysymykseen: "Finished."