|
Syihin syviin
Ilkeämieliset voisivat todeta
joulukuussa 2006 ilmestyneen Mediaa käsittämässä
-artikkelikokoelman olevan jo myyttisiä mittasuhteita
saaneen nk. Turun koulukunnan selkääntaputuspamfletin.
Näin ei kuitenkaan ole, vaan lähemmin tarkasteltuna teos
paljastuu 300-sivuiseksi pieneksi järkäleeksi
ajankohtaista mediatutkimusta.
Kuten otsikko Mediaa
käsittämässä antaa ymmärtää, kirjan punaisena
lankana on (turkulaisessa) mediatutkimuksessa
ajankohtaiset käsitteet ja niiden problemaattisuus.
Lähestymistapa on ymmärrettävä ja perusteltu, onhan
kirjan artikkeleihin valikoituneet käsitteet juuri
niitä, mitä kirjoittajat itse keskeisesti käyttävät
tutkimuksissaan. Kirjan esipuheessakin todetaan, miten
teos on vahvasti itserefleksiivinen (s. 9),
sekä edelleen:
"Käsitteellistäminen on
tutkimuksen toiminnallinen ydin: tuoda jokin ilmiö, asia
tai ongelma pohdinnan kohteeksi tietyssä ajatuksellisessa
horisontissa – käyttää jo olemassa olevia
käsitteitä jonkin ilmiön, asian tai ongelman
hahmottamiseen ja tarkasteluun, ja kenties myös luoda
uusia käsitteitä, käsitteistää."(s.
13).
Mediaa käsittämässä koostuu
kymmenestä artikkelista lähtien liikkeelle Pasi
Väliahon "Biovalta" -artikkelista
päätyen Seija Ridellin yleisöyden pohdintaan.
Matkan varrella käsitellään mediaa mm. halun (Jukka
Sihvonen), kertovuuden (Veijo Hietala) ja
ruumiillisuuden (Katariina Kyrölä) kautta.
Haarukka on suuri, ja kirjan kansien väliin mahtuukin
edellä mainittujen aiheiden lisäksi myös uusmedian
erittelyä, tositv:n ruotimista ja yleistä
mediafilosofista pohdintaa. Artikkelit ovat siis ajan
hermolla, mikäli sen näkee tarpeelliseksi, mutta myös
hyvin laaja-alaisia. Tämä kertoo osaltaan turkulaisen
mediatutkimuksen moninaisuudesta ja ennen kaikkea
monitieteellisyydestä, mutta myös nykyisen
mediakulttuurin ylitsepursuavasta tarjonnasta ja
kaikkialle ulottuvista lonkeroista.
Kokonaisuutena teos on kirjava, mutta
näin se heijastelee Turun mediatutkimuksen
tutkimuksellista tilannetta. Ollakseen näin laaja-alainen
opus, Mediaa käsittämässä on toimitettu
kiitettävän luettavaksi. Silti ihmettelen hieman kirjan
artikkelien järjestystä. Lukijaa olisi palvellut
aakkosjärjestystä paremmin edes jonkinlainen teemallinen
ryhmittely. Esimerkiksi luvut biovallasta, halusta,
representaatiosta/simulaatiosta ja spektaakkelista
tuntuvat olevan toisilleen sukua. Toisaalta kun
käsitekenttä on näinkin rikas ja laaja, on varmasti
vaikeaa niputtaa artikkelit ajatuksellisesti soljuvampaan
järjestykseen. Ja ehkäpä aakkosellisen
sisällysluettelon voi katsoa olevan myös poliittinen
teko. Turhia raja-aitoja ei ole tarpeen rakentaa lisää,
kuten kirjoittajat itsekin toteavat moneen otteeseen.
Kirja käsittää kympin verran syviä
ja tiiviitä artikkeleita. Sen vuoksi niiden ruotiminen
kovin yksityiskohtaisesti tässä yhteydessä ei ole
mielekästä. Sen sijaan turvaudun muutamaan nostoon
arvottamatta artikkeleita sen kummemmin. Ilona
Hongiston "Dokumentaarisuus"- ja Seija
Ridellin "Yleisö" -artikkeleissa
hahmottuu selkeästi ja mielenkiintoisesti se, miten
käsitteet elävät ja muotoutuvat osana ja osaksi
tutkimusta. Ja se, miten ne vastavuoroisesti muokkaavat
edelleen tutkimustyötä. Outi Hakola ja Tanja
Sihvonen tarjoilevat lukijalle välineitä pukea
ärtymyksensä sanoiksi tositv-buumin tai tissisankareiden
edessä. Siten Hakolan "Performanssi" ja
Sihvosen "Representaatio/simulaatio"
tavoittavat käsitteistönsä napakasti.
Osaa artikkeleista leimaa teoreettisuus
hyvässä ja pahassa, vaikka kirjan takakannen tekstissä
luvataan konkreettisia esimerkkejä. Toki filosofian
itsessäänkin voi tulkita omanlaisekseen konkretiaksi,
mutta teoreettisimmissa artikkeleissa asiaan
perehtymätön on välillä hukassa. Käsitteiden historia
tai kontekstualisointi nykyajatteluun ei oikein tahdo
mahtua selkein sanankääntein reilun kahdenkymmenen sivun
artikkeleihin.
Selvästi kirja onkin omiaan jo
mediatutkimukseen perehtyneille, johdatukseksi siihen
katson sen olevan liian vaativan. En näe ongelmaa siinä,
että painotus on mediatutkimuksessa juuri nyt pinnalla
olevissa käsitteissä. Olisi varsin ahdasta ajatella
teoksessa esiin tulevien käsitteiden rajautuvan vain
siinä esittäytyviin tutkimuksiin. Kirja onkin oiva
mahdollisuus päivittää tietonsa mediatutkimuksesta ja
ennen kaikkea työkalu pohtia uudestaan teoksessa esiin
nostettuja käsitteitä.
|
