Taide, sukupuoli ja teknologia - Maarit Liulian haastattelu

I – KÄYTTÖLIITTYMÄ

Jussi Parikka: Maire-teoksesi (1994) oli käyttöliittymältään vielä aika perinteinen esitys suomalaisen modernin kuvataiteen historiasta. Ambitious Bitchin (AB, 1996) myötä teoksesi muuttuivat interaktiivisemmiksi, ehkäpä pelimäisemmiksi. Miten ymmärrät käyttöliittymän merkityksen?

Marita Liulia: Käyttöliittymä on välittävä tai johdattava toiminto ihmisen ja koneen välissä. Hyvin toimivaa käyttöliittymää tuskin huomaa mutta auta armias, jos se ei toimi tai kohderyhmä on väärä. Silloin se tulee hyvinkin näkyväksi. Käyttöliittymä suunnitellaan aina jotain käyttäjäryhmää silmälläpitäen kulloisenkin teknologian puitteissa, ja sen muoto ja kieli liittyy olennaisesti sisältöön.

Marita Liulia - © Medeia Ltd. Suunnittelen kunkin teoksen käyttöliittymän jotakin katsojatyyppiä varten. Mairen kohderyhmää edustaa tyypillinen taidenäyttelyvieras; keski-ikäinen, hyvin koulutettu nainen, joka ei ole erityisen innostunut tietokoneesta taiteellisen ilmaisun välineenä. Kohderyhmäni ovat sittemmin vaihdelleet, mutta uusin teokseni Tarot on taas suunniteltu naisille. Yksityiseen käyttöön tarkoitettujen rompputeosteni ostajista suurin osa näyttää kuitenkin olevan miehiä.

Ambitious Bitch oli käyttöliittymältään kokonaan uudenlainen teos. Sen suosio ja saamat palkinnot varmaan johtuivat osittain tästä. Halusin siihen niin kutsutun buttonless eli napittoman käyttöliittymän, joka vastasi hyvin teoksen taiteellista ja teoreettista sisältöä. Teosta oli hyvin vaikea tai peräti mahdoton "ottaa haltuun". Siihen aikaan multimedioissa oli enimmäkseen kirjamainen rakenne ja indeksi, josta saattoi seurata etenemistään. Ohjelmoijat eivät pitäneet ideaani kovin toimivana mutta toisin kävi, teosta myydään edelleen. Se löysi kohdeyleisönsä. AB on myös parhaiten eri konetyypeissä ja prosessoreissa toimiva teokseni.

Entä pidätkö tietokonepelejä mielenkiintoisena mediamuotona?

Pelit voisivat kiinnostaa minua, jos olisin nyt teini-iässä. Pitäisin varmasti uusimmasta Final Fantasysta ja peleistä, jotka eivät perustu väkivallan simulointiin. Pelit on suunniteltu 12-vuotiaille pojille, joten niiden maailma tarjoaa aika vähän 45-vuotiaalle naiselle. Seuraan kuitenkin jossain määrin pelien kehitystä erityisesti verkossa. Prix Möbius -kilpailu antaa minulle hyvän näköalapaikan tähän.

Miten suhtaudut nykyiseen – tai oikeammin sanottuna jatkuvaan – interaktiivisuus-buumiin? Onko mediamaailma muuttunut interaktiivisemmaksi ja tarkoittaako tämä sinusta käyttäjän automaattisesti parantunutta asemaa?

Olen ollut oikeastaan koko urani kiinnostunut interaktiivisuudesta, mutta sehän on vain osa jatkuvasti laajentuvaa kerronta-avaruutta, jossa ihmiset huomaamattaan pujottelevat eri medioissa. Kerrontatavat muuttuvat koko ajan ja vanhat aristoteeliset elämykset pitävät myös hyvin pintansa. Interaktiivisissa medioissa käyttäjä tuntee itsensä usein epävarmaksi. Hän syyttää itseään siitä, ettei kykene käyttämään ohjelmaa vaikka usein syy on käyttöliittymässä tai haparoivassa teknologiassa tai näiden yhdistelmissä. Ohjelmiakin julkistetaan keskeneräisinä taloudellisen paineen edessä. Windows lienee tästä hyvä esimerkki…

Sinua voidaan pitää niin sanotusti "teoriatietoisena" taiteilijana. Miten näet esimerkiksi käyttöliittymien ja erilaisten esitystapojen suhteen filosofiaan ja ajatteluun yleisemmin?

Työskentelen kuin tutkija, joka varmasti olisinkin ellei visuaalisuus olisi yhtä vahva puoleni. Aloitan ajatuksesta tai kysymyksistä, jotka usein liittyvät haluuni hahmottaa jotain monimuotoista käsitekimppua kuten "mies" tai "nainen". Lähtökohtani on varsin filosofinen, teen sitten mitä hyvänsä. Esitystavat ja käyttöliittymä(t) ovat elimellinen osa kokonaisuutta, sisältöä, valittua tyyliä ja teoksen viestin hahmottumista. Valmistan yhtä teosta kolmisen vuotta, jona aikana ainekset ehtivät valikoitua ja kokonaisuudesta muodostuu varsin laaja. Viimeinen tehtäväni ennen kulloisenkin teoksen valmistumista on poistaa siitä kokonaisuutta hajottavat ainekset. Teatterissa tätä kutsutaan "kill the darling" -vaiheeksi.

Tässä yhteydessä lienee hyvä muistaa, että julkinen esiintymiseni alkoi teatterista ja viihdyn "stagella" edelleenkin kehitellen uusia multimediaalisia ilmaisutapoja. Monitorin olen aina mieltänyt pienoisteatteriksi, jossa voin esittää ihan omanlaisiani näytelmiä kaikkia ilmaisutapoja käyttäen. Filosofia liittyy tekemisiini olennaisesti, vastaahan se osaltaan niihin inhimillisiin kysymyksiin, joihin taiteen kautta ja avulla yritän löytää vastauksia tai edes näkökulmia. Taiteilijana tutkailen mitä itsestään selvinä pidettyjen asioiden takana piilee. "Observing the obvious", toisin sanoen.

Esimerkiksi AB:n joustava ja ei-lineaarinen navigointisysteemi on ristitty "naisen logiikkaa" noudattavaksi…

AB:ssa ei ole tarinaa, eikä se tarjoa pelien adrenaliinilatausta. AB:n missio on houkutella katsoja pohtimaan omia käsityksiään naisena olemisesta, naiseudesta ja suhteista naisiin. Käyttöliittymä ja rakenne saa aikaiseksi hallitsemattomuuden tunteen, tätä "Bitchiä" on mahdotonta ottaa haltuun. Naiset ja miehet reagoivat tähän eri tavalla. Naiset kokivat sen humoristiseksi ja vapauttavaksi, kun ei tarvitse käydä joka osiossa ja edetä tietyssä järjestyksessä. Teosta ei haittaa pätkivä katsominen. Jotkut miehet taas kokivat sen jopa ärsyttävänä – kun mistään ei tiedä, missä osiossa on ollut, mitä on jo nähnyt ja onko jotain oleellista jäänyt näkemättä.

Son of a Bitch (SOB, 1999) on ensimmäinen teokseni, joka sisältää tarinan, ja joka kootaan kuin palapeli. Se on suunniteltu pelaaville miehille ja on toistaiseksi teknisesti vaativin teokseni. SOB:issa on salaisuuksia, joihin pääsee vain vaivoin käsiksi. Kohderyhmäsuunnittelu toimii, sillä miehet pitävät selkeästi SOB:ista enemmän.

Mediataide kuitenkin houkuttelee naisia, ja olet teoksillasi halunnut alentaa tietotekniikan käyttökynnystä naisille. Miksi ja miten naiset pitäisi saada aktivoitumaan tietotekniikan suhteen?

Naiset käyttävät tietotekniikkaa siinä kuin miehetkin ja joutuvat eriarvoiseen asemaan sitä kautta, että tekniikan, käyttöliittymän ja sisällön suunnittelevat miehet – toisille miehille. Tämä miestyyppi ei ole edes miesten kannalta usein kovin laajalle levinnyt... Manuaalit ovat tästä hyviä esimerkkejä. Niiden tekijät laativat ne omalla logiikallaan, eivät loppukäyttäjän logiikalla. Naiset voivat muuttaa tätä kehitystietä osallistumalla teknologian, käyttöliittymien ja sisällön suunnitteluun ja tuotantoon kaikissa vaiheissa. Luulisin että se koettaisiin myös miesten kannalta hyödyllisenä.

II – TAIDE JA TEKNOLOGIA

Mediataiteella on erityinen ja tietoinen suhde teknologiaan. Miten sinusta tietty teknologia vaikuttaa taiteeseen? Miten otat huomioon teknologiset seikat? Esimerkiksi uuden Tarot-teoksen olet suunnitellut usealle eri alustalle.

Mediataide toimii jossain taiteen, viestinnän ja teknologian rajapinnalla ja määrittelyä kaihtaen muuttaa muotoaan kaiken aikaa ja hakeutuu uusiin (teknologisiin) ympäristöihin.

Seuraan teknologian kehitysnäkymiä erityisesti suhteessa kuluttajiin. Teoksia suunnitellessani joudun ennustamaan jopa vuosia eteenpäin. Teokseni ovat kalliita toteuttaa, joten turhiin riskeihin ei ole varaa. Teen oikeita toimivia tuotteita, en kokeiluja. Käyttämäni teknologiat vaihtelevat melkoisesti ja valikoituvat kulloisenkin sisällön mukaan. Valintaan vaikuttavat kuluttajien käyttötottumukset.

Tarot-pelin suunnittelin alun pitäen usealle kielelle ja usealle eri alustalle koska teoskonsepti oli erityisen sopiva siihen. Kussakin teknologiassa teos näyttäytyy eri muodossa ja tavoittaa eri yleisön.

Tämä on yksi tapa toimia mediakulttuurissa: tehdään tuoteperheitä. Tarot sopii siihen hyvin, mutta aika harva konsepti toimisi samalla lailla. Nykykirjallisuudessa teksti saatetaan julkaista kirjana, äänitteenä, sen pohjalta tehdään elokuva ja oheistuotteita. Harry Potter lienee maailmalta tunnetuin esimerkki. Ranya ElRamlyn Auringon asema on suomalainen teksti, jonka oletan löytyvän ennen pitkää useassa mediamuodossa.

Mutta miksi sinä olet valinnut mediataiteen, tai oikeammin, digitaalisilla koneilla tehdyn taiteen? Mikä ero pensseleihin tai muihin analogisiin välineisiin on tietokoneella ja tietokoneen ohjelmilla?

Olen pohjakoulutukseltani sekä kuvataiteilija ja kirjallisuudentutkija. Kamera ja kynä ovat aina olleet luontevimmat työvälineeni ja multimedia tuntui heti omalta tekemisen muodolta. Ennen multimediaa jouduin jakamaan aikani kahtia kirjallisen ja kuvallisen ilmaisun välillä. Digitaalisen välineen kautta yhdistin kirjallisen, kuvallisen ja näyttämöllisen esitystavan. Kun kerronta vielä vapautui lineaarisuudesta, tunsin olevani omimmalla alueellani. Myös sukupuoli vaikutti valintaani. Alan pioneerilla ei ollut miehistä hierarkiaa vastassaan, kuten satavuotiaassa elokuvassa tuntui olevan. Nykyisin pystyn kontrolloimaan koko tuotantoketjuani. Teokseni ovat saatavissa kaikkialle maailmaan omasta webbikaupastani useilla kielillä (www.medeia.com/store).

Olen ikäpolvessani aika yksin ja parikymmentä vuotta nuorempia seuratessani olen havainnut, kuinka yksi uusien medioiden ongelma on se, että tekijät/taiteilijat eivät tiedä milloin lopettaisivat, milloin teos on valmis. Tietokoneella työskentely vaatii usein ryhmässä työskentelyä, kommunikointikykyjä ja itsekuria, talous- ja tuotantosuunnittelua ja myös valmiin teoksen "paketointia" ja levitystä – monenmoisia taitoja verrattuna perinteisen kuvataiteilijan työhön.

Toisaalta media-ammattilaisille löytyy muun muassa mainosmaailmasta hyvin palkattua työtä. Taidemaailma ei houkuta taloudellisesti – muttei myöskään sisällöllisesti. Kuvataiteen viimeinen suuri vuosikymmen oli 1980-luku, jolloin esittävät taiteet ja teoriatietoisuus toivat siihen kiinnostavuutta. Käsitteellisyydessään sisäänpäinkääntynyt ja teknistä osaamista pitkään aliarvioinut taidemaailma on osaltaan vaikuttanut siihen, että taiteilijan ammatti ei tällä hetkellä ole kovin arvostettu. Onneksi esimerkiksi valokuva digitaalisine ulottuvuuksineen on tuomassa tähän jo muutosta.

Mediateos Maire halusi yhdistää tiedettä, taidetta ja teknologiaa: onko tämä projektisi yleisemminkin?

Taidehistorioitsija Tom Sandqvist sanoi aikoinaan, että Maire voisi olla tulevaisuuden väitöskirja. Mairessa visuaalisella kommentoidaan visuaalista ja tekstuaalista visuaalisuudella jne. Mehän olemme tottuneet siihen että visuaalista kommentoidaan pelkästään tekstuaalisella tasolla. Puhumme värikkäästä kuvasta kirjoittamalla mustia merkkejä valkoiselle paperille.

Olen aina ymmärtänyt tekstin myös kuvana, josta seurasi se että Mairessa myös typografia on näkökulma sisältöön. Kulttuurisesti kuvan merkitys kasvaa kaiken aikaa suhteessa tekstiin ja erityisesti uusissa medioissa. Ohjelmointi on kirjoitusta ja kieltä, josta on jo tullut oma taiteenlajinsa. Suomessa esim. READ_ME ja Pikseliähky ovat tämän uuden taidelajin esiintymis- ja kohtauspaikkoja. Ilman ohjelmointia ei olisi multimediaa, ei sivustoja netissä, ei pelejä. Työskentely ohjelmoijan kanssa on täysin oleellinen lopputuloksen kannalta. Ohjelmoija on se henkilö, joka puhaltaa hengen kaikkiin multimediateoksen käyttämiin ilmaisun alueisiin.

Mediatuotannon vaarana on kuitenkin, että ei ole tarpeeksi kykyä tehdä tarpeeksi visuaalisesti haastavia teoksia, vaan ajaudutaan kierrättämään samoja kliseisiä kuvia. Tämähän näkyy niin televisiossa, websivuilla, elokuvissa…

Minkäpä sille inhimilliselle tosiasialle mahtaa, että niin tällä kuin kaikilla muillakin aloilla tarvitaan niin paljon huonoja ja keskinkertaisia tekijöitä ja tekeleitä, jotta olisi se 2 % ennennäkemättömyyttä ja oivaltavuutta yhdistettynä tekniseen taituruuteen. Onneksi tämä pätee lähes kaikkiin aloihin ja ammatteihin. Asian voi kääntää toisinpäin. Kaiken sen kliseiden tulvan keskellä helmet loistavat kauas.

III – MOBIILITEKNOLOGIAT

Viimeisin aluevaltauksesi on ollut mobiiliviihteessä Tarot-teoksellasi. Siirtosi mobiilialustoihin yllätti ainakin minut. Mistä tämä päätös?

Kerron aluksi mistä tässä Tarotissa on kysymys. Tarot on siis noin 600 vuotta vanha elämänhallinta- tai ajattelupeli, jossa on 78 korttia. Kortit käsittelevät 78 elämän perusvaihetta ja perusihmistyyppiä. Jokaiseen korttiin liittyy tulkinta eli mitä kortti tarkoittaa, minkälaista tunnetilaa, ihmistyyppiä tai elämänvaihetta se kuvaa. Tekstit ovat lyhyitä, runollisia ja ajatuksia herättäviä. Noin 400–500 merkkiin on siis puristettu kokonainen elämänvaihe tai ihmistyypin kuvaus. Näistä korteista rakennetaan "pöytiä", joista yksinkertaisin vastaa kysymykseen "kuka sinä olet". Kortti lasketaan syntymäajan perusteella. Laajimmissa pöydissä, jotka tein Tarotin verkkoversioon on 12 korttia. Ne käsittelevät vaikkapa elämäntilannetta.

Aiemmat naisia ja miehiä, maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä käsittelevät teokseni olivat hyvä taustatyö Tarotille, joka käsittelee ihmiselämää. Korttien visuaalisen symboliikan ja runollisten tekstien avulla ihminen tulee pohtineeksi asioitaan hyvin henkilökohtaisella tasolla. Rakenteeltaan peli sopi julkaistavaksi useissa medioissa, joista teknisesti yksinkertaisin eli kännykkäversio valmistui ensin ja löysi yleisönsä useissa maissa.

On vielä toinenkin syy tehdä mobiiliviihdettä Tarotista. Tällä hetkellä rahoitusta saa kännykkäsisältöön, muttei ison 78 originaaliteoksesta koostuvan näyttelyn tai verkkopelin tekemiseen. Kevyt uusi media maksoi raskaan vanhemman median tuotantokustannuksia. Mobiiliversio takasi minulle työrauhan, mutta on vain pieni osa tuoteperheestä.

Sisällöntuotanto mobiilialustoihin on siis suhteellisen halpaa?

Tietenkin, koska siinä on toistaiseksi vielä vähän mahdollisuuksia ja pikkuisella kännykkäruudulla ei kovin paljoa voi tapahtua. Kun aletaan puhua multimediakännyköistä ja UMTS-systeemeistä, niin silloin vasta tulevat alkeelliset web-navigaatiot ja raskaampi ohjelmointi. Muuten on kuin palaisi multimedian kivikaudelle pikseleitä hakkaamaan. On kuitenkin kiinnostavaa olla kehitystyössä mukana. Päätyöni ovat tietenkin Tarotin muut mediat, kirja, kortit, webbipeli ja etenkin näyttelyversio, joka onkin jo ehtinyt Tokioon asti.

Millaisia erityisiä asioita mobiilialusta vaatii sisällöltä? Mitä se mahdollistaa?

Laman aikana mobiilialusta vaatii simppeleitä tuotteita, selkeitä konsepteja ja hyviä antenneja kohderyhmien havaitsemiseen. Nousukauden aikana oli suuri kirjo erilaisia palveluita, kaikki kukat saivat kukkia. Nyt ollaan ihan toisessa ajassa, jolloin pornografia ja halpatasoinen mediajulkisuus pyrkii leviämään kaikkiin medioihin. Laman ja oikeistolaisuuden yhteenpuristumana kulttuurilta häviää rahat ja tilalle tulee väkivalta ja porno. Toivon että mobiilipuolella osattaisiin kontrolloida internetin vapauden varjopuolta eli roskapostia ja mainostulvaa.

Itse pidän kaikkein merkittävimpänä mobiilitoimintona yksinkertaista SMS-viestiä. Se olikin viimeinen maailmanlaajuinen "killer application". Suomalainen keksintö. Teen parastaikaa Tarot-sarjasta nk. wallpaper-kuvia kolmeen eri tyyppiseen peruskännykkään ja odotan mielenkiinnolla mitä multimediakännykkäviestit mahdollistavat.

Millaisia kokemuksia sinulla on mobiilialasta yleisemmin? Millaiseen asemaan ns. sisällöntuottaja asetetaan?

Mobiiliala on läpeensä kaupallinen, äärimmäisen nopea, tyly ja kulutuskeskeinen pintamuotiala. Tällä hetkellä tilanne on vielä se, että eurooppalaiset operaattorit ovat taloudellisesti polvillaan UMTS-kauppojen takia, ja kaikki toimii nyt "miinus kolme miljardia" -pohjalta.

Toiminnan tausta on sopimuksissa ja hyvin hoidetuissa tekijänoikeuksissa, joten juridiikan tuntemus tai alaan perehtyneiden ammattilaisten käyttäminen on välttämätöntä. Sopimuksia tehdessä täytyy olla tietoa siitä millainen tilanne on yleensä jottei pane nimeänsä paperiin, jota katuu myöhemmin. Tämän, kuten muunkin kaupallisen alan toimintaperiaate on karkeasti: ostaa halvalla, myydä kalliilla ja tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Sisällöntuottajaa tällä alueella auttaa, että tuntee talousalaa, sen toimintatapoja, ihmisiä jotka toimivat alalla ja että alan kieli ja koodistot ovat tuttuja. Nuorella mobiilialalla toimijat ovat nuoria itsekin, joten ikä voi olla joskus rasite, osaaminen ja kokemus ei milloinkaan.

Millaisia erilaisia kokemuksia sinulla on eri maista; olet levittänyt töitäsi kännyköissä Italiassa, Ranskassa, Aasiassa… miksi toisissa maissa työsi "uppoavat" paremmin ihmisiin?

Työni ovat levinneet näissä maissa lähinnä multimediana, eivät siis pelkästään kännyköissä. On vaikea tietää etukäteen, missä kunkin taiteen yleisö on. Minulle sattui käymään niin, että sekä media että yleisö löytyivät Ranskasta ja sittemmin Italiasta. En osannut arvata sitä etukäteen, mutta ymmärsin syyt siihen jälkikäteen. Teoksieni yhdistelmä melko värikästä ja koristeellista visuaalisuutta (kaukana skandinaavisesta minimalismista…), kansainvälisesti painottuvaa tutkimusta ja uusinta teknologiaa hyvin paketoituna ja tuotteistettuna ilmeisesti kiinnostaa juuri ranskalaisia ja italialaisia. Toki työni tunnetaan muuallakin, koska niitä on esitetty varsin paljon.

On jännittävää ja usein valaisevaa nähdä, mitä eri kulttuureissa teoksistani tavoitetaan. Otetaan vaikka teosteni sukupuolipoliittinen aspekti. Japanissa naiset kokivat Ambitious Bitch -teoksen ultraradikaaliksi kun taas englantilaiset lesboaktivistit pitivät sitä heterokonservatiivisena… Mielipiteet kertovat toisinaan enemmän yleisöstä kuin teoksesta. Yritän tehdä taidetta, joka inspiroi tai provosoi katsojan ajattelemaan itseään, suhteitaan ja asenteitaan. Minua kiinnostavat kaikenlaiset yleisöt ja palaute. Taide on minulle kommunikaatiota ja olen tyytyväinen siihen, miten multimedia kommunikoi.

Kuinka merkittävänä pidät yleisemmin tätä mobiilibuumia: olemmeko siirtymässä uudenlaiseen yhteiskuntatyyppiin, mobiilikulttuuriin?

Verkot ja langattomat verkot ovat kiinnostavimpia ilmiöitä näinä aikoina. Olen aina ollut kiinnostunut taiteilijoista, jotka tarttuvat uusiin keksintöihin ja alkavat kehitellä niiden päälle omia maailmojaan, ja näytän itsekin toimivan näin. Teknologia sinänsä ei kiinnosta minua vaan se mitä se mahdollistaa, mihin sitä voi käyttää ja kenet se tavoittaa.

Verkko mahdollistaa vuorovaikutteisuutta, uusia kerronta- ja vastaanottotapoja. Ajan ja paikan hahmottaminen muuttuu. Läsnäolo muuttuu, ja se, miten ihminen hahmottaa itse näitä muuttuvia käsitteitä. Jos minä olisin tutkija, keskittyisin tutkimaan näitä asioita. Nämä ovat hyvin arkipäiväisiä seikkoja, jotka vaikuttavat ihmisten olemiseen, eksistenssiin, imagoon, ihmissuhteisiin. On aika hämmentävää tänä päivänä tavata ihminen, jolla ei ole koskaan ollutkaan kännykkää. Ja kun tapaa, alkaa välittömästi miettiä mitä se käytännössä tarkoittaa.

Kukaan ei pidä mitenkään ihmeellisenä, että voi soittaa Indonesiaan kaverilleen tästä vaan keskeltä metsää. Maailma tavallaan kutistuu, mutta mitä se kutistuminen mentaalisesti aiheuttaa on kiinnostava kysymys, ja se, miten ihminen kuvittelee hallitsevansa elämää ja onko sillä kuvittelulla mitään sidettä todellisuuteen. Samaan aikaan kun tavoitettavuus kasvaa, länsimainen ihminen kärsii yhä enemmän yksinäisyydestä ja syö yhä enemmän lääkkeitä elämänhallintataitojen puutteeseen.