www.Film-O-Holic.com/widerscreen

takaisin sisällysluetteloonOnnimanni Liukkonen – Wider Screen 4/2002

SUOMALAISEN ELOKUVAN
UUSIN FILMOGRAFIA

Sakari Toiviainen: Levottomat sukupolvet

Levottomat sukupolvet


Vuonna 1975 ilmestyi Sakari Toiviaisen teos Uusi suomalainen elokuva, jossa käytiin läpi suomalaisen elokuvan uusi aalto 1960-luvulta lähtien. Nyt vuosituhannen vaihduttua on Toiviainen tehnyt kirjalleen henkisen jatko-osan Levottomat sukupolvet. Uusin suomalainen elokuva. Se käy läpi suomalaisen elokuvan kehityssuuntia 1980-luvun taitteesta aina tähän päivään asti. Jopa viimeisen vuoden ensi-ilta elokuvat, kuten Minä ja Morrison ja Kuutamolla, ovat ehtineet mukaan syksyllä 2002 ilmestyneeseen kirjaan.

Vastapainoksi nykyiselle akateemiselle elokuvatutkimukselle Toiviainen korostaa kirjansa painopisteen olevan nimenomaan elokuvissa. Tämä on piirre, joka joskus pääsee unohtumaan teorioiden maailmaan uppoutuneilta tutkijoilta. Tällainen vastakkainasettelu on toki noussut Toiviaisen kirjoituksissa esille ennenkin, eikä hän täysin malta olla puuttumatta siihen nytkään. Vanhan koulukunnan leffafriikki kun ei ole täysin sinut nykyisen akateemisen elokuvatutkimuksen kanssa. No, Levottomat sukupolvet ei kuitenkaan ole puheenvuoro elokuvatutkimuksen nykytilasta, vaan se on uuden suomalaisen elokuvakulttuurin yleisteos.

Toiviainen on jakanut teoksensa vaihteleviin kokonaisuuksiin. Hän käy läpi erilaisia temaattisia kokonaisuuksia, kuten aikuistumista ja nuorisoelokuvaa, luontoa ja maaseutua, taiteilijatarinoita, sekä säädyllisiä murhenäytelmiä. Välillä keskiössä ovat Kaurismäen veljekset yksilöinä ja auteureina. Lopuksi esille nostetaan vielä lajityyppien rooli suomalaisessa elokuvassa. Punaisena lankana tässä jaottelussa toimii kuitenkin selkeä elokuvien kautta etenevä tarina. Jokaista teemaa siis valotetaan kiinteästi aikakauden elokuvien kautta. Toiviaisen asiantuntemus ja pitkä ura elokuvakirjoittajana näkyy tekstissä. Hän selvästikin tuntee sekä elokuvat että niiden tekijät. Välillä kirjoittajan itsevarmuus tosin tuntuu hieman yliampuvalta. Esimerkiksi kolmannessa persoonassa kirjoitetut saatesanat tuntuvat turhalta briljeeraukselta. Ainakin jos lukijana on tiukkapipoinen akateeminen tutkija.

Parhaimmillaan Toiviainen on nuorisoelokuvien maailmassa. Niistä saadaan laaja esittely, jossa välillä päästään pintaakin syvemmälle. Sen sijaan Kaurismäen veljeksistä kirjassa on yllättävän vähän ilmiötä syventävää tietoa. Ehkä heistä on kirjoitettu yksinkertaisesti niin paljon ettei uutta sanottavaa välttämättä löydy. Lajityyppejä käsittelevä luku on hajanaisuudestaan huolimatta mielenkiintoista antia. Näin esimerkiksi sotaelokuvat asettuvat selkeään jatkumoon. Myös dokumenttielokuvien mukaan ottaminen ansaitsee kiitosta.

Parhaimmillaan Levottomat sukupolvet on kronikkana. Se käy läpi lähes kaikki suomalaiset pitkät elokuvat 1980-luvun alusta tähän päivään. Jo pelkkä kaikkien elokuvien huomioiminen on kunnioitettava suoritus. Moni jo unohdettu elokuva saa näin paikan aikansa kulttuurissa. Näin teos myös täydentää Suomalaisen elokuvan filmografiaa, josta ei ole vielä ilmestynyt 1990-lukua käsittelevää osaa.

Aineiston runsaus on kuitenkin myös teoksen heikkous. Tinkimätön kaikkien elokuvien mukaan ottaminen on johtanut analyysin pinnallisuuteen. Tekstissä ei oikein jää aikaa teosten syvemmälle pohtimiselle. Lyhimmillään Toiviainen vain luettelee elokuvat ja hahmottelee hiukan niiden teemoja. Tällainen tiukka elokuvien kautta tapahtuva lähestyminen rajoittaa laajemman kontekstin syntymistä. Kun pitää kolmessasadassa sivussa käydä läpi suomalaisen elokuvan kehityssuunnat kahdenkymmenen vuoden ajalta, pitää aineistoa joko karsia tai sitten analyysi jää väkisinkin pinnalliseksi.

Toiviainen toteaakin että kirjoitusprosessin alussa tavoitteena oli pyrkiä kattavaan ja neutraaliin lähestymistapaan. Heti perään hän tunnustaakin tavoitteen mahdottomuuden. Eihän kukaan voi kirjoittaa täysin kattavaa, saati sitten neutraalia teosta. Varsinkin neutraalius kuulostaa lähinnä vitsiltä. Eikö tällaisen populaarin ja akateemisen tutkimuksen rajoilla liikkuvan teoksen tulisikin olla nimenomaan tekijänsä näköinen ja mielellään jopa poleeminen, toisin sanoen ristiriitoja ja ajatuksia herättävä puheenvuoro. Tällaisena se on parhaimmillaan pieniä tutkimusideoita herättelevä hakuteos, johdanto uusimpaan suomalaiseen elokuvaan. Sellaisena se on hyvä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

teksti: © Onnimanni Liukkonen

 

takaisin sisällysluetteloon


Toiviainen, Sakari: Levottomat sukupolvet. Uusin suomalainen elokuva. SKS, Helsinki 2002, 302 s.


www.Film-O-Holic.com/widerscreen