www.Film-O-Holic.com/widerscreen

takaisin sisällysluetteloonJuha Rosenqvist – Wider Screen 2–3/2002

 

 

KRIITIKON KOMMENTTI
– arvoa analyysille

 

Kritiikistä ja elokuvista käydään aina keskustelua, viime aikoina on ollut havaittavissa jopa melko aktiivistakin ajatusten vaihtoa aiheesta. Suurin syy lienee elokuvakritiikin moninaistuminen ja kritiikin määrän moninkertaistuminen viimeisten vuosien aikana. Aihealuetta on kuitenkin tutkittu valitettavan vähän ja tutkimatta se jää tässäkin yhteydessä, sillä aktiivisen kriitikon on itse mahdotonta tarkastella omaa työsarkaansa objektiivisesti tai ainakaan niin, että kriitikon tutkimusta kritiikistä voisi pitää vakuuttavana ja riippumattomana. Kriitikko voi kuitenkin esittää omasta leipälajistaan kritiikkiä, huomioita ja kommentteja – yksinkertaisesti sanottuna, herättää keskustelua ja avata työtään lukijoille.

Elokuvakritiikin ohella maassamme on vatvottu ahkerasti myös elokuvatutkimuksen tilaa. Elokuvakulttuurin alueella kritiikki ja tutkimus eivät käy käsi kädessä, mutta niitä yhdistäviä piirteitä on kuitenkin havaittavissa. Kritiikkiä ja tutkimusta yhdistää pyrkimys analyyttisyyteen, mutta arvottaminen ei kuulu tieteellisen tutkimuksen lähtökohtiin, toisin kuin kritiikin. Elokuvatutkimuksen puitteissa käydyssä "tieteellisessä" keskustelussa on kuitenkin painottunut kritiikille tyypillinen lähtökohta, siis se, mikä on hyvää ja huonoa, mikä on arvokasta ja mikä arvotonta. Koska elokuvatutkimuksessa on kysymys muustakin kuin pelkästä taiteentutkimuksesta, on keskusteluun liitetty arvolähtökohta hieman harhainen. Elokuvatutkimuksessa tuskin saataisiin paljoakaan aikaan, mikäli tutkimus keskittyisi vain harvoihin ja valittuihin "hyviin" elokuviin. Elokuvien arvottaminen olkoon kritiikin tehtävä.

Elokuvakritiikki ja elokuvatutkimus eivät ole kuitenkaan toisensa poissulkevia asioita ja siksi kriitikon ja tutkijan suhteen pohtiminen on mielenkiintoista. Tämä pohdinta tuo esille analyysin tärkeyden erityisesti kritiikille ja tähän perustuu pitkälti kritiikin tarkoitus ja merkitys.

 

Kriitikko ja tutkija

Elokuva on yli satavuotias, ja tälle taipaleelle mahtuu elokuvamateriaa tutkittavaksi ja kritisoitavaksi hyvin monesta eri lähtökohdasta. Kriitikko analysoi elokuvia, avaa niiden sisältöä ja tulkitsee niitä yleisölle sekä arvottaa teoksia joko viihteenä tai taiteena. Tutkija niin ikään analysoi elokuvaa, mutta ilman henkilökohtaisen tulkinnan ja arvottamisen näkökulmaa. Tosin tutkimuksen saralla olisi opittava uskomaan kenties enemmän myös henkilökohtaisiin tulkintoihin, jotta tieteen tekeminen ei jumiutuisi ympäripyöreäksi, itseään toistavaksi jargoniksi ja kadottaisi innovatiivisuutta ja uusia tulkintoja.

Kriitikon työ on siinä mielessä tutkijan tointa merkillepantavampaa, että kriitikon näkemykset tarjoillaan usein laajoille joukoille, kun taas tutkijan ansiokaskin työ jää valitettavan usein vain pienen piirin iloksi. Toisaalta kriitikon teksti elää monesti vain elokuvan ensi-illan ohikiitävän hetken, kun tutkijan työ saattaa luoda vaikutteita vielä vuosienkin päästä. Kriitikon työn ei tarvitse kuitenkaan jäädä vain silmäillyksi näkemykseksi elokuvasta, jos kriitikossa on edes hieman tutkijan luonnetta ja analysoijan kykyä. Harmi kyllä, useat arvostelut muistuttavat nykyään samaa kertakäyttöistä viihdettä kuin keskivertoelokuvatkin. Elokuvakritiikissä pitäisikin kiinnittää huomiota sisällölliseen laatuun, jotta puheet arvosteluista vain elokuvamarkkinoinnin apuvälineinä voitaisiin unohtaa. Elokuvakritiikin laaja näkyvyys ei sinällään ole ongelma, mutta kritiikki, joka näkyvyyttä saa, on valitettavan usein turhauttavan epäanalyyttistä.

Parhaimmillaan ansiokas elokuvakritiikki on elokuvatutkimusta. Kriitikko on elokuvan ensisijainen analysoija, joka lukee elokuvaa välittömästi kulloisessakin kontekstissa suhteuttaen näkemänsä vallitsevaan ja menneeseen. Kriitikon tekemä analyysi pohjautuu alan tutkimukseen ja teoriaperinteisiin. Kriitikon analyysistään rakentama tulkinta on taas aina subjektiivinen, se ei parhaalla tahdollakaan voi olla muuta, sillä tulkinta on kritiikissä joko yhteiskunnallisin, taiteellisin tai viihteellisin painoarvoin tehtyä arvottamista – suhteuttamista hyvään ja huonoon sekä arvokkaaseen ja arvottomaan. Analyysistä voidaan käydä väittelyä, mutta tulkinnan arvotukset ovat kriitikkokohtaisia. Analyysissä luodataan esimerkiksi elokuvan lajityyppiä, tekijää, tekniikkaa, toteutusta ja sisältöä, mutta tulkintaa ohjaavat arvostelijan omat vakaumukset, etiikka ja moraali. Tutkimuksessa tulkinta on johtopäätelmiä ja kritiikissä se on näkemys. Analyysi ja tulkinta voivat limittyä tiukastikin toisiinsa, mitä kritiikin osalta pidetään vahvana näkemyksellisyytenä, johon moni kriitikko pyrkiikin, kun taas tieteen tekemisessä analyysin ja tulkinnan liian vahvan liiton synnyttämä näkemyksellisyys herättää useimmiten vain punakynien myrskyn.

Kriitikko ja tutkija siis ammentavat samoista peruslähtökohdista, mutta erilaisin periaattein ja tavoittein. Kriitikko tulkitsee ja kertoo, kun taas tutkija todistaa ja toteaa. Tavoitteet eivät ehkä ole täysin vastakkaisia, sillä uskoisin niin kriitikolla kuin tutkijallakin olevan halua lisätä elokuvan ymmärtämistä. Kriitikko pyrkii ymmärryksen luomiseen perustelluin näkemyksin ja tutkija taas tieteellisin todisteluin. Kriitikot hyödyntävät osaltaan tutkimusta, mutta tutkijat hyödyntävät vähemmän kriitikoiden näkemyksiä. Taiteentutkimus ei kuitenkaan voi nojata pelkästään tieteelliseen todisteluun, sillä taide ei ole tiedettä. Taidetta voidaan todistella tieteellisin menetelmin, mutta taide elää aina ensisijaisesti tulkinnan kautta, ja siksi tulkinnan näkemyksellisyyden salliminen taiteentutkimuksessa on välttämättömyys, ja raja tutkimuksen sortumisesta arvottamiseen vaarallisen lähellä.

 

Kritiikki ja analyysi

Analyysi pohjautuu kritiikissä lähinnä yhteiskunnallisiin ja taiteellisiin arvolähtökohtiin tai molempiin. Elokuvan tarkastelu taiteena on monitulkintaista ja riippuvaista näkemyksestä taiteen olemuksesta ja luonteesta. Kritiikin analyysissä yhteiskunnallisuus yhdistyy usein politiikan ja sosiaalisten asioiden tulkintaan, kun taas taiteellinen tarkastelu nojaa elokuvan audiovisuaalisuuteen ja kerrontaan. On kriitikosta riippuvaista kummalle painopisteelle hän elokuvan arvioinnissa antaa enemmän arvoa. Yleensä "hyvä" elokuva analysoituu niin yhteiskunnallisesti kuin taiteellisestikin arvokkaaksi teokseksi toteuttaen tällöin taiteen perimmäistä olemassaolon tarkoitusta. Pelkästään viihteen tasolla tapahtuva analyysi ja sen pohjalta tehtävä arvottaminen eivät ole mielekästä tai jopa edes kovin mahdollista, sillä viihteen arvottamisessa on kysymys lähinnä vain makuasioista ja mieltymyksistä.

Kriitikkoja arvostellaan ja syytetään usein siitä, että he kehuvat taide-elokuvia ja moittivat viihde-elokuvia. Kriitikkojen ja suuren yleisön näkemykset kohtaavat harvoin. Ongelma ei ole elokuvan taiteellisuudessa tai viihteellisyydessä, sillä raja taide- ja viihde-elokuvan välillä on teennäinen, veteen piirretty viiva. Kysymys lienee enemmän siitä, että elokuvan itseisarvo on kriitikolle ja suurelle yleisölle erilainen. Elokuvaharrastajia lukuun ottamatta yleisömassat katsovat elokuvia lähinnä viihtymisen ja ajanvietteen merkeissä. Kriitikolle elokuvan katsominen ei ole ajanvietettä vaan tarkkaa keskittymistä vaativaa työtä. Mikäli kriitikko katsoo elokuvia vain ajanvietteenään ja kirjoittaa siltä pohjalta julkista tekstiä, hänen roolinsa ei ole suinkaan kriitikko, vaan elokuvien esittelijä, joka kertoo, mitä elokuvassa sattuu ja tapahtuu.

Monien mielestä kriitikon työ vaikuttaa varsin tyhjänpäiväiseltä. Hyvä kritiikki ei ole kuitenkaan lonkalta lohkaistu mielipide elokuvasta, vaan harkitun ajatusprosessin lopputulos. Kritiikin tehtävä on tärkeä, sillä se avaa elokuvaa katsojalle – tiedostaa tämä sitä tai ei. Myös Film-O-Holicin saamassa palautteessa todetaan aika ajoin, että arvostelijoiden mielipiteillä (jolloin tarkoitetaan useimmiten arvosteluissa ollutta analyysiosuutta) ei ole niin väliä, vaan tärkeintä olisi kertoa elokuvassa esiintyvistä näyttelijöistä, elokuvan tapahtumista, sen tekemisestä ja toteutuksesta. Hyvässä kritiikissä toki informoidaan lukijaa, millaisesta elokuvasta kulloinkin on kysymys, mutta elokuvien tuoteselosteiden laatiminen ei ole kriitikon vaan elokuva-yhtiöiden markkinamiesten tehtävä. Julkisuudessakin paljon siteerattu nykyinen "kritiikki" on valitettavasti mennyt pitkälti tuoteselostelinjalle, jossa elokuvan tapahtumien ja viihdyttävyyden selostaminen on ajanut analyysin ja tulkinnan ohi.

Eräässä saamassamme palautteessa lukija suomi Film-O-Holicin arvosteluja siitä, että viime aikojen amerikkalaisille sotaelokuville oli annettu vain yhtä tai kahta tähteä ja elokuvia kritisoitu Yhdysvaltojen politiikkaan liittyen. Palautteen antajan mukaan muualla elokuvia oli kehuttu ja annettu niille enemmän tähtiä. Amerikkalaiset "sotaelokuvat" ovat olleet järjestäen hyviä tekniseltä toteutukseltaan, mikä Film-O-Holicin arvosteluissa on kautta linjan todettukin, mutta elokuvien kyseenalainen politiikka, niiden yhteiskunnallisuus ja ideologiat eivät ole ansainneen analysoituna kovinkaan suurta arvostusta. Kyseessä ei ole kriitikkojen ennakkoluuloisuus tai poliittinen mielipide, vaan analyyttinen huomio näiden elokuvien merkitysmaailmoihin ujutetuista mielikuvista.

Hyvä kritiikki ei tarkoita sitä, että lukija on kriitikon kanssa asioista samaa mieltä, vaan hyvä kritiikki herättää lukijan omaa ajattelua ja auttaa elokuvan tulkintaa. Lukija voi siten olla tyystin eri mieltä elokuvasta kriitikon kanssa. Usein kritiikkeihin suhtaudutaan liian henkilökohtaisesti. Jos kriitikko arvioi lukijan suosikkielokuvan negatiivisesti, ei lukijan pidä ottaa sitä henkilökohtaisesti, sillä kritiikin tarkoitus on herättää elokuvasta ajattelua, eikä suinkaan arvostella ihmisten makumieltymyksiä. Luonnollisesti kritiikeissä käyvät ilmi arvostelijan omat mielipiteet ja näkemykset elokuvista ja ne usein ovat kriitikon elokuvallisen arvoperustan takia suuresta yleisöstä poikkeavia, mutta niitä ei lukijankaan pidä tulkita minään oikeana ja lopullisena totuutena. Kriitikon sana ei ole jumalan sanaa.

 

Kritiikin kirjoittaminen

Kritiikki, aivan kuten suurin osa päivälehtijournalismista, tuotetaan varsin nopealla aikataululla. Kriitikko ei välttämättä näe arvostelemaansa elokuvaa kuin kerran ja joutuu työstämään itse kritiikin lyhyessä ajassa. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että kriitikon näkemys elokuvasta voi myöhemmin muuttua ja täydentyä. Varsinkin ensi-iltakritiikin nopea työstöprosessi ei mitenkään pysty takaamaan aina täysipainoisen kritiikin syntymistä, vaikka siihen luonnollisesti pyritäänkin. Tiedotusvälineestä riippuen myös kritiikille annettu julkaisutila ja julkaisupolitiikka saattavat suurestikin sitoa arvostelijan käsiä kritiikin tekemisessä. Ja aina olisi muistettava, että kaikessa työssä on inhimilliset piirteensä, myös kritiikin tekemisessä.

Useimmiten lukijoita ärsyttävät kritiikeissä eniten kriitikkojen liian voimakkaat mielipiteet, näkemykset ja tulkinnat. Kriitikon tulisikin välttää liiallista kärjistämistä teksteissään, mutta toisaalta kaikkia miellyttämään pyrkivä ja kantaa ottamaton kritiikki ei myöskään palvele kritiikin tarkoitusta herättää lukijassaan ajatuksia. Mitäänsanomaton ja arvottamista karttava kritiikki menee väistämättä tuoteselostuksien ikävystyttävälle tielle. Yksi kriitikon haasteellisimmista tehtävistä onkin oman näkemyksellisyyden tasapainottaminen arvosteluissa tarvittavan informatiivisuuden kanssa.

Katsottujen elokuvien suurta määrää pidetään usein arvostelijana toimimisen mittapuuna, mutta pelkkä runsas elokuvien katsominen ei tee kenestäkään kriitikkoa. Elokuva on kansainvälinen ja kaikkialle leviävä taiteen ja viihteen ilmaisumuoto, joten oman aikansa seuraaminen, yhteiskunnan tuntemus ja hyvä yleissivistys ovat kriitikkona toimimiselle vähintään yhtä tärkeitä kuin pelkkä elokuvien katseleminen. Elokuvatuntemus on niin itsestään selvä asia elokuvakriitikolle, että sitä ei edes pitäisi mitenkään alleviivata kriitikolta vaadittavana ominaisuutena.

Kriitikkona toimimiselle ei voi eikä pidä asettaa suuria muodollisia vaatimuksia. Kirjoitustaito ja kielen hallinta ovat kaikessa journalismissa tarvittavia taitoja, jotka kehittyvät ajan myötä. Samaa voisi sanoa analysoinnista, sekin on jatkuvasti kehittyvä taito, ei mikään elokuvista tai kirjoista opittava itsestäänselvyys. Mutta – kriitikot, jotka pitävät itseään hyvinä tuijottaessaan vain arvostelujensa ja näkemiensä elokuvien määrää tai julkista asemaansa, ovat useimmiten huonoja. Toki kriitikon työssä kokemus tuo varmuutta ja laajentaa näkemyksiä sekä kehittää taitoja, mutta useimmiten arvostelija on lukijan silmissä juuri niin hyvä työssään, mitä hänen viimeisin kritiikkinsä antaa ymmärtää.

teksti: © Juha Rosenqvist

 

takaisin sisällysluetteloon


www.Film-O-Holic.com/widerscreen