|
|
|
|
LOVESICK (1983) Ohjaus: Marshall Brickman |
 |
Unohdettua Brickmania On muutamia elokuvia, joita tapailee mielessään erilaisissa tilanteissa. Andrei Tarkovskin maailma kristallisoituu ajatuksissa siinä samassa, kun maitolasi särkyy lattialle. Tai kun polku kulkee puiden välistä kaivolle ja aurinko sarastaa oksien välistä. Edgar Reitzin Kotiseutu valtaa mielen niinä odottamattomina hetkinä, kun omat juuret työntyvät maasta ja pitävät mahtavimman myrskyn aisoissa. Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander siinä ensilumen sateessa, kun on pimeä ja pakkanen, tuulikello kilisee, lyhtyyn syttyy valo ja ovi avautuu lämpimään. Wim Wendersin Paris, Texas, kun jokin käsittämätön on kateissa ja maisemaa riittää. John Hustonin Muistot istahdettaessa vanhemmilla sukulaisilla nautinnolliseen ruokapöytään. Fransesco Rosin Kristus pysähtyi Eboliin, kun on kulkeutunut kasvukeskuksista riittävän kauas syrjäkylille. Stanislav Rostotskin Bim mustakorva, kun yksinäinen koira tepsuttaa avuttomana eteen. David Lynchin Blue Velvet, kun sälekaihtimista välähtää keinovalo viherkasviin. Mel Brooksin Mykkä leffa unelmoitaessa, miltä näyttikään mykkäelokuvan aikaan. John Landisin Delta-jengi muisteltaessa, mitä kerran mahtoikaan olla edessä. Simon Wellsin Aikakone aina, kun tarvitsee todisteen syntymisestä väärään aikaan. F.W. Murnaun Auringonnousu, kun väijyy viattomana keskellä vierautta. Eric Rohmerin Lentäjän nainen joka kerta, kun avaa ikkunan ja kuulee kaupungin kuhinan. Fritz Langin M – kaupunki etsii murhaajaa pakokauhun vallatessa porttikongissa. Quentin Tarantinon Jackie Brown, kun sovittaa vaatetta eikä osaa päättää. Stanley Kubrickin 2001: avaruusseikkailu niinä epäilyttävän vähäisinä yön tunteina, kun tulee vilkaistua avaruutta. Bill Forsythin Local Hero – kylän sankari, jos kerran yöllä saapuisi kotiin, tekisi drinkin, astuisi parvekkeelle ja katsoisi syvällisenä suurkaupungin valoihin. Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjot, kun värjöttelee rakkauden vilussa bensa-asemalla. Tobe Hooperin Teksasin moottorisahamurhat, kun huomaa bensamittarin lähentelevän nollaa. Randall Wallacen Olimme sotilaita, jos vähänkin viiraa, että elämä olisi sittenkin kaunista ja ihmisissä ainesta enempään. Robert Altmanin Poika, joka halusi siivet krapulista sietämättömimmässä. Altmanin Kolme naista oitis kloorin tulvahtaessa sieraimiin uinuvan uimahallin aulassa parin eläkeläisen keskellä kello 11 arkiaamuna. Patrice Chéreaun Intimacy iltapäivän ruuhkassa, kun kiirehtii vailla kohdetta. Kubrickin Eyes Wide Shut, kun astuu pahinta peläten ruumishuoneelle. Lynchin Mulholland Drive, kun ei kestä katsoa, mitä roskapussiinsa on pudottanut. Richard Attenborough'n Gandhi, kun pelkää hiustensa joskus vielä lähtevän. Krzysztof Kieslowskin Veronikan kaksoiselämä, kun vastaan kävelee käsittämättömän kaunis nainen. Jos kerran elämä ei olekaan paljon elokuvaa kummempaa, valittakoon siis henkilökohtaiseksi valinnaksi teos, joka kenties on elämää suurempi. Brasilialaissyntyisen Marshall Brickmanin Lemmensairas lääkäri. Olen sen kerran nähnyt, enkä omista siitä murustakaan muistia. Jokin salaisuus siinä siis on. Siinä, ettei jokin ole merkinnyt edes elokuvan verran. teksti: © Jukka Kangasjärvi |
[takaisin]
|
|
