|
|
|
|
MULHOLLAND
DR. Ohjaus: David Lynch Pääosissa: Naomi Watts, Laura Elena Harring, Justin Theroux |
 |
Rajattomien mahdollisuuksien maailma David Lynchin kauan odotettu uutuus Mulholland Dr. (2001) järisyttää tiukkaa lajityyppijakoa. Sekä sen lähtökohdat että lopputulos viittaavat siihen, miten näkemyksellisten ohjaajien teokset harvoin asettuvat kiltisti johonkin kategoriaan. Mulholland Dr. ei ole sinetöity kokonaisuus vaan päinvastoin muuttuu joka katsomiskerralla eikä anna tulkitsijalleen rauhaa. Elokuvanhan piti alunperin olla tv-sarja, mikä genre-näkökulmasta tekee tuotannollisista olosuhteista erityisen mielenkiintoisia. Elokuva on yhdistelmä pilottijaksoa varten kuvattua materiaalia ja jälkeenpäin ranskalaisen Canal+ -yhtiön rahoilla kuvattua materiaalia. Elokuvan rakennetta ei voi selittää syy-seuraussuhteisiin tukeutuen. Lynchin universumissa kohtaukset seuraavat toisiaan irrationaaliselta vaikuttavassa järjestyksessä. Mary Sweeney vastaa totuttuun tapaan elokuvan leikkauksesta, joka luo pohjan elokuvan abstraktille (ja absurdille) maailmalle. Elokuvien katsomista usein ohjaava kategorisointitarve vie Mulholland Driven kohdalla metsään. Katsoja yrittää tahtomattaan rakentaa elokuvalle pitävää juonta, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee sitä epävarmemmaksi kaikki muuttuu. Lopulta kyse on kohtauksista, jotka yhdistyvät tunnelman tasolla, mutta joita ei voi asettaa tapahtumalliseen jatkumoon keskenään. Aika- ja tilatasojen rajat ovat jatkuvien hyökkäysten kohteena. Lynch tutkii elokuvassaan Lost Highway (1997) identiteettikysymyksiä ja erityisesti identiteettirajojen pitävyyttä. Mulholland Driven keskeinen jännitys on viritetty epätietoisuuden ympärille. Samaa henkilöhahmoa saattaa esittää kaksi eri ihmistä ja sama ihminen voi esittää kahta eri henkilöä. Kaikki tämä kietoutuu yhteen viittaustenomaisten juonikuvioiden kautta, mikä loppujen lopuksi kyseenalaistaa henkilöhahmojen identiteetit kokonaan. Myös Luis Buñuel on käyttänyt ideaa elokuvassaan Tämä intohimon hämärä kohde (1977), jossa päähenkilö Conchitaa esittävät Carole Bouquet ja Ángela Molina. Vaikka Mulholland Drivea ei voi arvioida tukeutumalla johonkin määrättyyn lajityyppiin, se on kuitenkin vahvasti ankkuroitu elokuvahistoriaan. Elokuvan nerokkuus onkin juuri siinä, että se lainaa eri lajityypeille ominaisimpia piirteitä ja niiden käyttötapoja, mutta vetää sitten maton sekä lajityyppien että katsojan jalkojen alta etenemällä elokuvailmaisullisesti toisenlaiseen maailmaan. Lynch liikkuu narratiivisen fiktioelokuvan ja kokeellisen (fiktio)elokuvan välimaastossa, johon monetkaan lajityyppien selitysmallit eivät yllä. Elokuva leikittelee vakavissaan stereotypioilla korostaakseen elokuvailmaisun todellista syvyyttä ja rajattomuutta. Henkilöhahmot, kamerankäyttö ja äänimaailma rakentavat aikatilan, jossa lajityyppien olemassaolo tunnustetaan, mutta niiden selitysvoiman riittämättömyys on keskiössä. Mulholland Dr. onkin ohjaajan tuotannossa ilmaisullisesti pisimmälle viety teos, jossa erityisesti Blue Velvetin (1986), Twin Peaksin ja Lost Highwayn temaattiset kehittelyt nostetaan uudelle tasolle. Mulhollandillakaan mikään ei ole sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää. teksti: © Ilona Hongisto |
|
