01.06.0002 Tulosta sivu
Ilona Hongisto:

Elämän ja kuoleman välitila

TWIN PEAKS – FIRE WALK WITH ME
Twin Peaks – tuli kulje kanssani
Ohjaus: David Lynch
(1992)

TWIN PEAKS – FIRE WALK WITH ME

Elämän ja kuoleman välitila

Tv-sarja Twin Peaksin (1990–91) aikaisemmista vaiheista kertova elokuva Twin Peaks – Fire Walk with Me (1992) on tyrmätty monella taholla. Sen ensi-illassa Cannesin elokuvajuhlilla yleisö buuasi äänekkäästi ja kriitikot lyttäsivät elokuvan maanrakoon eri puolilla maailmaa. Myös monet tv-sarjan innokkaimmista katsojista olivat pettyneitä. Elokuvan sanottiin toimivan sarjan jättämiä tuntemuksia ja ajatuksia vastaan. Se ei tarjonnut vastauksia sarjan avoimiksi jättämiin kysymyksiin eikä jatkanut satiirista pikkukaupunkikuvausta.

Koska Fire Walk with Me perustuu tv-sarjan tapahtumiin, on keskeistä huomioida, miten elokuvan oma maailma vaikuttaa sarjassa esitettyihin ideoihin ja toimii suhteessa niihin. Verrattuna tv-sarjaan elokuvan henkilögalleria on sirpaleinen ja kerronta epäjohdonmukaista. Kyseiset puutteet, jotka ovat osa tv-sarjan elokuvalle asettamaa lähtökohtaa, eivät kuitenkaan ole ainoita huomionarvoisia piirteitä. Tapa, jolla päähenkilö ajautuu kohti loppuaan, määrittelee koko Twin Peaks -ilmiön perimmäisiä kysymyksiä. Myös esteettisesti elokuva irtautuu tv-sarjan kuvastosta ja rakentaa paikoin groteskeillakin valinnoilla koko tarinalle uuden tulkintakehyksen.

Fire Walk with Me kuvaa Laura Palmerin (Sheryl Lee) viimeistä elinviikkoa ja hänen asteittaista valumistaan kohti kuolemaa. Tematiikka keskittyy huumeidenkäytön, prostituution ja itsetuhoisen toiminnan ympärille. Keskeisenä juonellisena lankana on se, miten Lauralle selviää häntä riivaavan Bobin henkilöllisyys ja miten Lauran kohtalo suhteutetaan Teresa Banksin kuolemaan.

Fire Walk with Me -elokuvassa kuvattu maailma on musta. Elokuvan tematiikka ja audiovisuaaliset ulottuvuudet luovat pimeän kokonaisuuden, josta ei ole ulospääsyä. Viehättävät absurditeetit puuttuvat kokonaan ja tilalla on tuskan ja epätoivon värittämä maailmankuva. Näkökulma ei ole uutena tulokkaana kaupunkiin saapuvan Dale Cooperin (Kyle MacLachlan), joka tv-sarjassa kuljettaa katsojaa mukanaan kaupungin omituisuuksien halki, vaan kuoleman portilla kolkuttelevan Laura Palmerin. Elokuva keskittyy pimeyden ytimeen sellaisella voimalla, että mielikuvat donitseista ja kahvikupeista särkyvät kovalla räminällä.

Kaupunkikuvasto eroaa tv-sarjasta radikaalisti. Tiet, Double R -kahvila, koulu ja asuinalueet kuvataan uusista kuvakulmista, mikä määrittelee elokuvan kaupungin tv-sarjan kaupungin kääntöpuoleksi. Äänimiksauksen avulla Lynch rakentaa pikkukaupungin ympärille muurin, joka sulkee henkilöhahmot sisäänsä. Tilojen ympärille syntyy ylimääräisiä seiniä ääniraidan ja erityisesti musiikin takia. Tapahtumallinen tila rajataan kovalla volyymilla soivan musiikin tai melun (esim. auton moottori) avulla, mikä alistaa päähenkilön odottamaan kohtaloaan ja nostaa elokuvan intensiteettiä. Esimerkiksi Lauran ja Donnan klubikohtauksessa musiikki peittää dialogin alleen ja tekee henkilöhahmoista voimattomia.

Myös värisymboliikka leimaa tietä kohti kuolemaa. Asteittaiset vaihtelut sinisen, punaisen ja valkoisen välillä toimivat liikennevaloina Lauran poislähdölle. Väriskaala muuttuu kylmistä väreistä lämpimiin ja huipentuu lopulta valkoiseen, joka on äärimmäinen kuumuuden aste. Elokuvan lopun valkoiset ilmestykset muodostavat tyhjiön, joka on päähenkilön matkan päätepiste ja vapautus tuskista. Lauran elämän kiihtyvä tahti päättyy puhdistavaan kuolemaan, joka on verrattavissa elokuvassa käytyyn keskusteluun avaruudessa kiihtyvällä vauhdilla liikkuvista kappaleista, jotka nopeuden kohottua liikaa syttyvät tuleen.

Palmerin perheen ympärille rakentuva jännitysverkko on yksi elokuvan keskeisimmistä saavutuksista. Epätietoisuus, pelko, kauhu ja lamaannus tihkuvat jokaisesta kohtauksesta, joissa Sarah (Grace Zabriskie), Leland (Ray Wise) ja Laura kohtaavat. Tapa, jolla heidän talonsa on kuvattu, enteilee tuhoa ja jokainen liike talon sisällä on askel kohti väistämätöntä kuolemaa. Perspektiiviä vääristävät laajakulmaotokset ruoka- ja olohuoneesta tekevät tilasta piinaavan imaginaarisen eikä katsojaa helpoteta katkoilla.

Fire Walk with Me on merkittävä elokuva erityisesti siksi, että se näyttää pahuuden, johon tv-sarjassa viitataan yksittäisten kohtausten kautta. Maddy-serkun murha (jakso 14, Lonely Souls) on sarjan tapahtumista suorin yhtymäkohta elokuvaa hallitseviin voimiin. Elokuvan myötä Twin Peaksin tarina sinetöityy. Se vetää maton absurdin komiikan alta ja asettaa koko Twin Peaks -symbioosiin pimeyden ytimeen. Lynch syväluotaa pahuuden alttaria uskonnollisella intensiteetillä ja vie ääniraidan, värien ja kuvakulmien avulla kaupungissa kytevän kauhun uudelle tasolle. Uskaliaana irtiottona tv-sarjan käsittelytavasta elokuva pakottaa katsojan tutustumaan keskeisiin teemoihin insestistä ja kauhusta, joihin sarjassa voitiin vain viitata. Elokuvamuoto mahdollistaa voimakkaamman ja kiihkeämmän teemojen käsittelyn ja vaikka audiovisuaaliset ansiot eivät nosta teosta lähellekään ohjaajan parhaita töitä, ne tekevät Fire Walk with Me -elokuvasta yhden 1990-luvun vaikutusvaltaisimman mediailmiön keskeisen osan.