www.Film-O-Holic.com/widerscreen

takaisin sisällysluetteloon Mari Verho – Wider Screen 4/2001

HANNAH AND HER SISTERS
Hannah ja sisaret
(1986)
Ohjaus: Woody Allen
Pääosissa: Mia Farrow, Michael Caine, Dianne Wiest, Barbara Hershey, Max Von Sydow, Woody Allen

HANNAH AND HER SISTERS

Kiitospäivästä kiitospäivään

Woody Allenin "romaanielokuva" Hannah ja sisaret on useita katselukertoja kestävä kertomus kolmesta erilaisesta siskosta ja heidän perheestään. Elokuva alkaa kiitospäivän illallisilta Hannahin luona ja päättyy kiitospäivän illalliselle samaan osoitteeseen kahta vuotta myöhemmin. Hannah (Mia Farrow) on menestynyt näyttelijä ja perheenäiti, joka on onnellisesti naimisissa Eliotin (Michael Caine) kanssa. Holly (Dianne Wiest) taas on perheen villikissa: hän käy jatkuvasti koe-esiintymisissä, mutta huonoin tuloksin. Kun näyttelijän töitä ei näytä olevan tarjolla, Holly kokeilee pitopalvelun pyörittämistä ja kirjoittamista. Siskoksista nuorinta eli Leetä (Barbara Hershey) pidetään perheen kaunottarena. Kuten Holly, Leekään ei ole oikein löytänyt "omaa juttuaan" elämässä. Hän asuu angstin riivaaman taiteilijan Frederickin (Max Von Sydow) kanssa ja käy kursseilla yliopistolla. Elokuvan muita henkilöitä ovat Hannahin ex-mies Mickey (Woody Allen), joka on kuolemanpelosta kärsivä tv-tuottaja, sekä sisarusten kinastelevat vanhemmat, jotka ovat tehneet pitkän uran showbisneksessä. Siskosten flirttailevaa juoppoäitiä esittää Tarzanin Janena paremmin tunnettu Mia Farrow'n äiti Maureen O'Sullivan ja isänä Lloyd Nolan, joka nähdään Hannahissa tämän viimeisessä roolissa.

Kun Hannah ja sisaret tuli elokuvateattereihin vuonna 1986, monet kriitikot pitivät sitä Allenin kypsimpänä ja helposti lähestyttävimpänä elokuvana. Kirjassaan The Films of Woody Allen Douglas Brode sanoo, että Hannahin myötä Allen "vihdoin pääsi istumaan aikuisten pöytään". Tällä hän tarkoittaa sitä, että Hannah ja sisaret on selvästi Allenin oma draama, ja vaikka siitä huomaakin Allenin ihailun Bergmania ja Tsehovia kohtaan, Allen ei enää tässä ole mestariensa imitoija, vaan itsenäistynyt auteur. Oli kieltämättä rohkeaa Allenilta käyttää Frederickin osassa Bergmanin luottonäyttelijää Max Von Sydowia, mutta kyllä oppipoikakin osasi ohjata Von Sydowia ihan omalla tavallaan.

Yksi Hannahin suurimpia ansioita on se tapa, kuinka se käsittelee erilaisia taiteilijaluonteita, menestystä ja epäonnistumista. Elokuvan ahdistunein taiteilija on Frederick, jonka maailmantuska on sitä luokkaa, ettei hän kykene olemaan yhteydessä maailmaan kuin Leen välityksellä. Siskoista Hannah on suorastaan rasittavan täydellinen nainen ja hänen pelkkä läsnäolonsa ärsyttää välillä Hollya, vaikka Holly onkin taloudellisesti riippuvainen Hannahista. Hollykin haluaisi menestyä näyttelijänä tai kirjoittajana, mutta pelkää olevansa täysin lahjaton tai keskinkertainen. Hannahin mies Eliotkaan ei ilmeisesti kestä "täydellistä" elämäänsä Hannahin rinnalla, vaan kaipaa jotakin muuta ihastuessaan vaimonsa epävarmaan siskoon Leehen.

Hannah ja sisaret on Manhattanin ja Annie Hallin ohella osa Allenin New York -trilogiaa. Toisin kuin aiemmissa elokuvissaan, Allen käytti Hannahissa kuvaajana Carlo Di Palmaa, koska Gordon Willisillä oli muita sitoumuksia. Elokuvaa onkin kiitetty sen raikkaasta tavasta kuvata Manhattania: se ei tyydy toistamaan rakkautta kaupunkia kohtaan samalla tavalla kuin Allenin aiemmissa elokuvissa. Elokuvan ulkokohtaukset liittyvät suurelta osalta etsimiseen: Eliot väijyy sopivaa tilaisuutta "törmätä sattumalta" Leehen tämän kotikulmilla kun taas Hannahin ex-mies Mickey vaeltaa Manhattanin katuja uskonnollisesta yhteisöstä toiseen etsien turvaa ja varmuutta. Elokuvan hilpeimpiä kohtauksia on eittämättä se, kun Mickey harkitsee Hare Krishnoihin liittymistä. Hannahissa on myös jakso, jossa arkkitehtimies vie Hollyn ja tämän ystävän Aprilin kiertoajelulle katsomaan suosikkirakennuksiaan Manhattanilla. Muuten elokuvassa näytetään monia rakennusten sisätiloja, jotka kuuluvat hyväosaisille newyorkilaisille.

Elokuvan tekee tyydyttäväksi sen tietynlainen kypsyys: on helpottavaa huomata, että henkilöhahmot toipuvat kriiseistään ja löytävät elämään uusia perspektiivejä. Siinä missä Allen on useasti esittänyt neurooseihinsa täysin jumiin jääneitä tyyppejä, Hannahin Mickey on siitä erityinen, että hän todella kasvaa ja luopuu paniikistaan. Tämän takia elokuva voi olla siedettävää katsottavaa myös niille, joista on hermostuttavaa katsoa Allenin tavanomaista käsien vääntelyä ja neuroosien erittelyä. Ennen kaikkea Hannah ja sisaret on eheyttävä katsomiskokemus, koska se muistuttaa katsojaa siitä, kuinka ihminen voi silti rakastua uudelleen, vaikka hänen sydämensä olisi useamman kerran murskaantunut. Kiitospäiväkohtaukset tukevat tätä eheytymisen ja yhteyden teemaa hienolla tavalla.

teksti: © Mari Verho

[takaisin]

sivu Internet Movie Databasessa (us-versio)


www.Film-O-Holic.com/widerscreen