|
|
|
|
SHADOW OF A DOUBT (1943) |
|
Pahuus on perheen sisällä Epäilyksen varjo oli Hitchcockin ensimmäinen taiteellinen täysosuma Hollywoodissa. Mestari myös itse nimesi sen monissa haastatteluissa suosikkielokuvakseen. Kun puhutaan ohjaajan parhaista elokuvista, se jää helposti sivuun, ehkä eräänlaisen arkipäiväisyytensä vuoksi, vaikka juuri asetelman tavallisuus tekee siitä niin tehokkaan. Nykypäivän katsojan voi olla vaikea käsittää, millä tavoin se on vaikuttanut aikalaiskatsojiin. Epäilyksen varjo toi jotain ennenkuulumatonta amerikkalaiseen elokuvaan, sillä siinä paha oli ei ollut "ulkona" vaan "sisällä", hyvien joukossa kuin susi lampaan vaatteissa. Kuten Hitchcockin elokuvissa yleensä, myös tässä perusasetelma on yksinkertainen: nuori tyttö epäilee, että hänen perheeseensä vierailulle tullut Charlie-eno on murhaaja. Mutta kuka uskoo häntä? Ympäristönä on rauhallinen amerikkalainen pikkukaupunki, sellainen hyvien ihmisten kodikas paikka kuin Frank Capran elokuvissa. Charlie-eno on lapsille mukava, antelias ja menestyvä mies, oikea unelmavävy, joka liikkuu yhteisön seurapiireissä kuin kala vedessä. Sympaattiseksi piirretyn roolihahmon kääntöpuolena on laskelmoivan säälimätön naistentappaja, jolle ihmishengellä ei ole mitään merkitystä. Pikkukaupunki-idylli kätkeekin taakseen kaupunkilaisten hyväntahtoisuutta hyväkseen käyttävän ihmishirviön. Ulkokohtaukset kuvattiin Santa Rosan pikkukaupungissa Kaliforniassa, ja kaupunkilaiset osallistuivat innolla kuvaustapahtumiin, ehkä tietämättä, kuinka poikkeava pikkukaupunkikuvaus oli tulossa. Ilmaisun realistisuuteen – siis realistisuuteen hollywoodilaisessa mielessä – kiinnitettiin kuvausvaiheessa erityisen paljon huomiota. Hitchcock ei halunnut tehdä Rebeccan (1939) tyyppistä jähmeää studio-elokuvaa, vaan miljöötä haluttiin hyödyntää monipuolisemmin Englannin kauden teoksien tapaan. Tämä onnistu helpommin myös siksi, etteivät ottelut David O. Selznickin kanssa leimanneet kuvauksia, Hitchcock kun oli Universalilla "vuokralla". Hitchcockin elokuville tyypillisesti Epäilyksen varjon keskiössä on salaisuus. Charlie-enon todellisen luonteen tietää vain viaton nuori tyttö, ja katsoja joutuu jakamaan tämän tiedon sekä tuskan siitä, kuinka mahdotonta sitä on kertoa. Mitättömiltä tuntuvat yksityiskohdat saavat uusia merkityksiä: seurapiirirouvien yhdentekevä lässytyskin saa eri mittasuhteet, kun sen takana on katsojan toive Charlien paljastumisesta ja tytön selviämisestä. Hitchcock ohjailee taas viekkaasti katsojan tunteita, ja samastuminen tyttöön käy sitä voimakkaammaksi, mitä epämiellyttävämmäksi tyypiksi eno paljastuu. Epäilyksen varjo oli monella tavoin aikaansa edellä. Ensinnäkin se toi uudenlaisen ristiriitaisen pahan amerikkalaiseen elokuvaan. Se sijoitti pahuuden vielä ydinperheen yhteyteen, amerikkalaisten arvojen sydänmaille. Seuraava askel tästä olikin Orson Wellesin Muukalainen katosi, (The Stranger, 1946) jossa menneisyyttään pakeneva natsi muuttuu sofistikoituneeksi porvariksi. Toiseksi se muutti pysyvästi pikkukaupunkikuvausten sävyä. Muukalaisten soluttautuminen amerikkalaisten keskuuteen ja perheenjäsenten muuttuminen hirviöiksi olivat vakiokamaa 50-luvun tieteiselokuvissa. Samoin Douglas Sirkin melodraamoissa nuhteeton julkisivu kätki taakseen katkeria ristiriitoja, väkivaltaa ja seksuaalisia patoutumia. Nicholas Rayn elokuvassa Pelin takana (Bigger than Life, 1955) James Mason muuttuu kiltistä perheenisästä poikansa lahtaamista suunnittelevaksi narkootikoksi. Matka 1930-luvun auvoisista pikkukaupunkikuvauksista näihin ristiriitaisiin purkauksiin on todella pitkä, ja Epäilyksen varjo oli tämän kehityskulun ensimmäisiä merkkipaaluja. teksti: © Kimmo Ahonen |
[takaisin]
|
|
