|
|
|
|
FRENZY |
|
Sarjamurhaaja riehuu Lontoossa Robin Woodin vierailessa Helsingissä syksyllä 1999 puheeksi tulivat Hitchcockin myöhäiskauden elokuvat. Wood, jonka Hitchcock-teos oli aikanaan kovasti luettu ja ihasteltu kirja, totesi inhoavansa Frenzyä. Woodia kuvotti erityisesti – Hitchcockille epätyypillinen – naisiin kohdistuneen väkivallan brutaalius. Hän kuvasi elokuvaa adjektiivilla "nasty", joka onkin osuva määritelmä tästä hieman varjoon jääneestä elokuvasta. Frenzyn tuotantohistoriaan liittyi Hitchcockin uran yksi käännekohdista, kunnianhimoinen projekti, jonka uppoaminen oli hänelle kova takaisku. Psykon (1960) jälkeen Hitchcock halusi mennä vielä pidemmälle ja yllättää katsojansa shokeeraavalla, tabuja rikkovalla elokuvalla. Tuohon aikaan sellaisia riitti vielä murskattavaksi elokuvateollisuudessa. Kun tuottajat näkivät näyteluontoisesti teetetyt ensimmäiset otokset, palaute olikin selväsanaisen negatiivista. Tämä hämmensi Hitchcockia, joka oli saanut muihin Hollywood-ohjaajiin verrattuna suhteellisen vapaat kädet ideoidensa toteuttamiseen. Ironista kyllä, Hitchcockin radikaalein elokuvahanke tyrmättiin muutamaa vuotta ennen kuin graafinen väkivalta toden teolla vyöryi valkokankaille. Emme saa koskaan tietää, millainen teos alkuperäisestä projektista olisi tullut, sillä vuosia myöhemmin valmistunut Frenzy on sittenkin aivan eri elokuva. Hitchcockin elokuvaksi Frenzy on yllättävän kylmä ja etäinen. Se kuvattiin Lontoossa, mikä merkitsi ohjaajalle konkreettisesti paluuta kotiin. Naisia metsästävä sarjamurhaaja terrorisoi kaupunkia. Murhaajan henkilöllisyys paljastetaan jo varsin varhaisessa vaiheessa, ja huomio kiinnittyy pikemminkin siihen, miten murhaajaksi luultu syytön mies pystyy selviytymään. Miljöön hyväksikäytössä Frenzy muistuttaa kiinnostavasti Michael Powellin Pelon kasvoja (Peeping Tom, 1960). Elokuva sai kriitikoilta kohtuullisen hyvän vastaanoton, olihan Hitchcockin ohjaajakultti oli jo tuolloin korkealla, 60-luvun jälkipuoliskon alamäestä huolimatta. Rakenteellisesti ja tyylillisesti Frenzy ei ole Hitchcockin tunnetuimpien mestariteosten veroinen, mutta se on viileydessään lähempänä Psykoa kuin mikään muu ohjaajan myöhäiskauden elokuvista, huumorikin on siinä astetta mustempaa kuin ohjaajalla yleensä. Hitchcockin maine jännityksen mestarina peittää taakseen sen tosiseikan, että suurin osa hänen elokuvistaan on kepeän elegantteja, komediallisia aineksia sisältäviä jännityselokuvia. Hitchcockista on kirjoitettu tekstiä hyllymetreittäin, ja hänen elokuviaan on lähestytty milloin psykoanalyysin, milloin formalismin näkökulmasta. Harva kuitenkaan on kiinnittänyt huomiota hänen elokuviensa koomiseen viritykseen, joka on olennainen osa hänen kädenjälkeään. Jopa niin olennainen, että juuri se erottaa mestarin hänen kopioijistaan, jotka yrittävät vain kiihdyttää jännitystä nyansseista piittaamatta. Mutta kopioiden sijaan kannattaakin palata alkuperäisen asian pariin. teksti: © Kimmo Ahonen |
[takaisin]
|
|
