Juha Rosenqvist – Wider Screen 4 / 1999

Johdanto

Populaarikulttuurissa ja ennen kaikkea elokuvissa tulevaisuutta on yleisesti käsitelty hyvin yksiselitteisesti. Kapitalismi, teknologian kehitys, konfliktit ja katastrofit ovat johtaneet yhteiskunnan joko täysivaltaiseen tai osittaiseen rappiotilaan. Rappio on joko moraalista tai aineellista – tai molempia. Pessimistiset tulevaisuuden visiot ovat elokuvakulttuurin saralla tieteiselokuvien eli scifin yksiä perustavia aihealueita. Tälle scifin alalajityypille on annettu oma terminsäkin NBF (New Bad Future) –scifi (1). Näille elokuville on tyypillistä, että ihminen itse, välineinään joko valta tai teknologia, on aiheuttanut synkän tulevaisuuden toteutumisen. Vaikka scifissä käsitellyt tarinat ja painotukset ovat usein jopa irrelevantin fiktiivisiä, niin niiden sidokset oman aikansa tapahtumiin ja käsityksiin ovat merkittäviä.

Nykyaikana kapitalismista ja teknologian hallitsemattomasta kehityksestä on rakentunut sivilisaation varteenotettavin murentaja. Alien-elokuvissa äärikapitalistinen suuryhtiö on valmis uhraamaan kaiken voitavan saavuttaakseen itsekkäitä päämääriään. Terminator-elokuvissa teknologia alkaa hallita itseään ja ihmisestä tulee sen uhri. Erilaisia aiheen variaatioita on käsitelty lukuisissa muissakin elokuvissa, kuten Matrixissa. Teknologian ja vallan hysteriassa piehtaroivien NBF-elokuvien joukossa George Millerin Mad Max –elokuvat ovat mielenkiintoinen poikkeus. Vaikka Mad Max –trilogiassa teknologialla ja vallalla on merkittävä roolinsa, niin ne ovat vain johdannaisia tuhon synnylle. Australian autiomaahan sijoittuva elokuvakokonaisuus tarkastelee yksilöllisestä selviytymisnäkökulmasta teknologian ja vallan konfliktista johdetun kaaoksen synnyttämää tuhoa ja sitä seurannutta anarkiaa aina uuteen orastavaan sivilisaatioon asti.

Mad Maxien apokalyptisesta ja mystisestä tarinakuvastosta aukeaa varteenotettavia näkökulmia tarkastella modernia yhteiskuntaa ja sitä uhkaavia tekijöitä. Vaikka ensimmäisen Mad Maxin valmistumisesta on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta, niin elokuvan tematiikka käy päivä päivältä yhä ajankohtaisemmaksi. Alkaneella vuosituhannella energiakriisi, ympäristökatastrofit, liikakansoitus, poliittinen ja yhteiskunnallinen häilyväisyys sekä väkivallan ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvu ja valta ovat jokapäiväisiä uutisaiheita, joiden valossa sivistynyttä yhteiskuntaa voidaan pitää vähintäänkin epätasapainoisena. Huolimatta aihekäsittelynsä vuosikymmenet säilyttäneestä ajankohtaisuudestaan Mad Maxit ovat "hurjalla kulttimaineellaan" kohdanneet varsin ristiriitaista arvostusta ja niiden saavuttama tutkimuksellinen kiinnostus on ollut vähäistä esimerkiksi Ridley Scottin Blade Runneriin verrattuna. Tällä artikkelilla ei ole tarkoitus yrittääkään paikata edellä mainittua aukkoa, vaan tuoda esille näkökulmia, joiden pohjalta yhteiskunnallisia ja kulttuurisia merkityksiä voidaan pohtia, kun niitä tarkastellaan Mad Max –trilogian eri vaiheiden ja painotusten kautta. Jotta laajaa aihetta voidaan johdonmukaisesti käydä läpi, on paikallaan tarkastella itse elokuva-trilogiaa, ennen kuin pohditaan tarkemmin siinä esille tulleita kaaosta ja anarkiaa.

– tausta

Ensimmäinen Mad Max –elokuva syntyi monien sattumien summana. Valmistuttuaan lääkäriksi ohjaaja George Miller työskenteli sairaalassa ja joutui siellä kohtaamaan liikenneturmissa vaikeasti haavoittuneita, lisäksi hänen ystäviään menehtyi vakavassa liikenneonnettomuudessa. Tätä taustaa vasten Miller alkoi ideoida toiminnallista autoelokuvaa, johon 70-luvun alun energiakriisi antoi myös syvempiä tarkoitusperiä. Energiakriisin aikana Australian syrjäseuduilla tapahtui jopa ampumavälikohtauksia bensiinipulan takia, jotka ilmeisimmin myös inspiroivat Milleriä.

Näistä lähtökohdista ensimmäistä Mad Maxia työstettiin useita vuosia. Elokuvan budjetti oli vain 350 000 Australian dollaria ja ilmestymisensä jälkeen vuonna 1979 se on osoittautunut yhdeksi elokuvahistorian tuottoisammaksi elokuvaksi suhteutettuna tekokustannuksiinsa. Elokuvaa siivitti äärimmäisen hurja maine. Kertomukset kuvauksissa kuolleista stunteista ja kiihkeät ajokohtaukset sekä pessimismiin verhottu kuva yhteiskunnasta herättivät paljon huomiota. Hollywoodissa monet toimintaelokuvien tekijät eivät olleet uskoa silmiään. Elokuvan poikkeuksellinen rajuus johti monissa maissa myös sensuuritoimiin.

Ensimmäisen Mad Maxin saama huomio ja menestys pohjustivat Millerille mahdollisuuden jatko-osan tekemiseen. Suuremmalla budjetilla samaa aihetta jatkettiin entistä futuristisempaan ja apokalyptisempaan suuntaan, ja vuonna 1981 julkaistiin Mad Max 2. Jatko-osaa levitettiin Yhdysvalloissa, ja myöhemmin myös muualla, nimellä The Road Warrior / Asfalttisoturi osaltaan ensimmäisen Mad Maxin jopa pahaenteisen maineen takia. Mad Max 2 jatkoi toiminnallisen autoelokuvan menestystä ja Mad Maxeista muotoutui kulttiteos. Millerille Mad Maxit olivat saavuttaneet asemansa, mutta kaupalliset tahot painostivat yhä uuteen jatko-osaan. Kolmas Mad Max –elokuva Beyond Thunderdome / Ukkosmyrsky julkaistiin 1985. Miller itse ohjasi enää toimintakohtaukset ja lopun ohjausvastuusta sai George Ogilvie. Mad Maxien maine ei ole kuitenkaan vieläkään laantunut ja Millerin huhutaan vakavissaan suunnittelevan neljännen Mad Max –elokuvan tekemistä.

– tarina

Mad Maxien tarina on klassinen sankarin kasvu- ja kostotarina. Ensimmäisessä osassa nuori poliisi Max Rockatansky (Mel Gibson) joutuu kohtaamaan rikollisia, minkä seurauksena hän menettää ystävänsä ja perheensä. Koetut henkilökohtaiset menetykset koulivat kostotoimiin ryhtyvän sankarihahmon. Toisessa osassa Max jo mystiikkaan verhoutuneena sankarina pelastaa sivistystään varjelevan ihmisryhmän barbaarisen rosvojoukon kynsistä. Kolmannessa osassa sama tarina toistetaan vain hieman erilaisena variaationa.

Mad Maxien relaatiot syntyhetkiinsä ja koko elettävään aikakauteen ovat selkeitä niin ajallisesti kuin kulttuurisestikin – niihin palattakoon jäljempänä. Vaikutteet oman genrensä NBF-scifin kuin koko toimintaelokuvan kehitykselle ovat olleet vahvoja. Mad Maxien maailmankuvaa on elokuvissa kuin muuallakin populaarikulttuurissa kopioitu runsaasti, yhtenä esimerkkinä Kevin Costnerin tähdittämä suurelokuva Waterworld.

Mad Maxien myötä on syntynyt monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Autoharrastajien keskuudessa ensimmäisessä osassa poliisien käyttämistä Interceptoreista eli vuoden 1972 ja -73 mallisista V8 Ford Falconeista on tullut legendaarisia. Eritoten ensimmäisessä ja toisessa osassa käytetystä mustasta Ford Falconista erikoisviritettyine 600 hevosvoiman superkoneineen on syntynyt lukuisia tarinoita, joiden todenperäisyyttä tässä yhteydessä ei ole perusteltua selvittää. Todettakoon, että alkuperäinen auto on nykyään sijoitettu englantilaiseen Cars Of The Stars –automuseoon. Toinen mielenkiintoinen ja merkittävämpi Mad Maxien myötä syntynyt tähti-ilmiö on Mel Gibson, joka roolistaan ensimmäisessä Mad Maxissa sai palkkiokseen vain 15 000 dollaria ja lukeutuu nykyään yksiin maailmaan halutuimpiin ja kallispalkkaisimpiin näyttelijöihin. Myös kolmannen maailmansodan jälkeisen maailman visioista Mad Max –trilogia lienee tunnetuimpia ja merkittävimpiä.

Edellä mainituista esimerkeistä olisi helppoa rakentaa erilaisia päätelmiä ja vaikutusketjuja hyvinkin laaja-alaisesti. Merkittävimmäksi Mad Max –trilogiassa muotoutuu kuitenkin sen sankarimytologian lisäksi tarinan tematiikka sekä ihmisen, yhteiskunnan ja sivilisaation symboliikka. Näitä merkityksiä on johdonmukaista tarkastella kaaoksen ja anarkian kautta.

Mad Maxit perustuvat kaaoksen eli sekasorron aikaan. Ensimmäisessä osassa kaaos on vasta viitteellinen eikä sille anneta selkeää selitystä. Elokuvan alussa ajankohtaa selvennetään vain sanoilla "A few years from now". Tarkka tapahtumien ajankohta ei tule selville trilogian yhdessäkään osassa. Käsikirjoitusten ja eri päätelmien pohjalta trilogian kronologiseksi tapahtumajaksoksi on arveltu aikaa 1990-luvulta 2020-luvulle (2). Tarkan tapahtuma-ajan määrittämistä ei Mad Max –trilogian kohdalla voi kuitenkaan pitää tarkoituksenmukaisena, koska kysymyksessä on "hämärä" lähitulevaisuus ja vain viitteellinen vertaus elettävään reaaliseen nykyaikaan. Kaaoksen tausta ja synty selvennetään vasta Mad Max 2:n prologissa, joka alkaa kaaoksen ajasta ja asfalttisoturista, jota ymmärtääkseen on palattava toiseen aikaan:

Maailma toimi mustan polttoaineen avulla. Se kaikki on mennyttä nyt.
Kauan unohdetuin syin kaksi mahtavaa soturiheimoa menivät sotaan.
Ilman polttoainetta ne eivät olleet mitään. Ukkoskoneet pysähtyivät.
Niiden johtajat puhuivat ja puhuivat. Mikään ei voinut hallita sekasortoa.
Maailma romahti. Kaupungit räjähtivät.
Maailma ajautui hulluuteen. Ihmiset alkoivat syödä toisiaan.
Teistä tuli painajaisia, vain häikäilemättömimmät selvisivät.
Oli aikakausi, jona tavallinen ihminen lyötiin.
Syntyi mies, joka oli menneisyytensä demonien jahtaama.
Hän suunnisti hylättyyn maahan, jossa hän oppi elämään jälleen. (3)

Edellä referoitu prologi kumoaa ensisijaisesti yleisesti vallalla olevat päätelmät Mad Maxien kertovan ydinsodan jälkeisestä ajasta. Kaaoksen synnyttäjänä toimii kyllä sota, joka voidaan ymmärtää kolmantena maailmansotana. Mutta, itse sota ei aja maailmaa sekasortoon, vaan sodan jälkeinen aika ja ennen kaikkea pula energiasta johtaa yhteiskunnan ja sivilisaation murentumiseen. Sota oli siis vain välikappale, jolla saavutettiin tila sekasortoiseen aikaan. Sodan aiheuttama eripura ihmisten kesken johti sivistyksen häilyvyyteen, mihin lause "ihmiset alkoivat syödä toisiaan" kuvainnollisesti viittaa.

– ydintuho

Syy siihen miksi Mad Maxien kohdalla usein puhutaan ydinsodasta piilee elokuvien tekoajankohdassa. Elokuvat syntyivät aikana, jolloin kylmä sota ja ydinasevarustelu olivat arkipäivän pelkotiloja. Tällöin suursota käsitettiin automaattisesti ydinsodaksi. Ajatusta ydintuhosta pohjustetaan myös kolmannessa osassa, kun vaihtokaupungin johtajatar Aunty (Tina Turner) toteaa menneisyydestään: "On the day after I was still alive." Lause viittaa suureen pamaukseen. Lisäksi kolmannessa osassa lapsiheimo on piirtänyt kallioon tarinan suuresta räjähdyksestä, joka muistuttaa ydinräjäytyksen sienen muotoista pilveä. Elokuvan alussa on myös kohtaus, jossa Max toteaa säteilymittarilla myytävän juomaveden olevan radioaktiivista.

Näiden esimerkkien valossa ydintuho vaikuttaa loogiselta – mutta, koska trilogiassa on kolme osaa ja ne muodostavat kokonaisuuden, on asiaa tarkasteltava laajemmin. Jo ensimmäinen osa kertoo kaaoksen ajasta. Vaikka kaaoksen merkit eivät ole selviä, ne konkretisoituvat elokuvan tarinan edetessä. Eletään aikaa sodan jälkeen ja kaupungit ovat yhä olemassa ja ihmiset yrittävät elää vielä normaalisti. Jos kysymyksessä olisi ollut ydinsota, tilanne olisi toisenlainen. Käytännössä kaikki olisi silloin tuhottua ja elämä olisi viety äärirajoilleen ydintalven ja säteilyn myötä. Näin ei ensimmäisessä osassa ole, joten ydinsodasta ei ole ollut kysymys. Miten sitten selitetään kolmannen osan viittaukset ydintuhoon?

Tarinan käsikirjoituksessa tapahtuneeseen välinpitämättömyyteen on vaikea uskoa, joskaan sitä ei voi pitää mahdottomana. Osaltaan Mad Maxien ydinsodan leimaa on edesauttanut se, että vasta kolmatta osaa, Ukkosmyrskyä, levitettiin heti maailmanlaajuisesti ja monille se oli ensimmäinen nähty Mad Max –elokuva, kahdesta ensimmäisestä osasta oli vain kuultu tai luettu. Näin käsitys ydinsodasta jäi vallalle, vaikka sitä ei kahdessa ensimmäisessä osassa ole mitenkään pohjustettu.

Ydintuho voidaan liittää trilogian tarinaan myös perustellusti, jolloin yhtymäkohdista todellisuuteen tulee vieläkin pelottavampia. Ensimmäinen osa antaa viitteitä tapahtumaketjun kulusta, miten kaaos asteittain syvenee ja siirrytään kohti anarkiaa, joka toisessa osassa on vallalla. On olemassa enää vain hyvä ja paha, ilman minkäänlaista järjestystä. Tapahtumat ottavat paikkansa Australian keskiosissa ns. joutomaassa "wasteland", jonne ihmiset ovat siirtyneet/paenneet rannikon asutuskeskuksista ja kaupungeista. Kaupungit ovat tuhoutuneet mellakoinnin ja osaltaan välinpitämättömyyden johdosta tapahtuneiden ydinvoimalaonnettomuuksien seurauksena. Tällöin radioaktiiviselle laskeumalle on perustansa. Suuri pamaus taas voidaan ymmärtää kaaoksen syvimpänä kohtana, jolloin aseellisetkin selkkaukset ja konfliktit ovat olleet todennäköisiä, eikä ydinaseiden pienimuotoista käyttöäkään voi kokonaan sulkea pois.

Mad Maxeissa kaaosta ja anarkiaa ei voi erotella piirtämällä niitä erottavan viivan. Vaikka ensimmäinen osa pureutuukin kaaoksen tilaan, niin viittaukset anarkiaan ovat vahvasti läsnä, tosin yhteiskuntajärjestys on vielä olemassa. Toisessa osassa anarkia syvennetään täydelliseen yleisen järjestyksen puuttumattomuuteen ja kolmannessa osassa anarkiasta on rakennettu sivilisaation alkeellinen perusta.

Ensimmäisessä osassa erikoiskoulutetut poliisit valvovat maanteille siirtynyttä vandalismia. On perustettu MFP (Main Force Patrol), joka on lainvalvontaosasto tehtävänään valvoa teitä erikoistehokkailla autoilla. Autoja kutsutaan Interceptoreiksi eli torjuntahävittäjiksi. Välinpitämättömyys lakia ja järjestystä kohtaan on kasvanut. Syntyy jengejä, jotka ottavat haltuunsa syrjäisempiä alueita ja niiltä käsin ne harjoittavat terroriaan. Alueet julistetaan kielletyiksi ja niitä valvoo MFP. Kuljetukset ja rahtiliikenne alkavat olla takkuisempaa kohonneen öljyn hinnan ja ryöstelyn takia. Ihmiset joutuvat tulemaan toimeen enemmän omillaan ja rahan merkitys alkaa laskea. Tuotteista ja hyödykkeistä tulee arvokkaampia. Ihmiset pitäytyvät yksinkertaisessa teknologiassa, koska sitä on helpompi itse korjata.

Jengien pelko alkaa autioittaa pienempiä asutuskeskuksia ja jäljellä oleva yhteiskunta pyrkii turvaamaan perustarpeet keskittämällä huomion suuriin kaupunkeihin. Maailmanpoliittinen tasapainottomuus horjuttaa kuitenkin myös kansallisia ja pienempiä yhteiskuntarakenteita. Rahan ja hoidon puutteen takia sosiaaliset ja yhteisvastuulliset järjestelmät ja organisaatiot alkavat heiketä. Yleinen tyytymättömyys johtaa levottomuuksiin. Yhteiskuntajärjestelmä alkaa kaikilla tasoilla horjua. Oikeusjärjestelmästä tulee tehoton, koska todistajien ja asianosaisten pelko estää oikeuden toteutumista. Anarkian tunnusmerkit alkavat olla vallalla.

Ensimmäisessä Mad Maxissa kaaos ja yhteiskuntajärjestelmän murentuminen symbolisoituvat oikeustaloon "Halls of Justice", joka kuvataan rappioituneena linnoituksena, jonka muurien takana sivistyksestä ja oikeudesta yritetään vielä pitää kiinni. Oikeusjärjestelmän tehottomuuden myötä poliiseille annetaan epävirallisesti yhä laajemmat valtuudet oikeuden toteuttamiseen keinoja kaihtamatta. Järjestyksen ja ylemmän auktoriteettivallan puute johtaa kostotoimien kierteeseen, jossa väkivallasta ja voimasta tulee vallan ja selviytymisen välineitä.

Yhteiskuntajärjestelmän romahdettua kaaos saavuttaa syvimmän olotilansa, joka johtaa lopulliseen anarkiaan. Tämä kuvataan päähenkilö Maxin kautta. Kun oikeusjärjestelmä ei enää toimi, ajaudutaan kostotoimiin. Näiden seurauksena Max kokee suuria henkilökohtaisia menetyksiä, jotka saavat hänet hylkäämään sivistyneen moraalin ja käyttäytymisen normit. Paluu primitiiviseen villiyteen on väistämätöntä hengissä selviämiselle. Väkivaltainen kostonkierre tyhjentää Maxin tunne- ja arvomaailman. Oli tullut aika, jolloin tavallinen ihminen lyötiin ja vain vahvimmat ja häikäilemättömimmät selvisivät. Trilogian sankarihahmoksi nousevan sankarikostaja Maxin hahmossa on havaittavissa paljon mytologisia piirteitä. Sankarihahmo on kuin koko ihmiskunnan vertauskuva. Onnellista elämää seuraa tragedia, joka johtaa kovaan ja armottomaan itsetutkiskeluun ja selviytymiskamppailuun. Kasvuprosessi on hidas, mutta tunteiden ja toivon herääminen johtavat orastavaan sivistyksen ilmentymään.

– pelko

Kaaosta seuraa anarkia. Yhteiskuntarakenteiden romahtamiseen tyytymättömät ihmiset alkavat kyseenalaistaa esivaltaa ja perinteisiä vallan auktoriteetteja. Oman käden oikeudesta ja väkivallasta tulee yleisiä toimintamalleja. Pelosta tulee konkreettisin vallan väline. Tätä valtaa ensimmäisessä osassa edustaa Toecutterin (Hugh Keays-Byrne) johtama moottoripyöräjengi. Jengi ei katso olevansa velvoitettu noudattamaan yhteiskunnassa yleisesti vallalla olevia normeja ja sääntöjä. Se on luonut omat toiminta- ja valtarakenteensa ja vallannut omat toimialueensa. Jengin synnyttämä pelko ympäristössään mahdollistaa sen toiminnan.

Ensimmäisen osan alussa näytetään tien varrella olevaa kylttiä, joka kertoo kyseisen tien olevan erittäin kuoleman altis: kuolonuhreja kuluvana vuonna 57. Kyltissä mainitaan, että tietä valvoo Main Force Patrol. Kyltissä Force-sanan o-kirjain on vedetty yli ja päälle on kirjailtu a-kirjain, voimasta on tullut farssi (force – farce). Kyltin sanoma kertoo katsojalle välinpitämättömyyttä ja turhautuneisuutta valvontakoneistoa kohtaan. Sillä, kuka – jengiläiset, tavalliset ihmiset vai poliisit itse – ovat muuttaneet sanaa, ei ole merkitystä, koska kysymyksessä on symbolinen ilmaus. Yhteiskunnan asettamista normeista ja valvonnasta on tullut farssi. Esivaltaan ei suhtauduta enää vakavasti, koska sen on todettu olevan tehotonta. Ensimmäiset askeleet anarkiaan on otettu.

Ensimmäisen osan tarina itsessään on anarkian syntyprosessi, jota käsiteltiin jo edeltäneessä luvussa. Pelosta on tullut hallitsevaa ja oikeusjärjestelmä ei enää toimi, näin poliiseista on tullut kyvyttömiä valvomaan järjestystä. Poliisien ottaessa omat valtuudet käyttöönsä, ei enää mikään instanssi ole valvomassa yhteiskunnan asettamien sääntöjen ja lakien noudattamista. Poliisit olivat viimeinen järjestystä ylläpitävä voima, koska ylemmät hallintotahot olivat jo murentuneet.

– rock

Mielenkiintoinen anarkiaan lietsova kohtaus nähdään niin ikään ensimmäisen Mad Maxin alussa. Poliisit ajavat takaa vankilasta karannutta Nightrideria (Vincent Gil), jolla on yhteys moottoripyöräjengiin. Ajaessaan poliiseilta varastamaansa autoa Nightrider huutaa radiopuhelimeen seuraavasti:

"I am a Nightrider. I am a fuel engine, suicidal machine. I am a Rocker. I am a Roller. I am a right out of controller!"

Osa kyseisestä riimistä on AC/DC-yhtyeen Rocker-nimisestä kappaleesta. Lauseet sisältävät huomattavaa kapinointia ja anarkismia. Voidaan toki olettaa, että riimien yhteensopivuus on vain sattumaa tai tekijöiden kotiinpäin vetämä australialainen vitsi. Elokuvissa monilla piilotetuilla merkityksillä on kuitenkin myös selkeä tarkoituksensa. AC/DC on australialainen yhtye, joka kotimaassaan oli suosionsa huipulla juuri 70-luvun lopussa, aikana jolloin anarkismiin perustuva punk-aate eli ja vaikutti myös erittäin vahvasti kaikkialla maailmassa. Yhtyeellä oli äärimmäisen raju maine. Musiikki oli näennäisesti kapinallista rockia, sanoitukset räävejä ja yhtyeen esiintymiset pilkkasivat mm. kouluinstituutiota. Tällöin on vaikeaa pitää vain sattumana tai vitsinä Rocker-kappaleen lyriikan valitsemista Nightriderin julistukseen, sillä aikanaan helposti tunnistettava riimi sitoi elokuvan todellisuuteen ja vahvaan nuorisoa ohjanneeseen anarkismi-ajatteluun. Populaarikulttuurin eri lajit voimistivat tässä yhteydessä toisiaan, kun niiden merkitysmaailmat yhdistettiin.

Elokuvan kohtaus jatkuu siten, että Nightrider saa surmansa jänistettyään "kuka väistää ensin" –leikissä Maxille. Esivalta voitti vielä tässä anarkistisen uhon. Tosin käytetty valta oli kyseenalaista yhteiskunnan moraalisäännöstössä. Nightriderin kuoleman aiheutti vahvemman pelko. Pelon aikaansaaminen oli jo tässä vaiheessa valtaa, joka vain syvenee elokuvassa Maxin ja moottoripyöräjengin kostonkierteen kehittyessä.

– yhteisöt

Toisessa Mad Maxissa koston mentaliteetti ei ole enää vallitseva. Anarkia on vallalla kaikkialla. Ihmisiä on jäljellä enää vähän ja yhteiskunta on täydellisesti hajaantunut. Toiset yrittävät pitää kiinni edeltäneen sivilisaation ja demokraattisen yhteiskunnan sivistyksestä ja arvoista, toiset uskovat vain vahvimman voittoon ja ovat muodostaneet johtajiaan seuraavia laumoja. Kaikki taistelevat polttoaineesta, koska se mahdollistaa pääsyn hedelmällisemmille seuduille sekä yleisesti vapaamman liikkuvuuden.

Max törmää autiomaassa pienen ihmisryhmän hallitsemaan linnoitettuun öljypumppuun. Linnoitusta ympäröi sekalainen motoristijengi, joka haluaa pumpun itselleen. Max asettautuu sankarin hahmoon lähtiessään pelastamaan sivistyksestään kiinni pitäviä ihmisiä raakalaisen jengin käsistä. Max ei ole kuitenkaan vilpitön sankarihahmo, vaan hänen tarkoitusperänsä ja syynsä toimilleen ovat omanedun tavoittelussa. Hän ei osoita toimivansa tunteiden ohjaamana ja suhtautumisesta ympärillä tapahtuvaan väkivaltaan ja kuolemaan on tullut hänelle täysin välinpitämätöntä. Tarinan asetelmat ovat hyvin samankaltaiset kuin westerneissäkin. Sankari saapuu tuntemattomasta, pelastaa hyveelliset ihmiset raakojen villien piiritykseltä ja sorrolta. Sankari ei hyödy teostaan mitään, vaan katoaa lopussa yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin.

Toisen osan tarinakehys ei sinällään ole anarkistinen, vaan tarinan hahmot ja ympäröivä maailma todentavat anarkian aikakautta. Vaikka yleistä järjestystä ei ole ja välinpitämättömyys vallitsee kaikkialla, niin motoristijengillä kuin öljylinnakkeen ihmisillä on kuitenkin johtajansa ja hierarkiansa. Näiden kahden ryhmän välille vain ei kyetä rakentamaan keskinäistä järjestystä ja toimivuutta. Asetelma vie ihmisen sivistyksellisen ja yhteisön toiminnallisuuden tason tuhansia vuosia taakse päin. Kaaosta seurannutta anarkian aikaa voidaan verrata inhimillisen kulttuurin alkuvaiheisiin, jolloin sivistyksen pohjaa luotiin kaupungeissa. Kaupunkeja uhkasivat toiset heimot ja kaupungit sekä eri vaeltelevat ja ryöstelevät ryhmittymät (vrt. esim. Euraasian ja Lähi-idän varhaisiin kulttuureihin). Myös tällöin pelko oli suuri valtatekijä. Fyysisen ylivoiman edessä koettiin olevan voimattomia. Täten yhteiskunta oli hajaantunut ja sekasortoisessa tilassa.

Toisessa Mad Maxissa esille tuodut yhteisöt ovat hyvin erilaisia. Öljylinnakkeen ryhmää johtaa Pappagallo (Michael Preston), joka mitä ilmeisimmin omaa merkittävän koulutuksellisen ja sivistyksellisen taustan. Hän ei toimi diktaattorisesti, vaan kuuntelee yhteisönsä jäseniä ja pyrkii näin harjoittamaan alkeellista demokratiaa. Yhteisössä syntynyt pelko johtaa kuitenkin eripuraisuuteen ja pakottaa Pappagallon tekemään läheistensä kanssa lopulliset päätökset. Yhteisön ihmiset ovat pukeutuneet arabialaiseen tyyliin, mikä elokuvassa voidaan ymmärtää sivistyksellisenä statuksena. Arabit olivat keskiajalla sivistyneitä ja välittivät kulttuuria liikkuvina kauppiaina. Ja nykyäänhän arabit hallitsevat suurta osaa maailman öljystä, joten vertauksellinen asiayhteys on selkeän perusteltu.

Motoristijengiä johtaa atleettinen Humungus (Kjell Nilsson), joka on verhoutunut vankiloissa käytettyyn pakkonaamariin. Hän hallitsee jengiään diktaattorisesti. Hän ei kuuntele jengiläisiä eikä toisaalta edes välitä jengiläisten tekemistä brutaaleista teoista. Hänelle on tärkeintä, että jengin fyysinen ja lukumääräinen voima johtaa hänet tavoitteeseensa. Humungus itse on todennäköisesti saavuttanut johtavan asemansa olemuksellaan, joka huokuu muihin verrattuna ylivoimaista fyysistä voimaa.

Humunguksen apulaisena häärivä narrin roolissa oleva mies nimittää johtajaansa Lordiksi ja Wastelandin soturiksi sekä Rock and Rollin Ajatollahiksi. Ylistyksessä limittyvät mielenkiintoisesti keskiaikainen arvonimistö ja henkinen johtajuus. Ajatollah on muslimien käyttämä uskonnollinen arvonimi, joka tarkoittaa Jumalan valoa ja Rock and Roll mielletään nuorison vapauden kapinoinniksi ja yhtymäkohdiltaan punk-aallon anarkismin kasvualustaksi. Humungus on siis aateloitu anarkismin jumalalliseksi valoksi. Humunguksen johtamaa jengiä voidaan pitää anarkian ajan ilmentymänä, joka korostaa fyysistä olemustaan ja voimaansa sonnustautumalla keskiajan ja intiaanien tyylisiin soturiasuihin. Eritoten intiaanityyliset asut ja sotamaalaukset viestittävät jengin makaaberia olemusta, joka korostaa jengin valtaa pelon herättäjänä. Humunguksen sanoin pelko on heidän liittolaisensa.

Yhteiskunnan romahdettua eri yhteisöt eivät kykene rakentamaan yhtenevää kanssakäymistä ja sosiaalista vuorovaikutusta, koska yleisiä määräyksiä ja säännöksiä ei ole, kuten ei ole intressiä eikä instanssia niitä valvomaankaan. Toisen osan anarkian aikaa seuraa kolmannessa osassa orastava sivilisaation ja yhteisten säännösten aika. Ihmiskunnan historiassa kolmannessa Mad Maxissa esiintyvää näennäistä yhteiskuntajärjestystä voidaan verrata esimerkiksi antiikin aikaan.

– laki

Tarinan pääasiallisena tapahtumapaikkana on Barter Town eli Vaihtokaupunki, joka ei ole enää järjestäytymätön paikka vaan siellä vallitsee laki, jota kaikkien kaupungissa olevien on noudatettava. Kaupunki muistuttaa antiikin aikaa ulkoiselta olemukseltaan. Sotilaat vartioivat kaupunkia ja heidän asusteensa myötäilevät antiikin sotilaiden asuja. Silmiinpistävää kaupungissa on eri kulttuurien ilmentymät. Valomainoksissa ja kauppakujissa on selviä aasialaisia piirteitä, mutta ihmiset ovat pääasiallisesti sonnustautuneet arabi-kulttuureille tyypillisiin asuihin. Edelleenkin osalla ihmisistä on vaatteissa, hiuksissa ja kasvomaalauksissa selviä intiaanikulttuurien vaikutteita. Osaltaan Vaihtokaupunki muistuttaa suuresti myös modernia metropolia eri kulttuurien sekoittumana ja kaoottisena ihmisvilinänä.

Kaupunkia henkisesti johtaa vahva jopa matriarkaalinen naishahmo, Aunty. Hän kuvailee kaupungin syntyä sivistyksen löytöprosessina. Erämaasta luotiin kaupunki, ryöstely muuttui vaihtokaupaksi ja epätoivosta tuli toivoa. Syntyi sivistys, jota ylläpidetään yksinkertaisella ja raa'alla lailla.

Aikanaan kaaos johti hallitsemattomaan väkivaltaan ja anarkiaan. Vaihtokaupungissa väkivalta on kahlittua. Kaupungissa ei saa kantaa aseita ja erimielisyydet ratkotaan Thunderdomessa eli Ukkoskupolissa. Laki sanoo, että kaksi menee sisään ja yksi tulee ulos. Väkivaltaa ei siis ole poistettu, vaan sille on osoitettu paikkansa, jossa se on hallitusti sallittua. Thunderdomea voi verrata antiikin Rooman Colosseumiin, jossa gladiaattorit ottivat mittaa toisistaan. Väkivaltaisia kamppailuja ei ole mielekästä tulkita sivistykseksi, mutta väkivallan rajoittaminen osoittaa kuitenkin yhteisiä sääntöjä, joita noudattamalla kyetään rakentamaan yhteistä hyvinvointia, sivistystä. Vaihtokaupungin ihmiset olivat oppineet historiasta, että ristiriitojen synnyttämä hallitsematon väkivalta koitui lähes kaikkien tuhoksi, joten sitä ei voitu enää sallia. Väkivaltaa ei kuitenkaan edes yritetty poistaa vaan siitä tehtiin ehdotonta, kamppailijat taistelivat aina vastustajan kuolemaan asti, jolloin väkinäiset sovinnot ja kaunat eivät enää jatkossa aiheuttaisi ongelmia.

Thunderdomen lisäksi lakia toteutetaan Vaihtokaupungissa kohtalonpyörällä, joka muistuttaa suuresti suosittua television visailua Onnenpyörää. Kohtalonpyörässä on erilaisia rangaistusvaihtoehtoja rikoksille, joissa tekijän vastapuolena on osa tai koko muu yhteisö. Vaihtoehdot ovat armahduksesta ja nopeasta kuolemasta aina tuskalliseen kidutukseen asti. Kohtalonpyörä symbolisoi kohtalon merkitystä koko ihmiskunnalle ja perinteisen oikeusjärjestelmän kärsimää luottamuksen puutetta. Kehittymättömässä sivistyksessä uskotaan sattuman ratkaisuihin siihen missä luonnonvoimiinkin. Toisaalta kohtalonpyörä on kirjaimellisesti sama kuin onnenpyörä, nimittäin sirkushuvia. Thunderdomessa ihmiset janosivat väkivaltaa, verta ja kuolemaa samoin kuin Rooman Colosseumilla. Kohtalonpyörä taas tarjoaa ihmisille jännitystä siitä, miten pelaajalle käy. Onko hänellä hyvä vai huono onni. Vaihtokaupungissa on siis lain ja järjestyksen ylläpitoon yhdistetty huvin tarjoaminen ihmisille, mikä osaltaan edesauttaa yhteisön jäsenten tyytyväisyyttä johtajiinsa.

– energia

Sivistyksen merkittävimmäksi kulmakiveksi nousee Vaihtokaupungissakin energia. Järjestäytyminen on mahdollistanut teollisen ja määrätietoisen energiatuotannon, joka on luonut perustan kaupungille ja siellä tarjottaville palveluille, elämiselle ja asumiselle sekä ennen kaikkea kehitykselle. Energiatuotanto perustuu sikojen ulosteista saatavaan metaanin. Kyseessä on siis eloperäisen ja uusiutuvan luonnonvaran hyödyntäminen, toisin kuin kaaosta edeltäneenä aikana, jolloin energia perustui uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja joiden loppuminen johti itse kaaokseen. Energian tärkeys Vaihtokaupungille korostuu Auntyn ja alamaailman metaanivoimalaa johtavan Masterin (Angelo Rossitto) valtamittelössä. Masterin suljettua kaupungin energiasaanti, niin kaikki pysähtyy ja Auntyn on julkisesti tunnustettava Masterin lopullinen valta kaupungissa. Tämä valtataistelu johtaa lopulta juonitteluun, joka todistaa sivistyksen hiljalleen saavan kohtalokkaan älykkäitä piirteitä. Energiatuotannon pyhyyttä korostaa sekin, että metaanilähteen eli sian tappamisesta seuraa elinkautinen pakkotyö metaanivoimalassa ja rikoksen tekijän rintaan poltetaan sanat "pigkiller" (siantappaja). Tällä halutaan korostaa energiatalouden tärkeyttä, jota ei millään verukkeella saa vaarantaa, edes sillä että perhe kärsi nälkää.

Sivistyksen synty nojaa järjestäytyneisyyteen ja energiantuotantoon. Ilman näitä elementtejä on vain sekasortoa, ryöstelyä ja väkivaltaa. Sivistyksen syntyä ei silti voi tulkita pelkästään hyvänä asiana, sillä vallasta tulee tällöin keskittyneempää ja sen väärinkäyttö voi johtaa silloin laajempiin seurauksiin. Sivistys luo pohjan kehitykselle, joka lopulta erottaa ihmisen muusta luomakunnasta. Vallan keskittyminen voi kuitenkin tukahduttaa kehityksen viimeistään siinä vaiheessa, kun vallanpitäjät kokevat kehityksen olevan ristiriidassa tai uhkaavan heidän intressejään. Näin esimerkiksi kirkko on vallan instituutiona hidastanut kehitystä menneinä vuosisatoina useisiin otteisiin.

Loppusanat

Alkanut vuosisata pitää sisällään varteenotettavia uhkatekijöitä koko ihmiskunnalle. Ilmaston lämpeneminen, saastuminen, luonnonvarojen kestämätön hyödyntäminen ja väestönkasvu johtavat kohti ekologista katastrofia, josta on tullut reaalisin uhkatekijä kaaoksen synnylle. Toisaalta uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuva energiantuotanto ja liikkuminen sekä poliittisten erimielisyyksien johtaminen suurimittaiseen sotaan ovat myös edelleen olemassa olevia uhkatekijöitä ekokatastrofin rinnalla.

Mad Max –trilogia nostaa esimerkillisesti esille kaaoksen tunnusmerkkejä, jotka johtavat lopulta anarkiaan ja josta voidaan mahdollisesti rakentaa myös uutta sivistystä. Pahin uhkatekijä kaikelle on kuitenkin ihminen itse, sillä ihminen on prosessin aloittaja, vaikuttaja ja lopullinen toteuttaja. Mad Max –elokuvat ovat poikkeuksellisen realistisia NBF-scifin teoksia, sillä niissä tarina ja tematiikka on rakennettu nyky-yhteiskuntaa hyvin arkisella tasolla uhkaavista aiheista. Trilogian eri aikakaudet on myös rakennettu hyvin tietoisesti kulttuurisilta vaikutteiltaan vertaamaan ihmiskunnan eri historiallisia jaksoja.

Kaaoksen myötä nykyihmisellä on vaara taantua sivistyksellisestä ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta satoja jopa tuhansia vuosia. Vaara menettää saavutettu kehitys on suuri. On kuitenkin muistettava, että Mad Max -trilogia on hullun maailman visio, ei profetia.

teksti: © Juha Rosenqvist
kuvat: © Kennedy Miller Entertainment & Warner Bros.

Viitteet

1. Veijo Hietala: "Muista tai kuole - Elokuva ja muistin teoriat". THE END - esseitä elävän kuvan elämästä ja kuolemasta (1996), s. 219. (Fred Glass: "Totally Reacalling Arnold. Sex and Violence in the New Bad Future". Film Quarterly. Vol. 44: 1 (1990), s. 2.) [takaisin]

2. Alex Maddison: "Mad Max Chronology". http://purl.org/Net/madmax
[http://www.zip.com.au/~alexm/madmax/index.html] (tulostettu 10.1.2000) [takaisin]

3. Mad Max 2:sen originaali kertojan prologi: "My life fades. A vision dims. All that remains are memories. I remember a time of chaos. Ruined dreams, this wasted land, but most of all, I remember the Road Warrior. The man we called Max. To understand who he was, you have to go back to another time. When the world was powered by the black fuel. And the desserts sprouted great cites of pipes and steal. Gone now, sweeped away. For reasons long forgotten, two might warrior tribes went to war and touched off a blaze which engulfed them all. Without fuel they were nothing. They'd built a house of straw. The thundering machines sputtered, and stopped. Their leaders talked, and talked, and talked. But nothing could stem the ever last. Their world crumbled. Cities exploded. A whurrl wind of looting; a fire storm of thieves. Men began to feed on men. On the road it was a white line nightmare. Only those mobile enough to scavenge, brutal enough to pillage would survive. The gangs took over the highways, ready to wage war over a tank of juice. And in this malestrom of decay, ordinary men were battered and smashed. Men like Max; the warrior, Max. In the roar of an engine, he lost everything. He become a shell of a man. A burnt out desolate man. A man haunted by the demons of his past. A man who wondered out, into the wasteland. And it was here...in this blighted place...that he learned to live again." [http://users.erols.com/dboger/html/movies/RWarrior.html] [takaisin]

elokuvat

George Miller: MAD MAX
Warner Bros. / Mad Max Pty., Australia 1979.
ks. http://us.imdb.com/Details?0079501

George Miller: MAD MAX 2 aka The Road Warrior
Warner Bros. / Kennedy Miller Entertainment, Australia 1981.
ks. http://us.imdb.com/Details?0082694

George Miller & George Ogilvie: MAD MAX BEYOND THUNDERDOME aka Mad Max 3
Warner Bros. / Kennedy Miller Entertainment, Australia 1985.
ks. http://us.imdb.com/Details?0089530

internet

Mick Broderick: "Heroic Apocalypse – Mad Max, Mythology and the Milennium"
[http://www.1earth.net/~postmodm/m/text/madmax.html] (tulostettu 10.1.2000)
(julkaistu myös: Chris Sharrett (ed): Crisis Cinema: The Apocalyptic Idea in Postodern Narrative Film, Maissoneuvre Press, Washington DC (1993), 250 – 272.

Christopher Crockett: "An Analysis of Mad Max"
[http://www.geocities.com/MotorCity/Downs/5498/mmessay.html] (tulostettu 10.1.2000)

Alex Maddison: "Mad Max Chronology". http://purl.org/Net/madmax
[http://www.zip.com.au/~alexm/madmax/index.html] (tulostettu 10.1.2000)

Maggio Chad M.: "The Mad Max Memorabilia Website"
[http://wwwmindspring.com/~cmmaggio/madmaxstuff/]

Internet Movie Database: Mad Max [http://us.imdb.com/Details?0079501]

Internet Movie Database: Mad Max 2 [http://us.imdb.com/Details?0082694]

Internet Movie Database: Mad Max Beyond Thunderdome [http://us.imdb.com/Details?0089530]

kirjallisuus

Joseph Campbell: Sankarin tuhannet kasvot, Otava, Keuruu (1990).

Allan Hunter (ed): Movie Classics, Chambers, Edinburgh (1992).

Tarmo Malmberg: Elokuvan kulttuurihistorian pääpiirteet, Tampereen yliopisto Tiedotusopin laitos, Tampere (1983).

Veijo Hietala: THE END – esseitä elävän kuvan elämästä ja kuolemasta, BTJ Kirjastopalvelu oy, Jyväskylä (1996).